2015-08-21

Hugo 2015: Oheiskirjallisuus ja loppusanat

Kirjoittelin tuossa alkukesästä Hugo-palkinnoista ja pennuista. Muutaman oman näkemyksensä mukaan kaltoin kohdellun kirjailijan masinoima joukko äänestäjiä onnistui täyttämään Hugo-ehdokaslistat mielensä mukaisilla kirjoilla ja novelleilla.

Käsittelin romaanit ja novellit jo aiemmin tällä viikolla. Nyt on vuorossa SF-aiheeseen liittyvät teokset sekä loppusanat.

Paras aiheeseen liittyvä teos

Ken Burnside: The Hot Equations: Thermodynamics and Military SF

Burnsiden essee käsittelee scifin perustavaa laatua olevia ajatuksia, kuten tähtienvälistä matkustusta, avaruustaisteluita jne. termodynamiikan näkökulmasta. Lopputulos on, että nykytietämyksen perusteella ajatukset kiihkeätempoisista taisteluista suurilla nopeuksilla ja äkkiväärillä kurssinvaihdoksilla ovat täyttä utopiaa.

Kirjoitus vaikuttaa sinällään suhteellisen pätevältä lukuunottamatta yhtä järkyttävän isoa aukkoa: scifissä on kyse fiktiosta. Useimmissa kirjoissa tähtienvälinen matkustaminen hoituu niin sanotusti taiteellisella vapaudella: fysiikkaa ei juuri selitellä vaan se piilotetaan ennemmin hyperavaruuden kaltaisen kolean nimityksen taakse.

Olennaista on, että tämä riittää. Fiktiossa voi hyvin esitellä nykytiedon valossa mahdottomiakin asioita, ja useimmat lukijat ovat tyytyväisiä niin kauan, kun teoksen sisäinen maailma on edes jotakuinkin eheä.

Tedd Roberts: Why Science Is Never Settled

Lyhyehkö kirjoitus siitä, miten tiede toimii. Perusasiaa tieteen filosofiasta, jossa kirjoittaja hakee esimerkeiksi tieteen virheistä mm. maakeskeisen maailmankuvan ja humoraaliopin. Sopii ehkä kysyä, kuinka relevantteja kyseiset esimerkit ovat nykymerkityksisen tieteen kannalta – ja kun molemmat on kumottu, jää vähän epäselväksi, mikä se tieteen virhe oli.

Mukaan mahtuu myös muun muassa ilmastonmuutosdenialismia ja hiukan hämäriä ajatuksia siitä, mikä on ollut milloinkin tieteellinen konsensus. Kaiken kaikkiaan esseen lähtökohta on hyvä, mutta toteutus jää puolivillaiseksi ja pointti epäselväksi. Lisäksi tällä ei itse asiassa ole mitään tekemistä sen paremmin scifin kuin fantasiankaan kanssa.

Lou Antonelli: Letters from Gardner

Antonellin kirja kertoo Antonellin kirjailijan urasta ja hänen suhteestaan kustannustoimittaja Gadrner Dozoisiin. Omaelämäkerralliseen tarinan sekaan mahtuu myös joukko novelleja.

Harmi kyllä sen paremmin omaelämäkerralliset osat kuin novellitkaan eivät ole kovin kiinnostavia. Antonelli ei ole kovin tunnettu kirjailija eikä hänen elämässään tunnu tapahtuneen mitään, mikä vaatisi tarttumaan miehen elämäkertaan. Ilmeisesti Antonelli haluaa kuvata kehittymistään kirjailijana, joten novellien kyljessä on myös kustannustoimittajien kommentteja. Tämä tarkoittaa osaltaan myös, että osa kirjan novelleista ei onnistunut ylittämään SF-lehtien julkaisukynnystä. Oma harrastuneisuuteni ei riitä lukemaan tällaista materiaalia edes J. R. R. Tolkienin jäämistöstä. Miksi ihmeessä jaksaisin lukea sitä Antonellilta?

John C. Wright: Transhuman and Subhuman: Essays on Science Fiction and Awful Truth

Wrightin esseekokoelma on muutamaa muuta ehdokasta parempi siinä mielessä, että siinä ainakin on scifi-lähtöinen punainen lanka. Tämä lanka on kuitenkin lähinnä tekosyy päästä julistamaan ainoaa oikeaa totuutta. Wright on ilmeisen harras katolilainen, jonka uskon tulkinta on äärimmäisen konservatiivinen ja maailmankuva paikoitellen rasistinen ja misogynistinen.

Wrightin maailma jakautuu objektiiviseen hyvään ja pahaan, naisen ei pidä sotkeutua miehisiin juttuihin vaan pysytellä jalustalla, ja ihmisten pääasiallinen tavoite on päästä tästä murheen laaksosta taivaaseen. Tätä näkymää sotkevat vasemmistolaiset, kulttuurimarxilaiset, feministit ja muu roskajoukko. Moni essee kääntyy käsittelemään ihmiskunnan korruptoitumista neliportaisen mallin (Worldliness => Ideology => Spiritualism => Nihilism) mukaan.

Kirja on ilmeisesti koottu blogipostauksista. Jos kustannustoimittaja olisi ollut kartalla, samansisältöisiä esseitä olisi yhdistelty ja muusta sisällöstä täysin poikkeava (mutta aivan yhtä kehno) Hobbit-elokuva-arvio olisi heitetty pois kokonaan. Kirjasta tuskin olisi tullut yhtään miellyttävämpi, mutta ainakin se olisi lyhyempi.

Michael Z. Williamson: Wisdom from My Internet

Kirja tuli osana Hugo-äänestyspakettia, ja alkuun Williamson on lisännyt esipuheen, jossa kommentoidaan mm. Hugo-ehdokkuuden tuomia reaktioita. Kirjailija valittelee, kuinka ihmiset eivät ymmärrä hänen satiiriaan. Tämä lupaa hyvää itse sisällöstä.

Kyseessä kokoelma Williamsonin kommentteja, tweettejä ja muita onelinereita. Ne kuvaavat ehkä Williamsonia ihmisenä, mutta minkäänlaista koherenssia kirjassa ei ole. Mukaan mahtuu aivan liikaa jenkkien puoluepolitiikkaa, mukahassua kommentointia ja kierrätettyjä vitsejä, mutta scifistä ja fantasiasta tässä ollaan kaukana.

Niin kuin epäilemättä voi arvata, yksikään ehdolla olleista teoksista ei minun mittarillani ole edes lähellä Hugo-palkintoon vaadittavaa tasoa.

Toteutuuko pentujen tavoite?

Puppy-kirjailijat perustivat liikkeensä vastustaakseen Hugo-palkintojen nykyistä trendiä. Agitaattoreiden mukaan palkinnot jaetaan ulkokirjallisten ansioiden perusteella: kirjoissa keskitytään vasemmistolaiseen ja liberaaliin sanomaan juonen sijaan, ja niin kirjailijat kuin heidän kirjojensa hahmotkin edustavat erilaisia marginaaleja: naisia, etnisiä vähemmistöjä, sukupuolivähemmistöjä jne.

Aiheesta on kirjoitettu lukemattomia blogipostauksia, ja argumentit eivät varsinaisesti pidä vettä (spoiler: naiset ovat edelleen selvä vähemmistö Hugo-voittajissa). Vaan sellaistahan se on, kun tunteet menevät ohi analyyttisen ajattelun.

Perusvirhe koko ajattelussa on olettaa, että Hugo-ehdokkaat ja -voittajat päätetään esimerkiksi kustantajien sanelemana. Puppy-projektin olemassaolo osoittaa ajatuksen virheellisyyden: pennut pääsivät vaikuttamaan ehdokkaisiin, koska Hugo-palkintojen ehdokasasettelu ja voittajaäänestys ovat avoimia kaikille Worldconin jäsenille, ja jäseneksi pääsee kohtuullisella jäsenmaksulla. Pentujen kannalta valitettava tosiasia on, että viime vuosien Hugo-voittajat ovat ihan oikeasti pidettyjä kirjoja ja novelleja.

Masinointia ei voi hyväksyä, mutta sen olisi kenties voinut sietää, jos pennut olisivat pitäneet kiinni tavoitteistaan ja rummuttaneet omien ihanteidensa mukaisia teoksia: rehellistä miekkaa ja magiaa ja avaruustaistelua, jossa hyvin kirjoitettu suoraviivainen toiminta kaappaa mukaansa eikä syvällisempää sanomaa jää edes kaipaamaan. Vaan kun ei. Tarjolla on keskinkertaisia ja keskeneräisiä kertomuksia novelleina, uskonnollista paatosta, ylipitkää avaruusoopperaa.

Viimeistään yllä esiteltyyn oheiskategoriaan tultaessa on selvää, että sen paremmin Puppy-äänestäjät kuin ehdokaslistan kokoajakaan (terkkuja vaan Brad R. Torgersenille) ei ole ehdokkaita lukenut. Mitenkään muuten ei voi selittää Wisdom from My Internetin kaltaisen ripulin päätymistä scifimaailman arvostetuimman palkinnon ehdokaslistoille. Vaikka pentujen valituksissa olisi jotain perää, tällä ehdokaskattauksella tuli lähinnä pissittyä omiin muroihin.

Hugo-palkintojen uskottavuuden kannalta paljon riippuu siitä, onnistuiko masinointi myös varsinaisessa palkintoäänestyksessä, ketkä päätyvät voittajiksi lauantaina, ja jatkuvatko Puppies-kampanjat tulevina vuosina. Ehdokasasettelun ääntenlaskentaan on joka tapauksessa luvassa konkreettisia muutoksia: tämän vuoden Worldconissa, Sasquanissa, käsitellään E Pluribus, Hugo -ehdotusta, jolla pyritään vähentämään tulevina vuosina masinoinnin mahdollisuuksia.

Lähetä kommentti