2014-03-26

Homeopaattista journalismia

Yle julkaisi tiistaina 25.3.2014 uutisen, jossa lääkäri Juha-Pekka Kaukonen kritisoi kovin sanoin vaihtoehtohoitoja. Aloitan heti kärkeen uutisen surkuhupaisimmalla lainauksella:

Virallisen koululääketieteen edustajat perustavat toimintansa tieteelliseen tutkimukseen. Vaihtoehtoisesten hoitomuotojen tehosta ei ole näyttöä, muistuttaa Kaukonen. Hänestä on harmillista, miten paljon vaihtoehtolääketiede saa esimerkiksi palstatilaa mediassa.

Vastapuolella on laaja tieteellinen tieto ja toisella puolella pöytää jonkin suppean huuhaatiedon omaaja. Ja heitä kohdellaan tasa-arvoisesti. Silloin tulee vaikeuksia hahmottaa asioita. Monet lääkärit vierastavat tällaisia tilanteita.

Surkuhupaisaa lainauksesta ei tee sen sisältö vaan asiayhteys. Kaukonen siis harmittelee, kuinka vaihtoehtohoitoja käsitellään mediassa lääketieteen kanssa tasaveroisina. Miten tähän vastaa toimittaja? Hakee aiheeseen vastakommentit homeopaatilta!

En voi oikein sanoin kuvailla, kuinka amatöörimäisen kuvan juttu antaa tekijöistään. Kun haastateltava kritisoi median toimintaa, median edustaja päättää toimia juuri kritisoidulla tavalla. Ja koska objektiivisuuden harhaan pitää sitoutua sataprosenttisesti, homeopaatin kommentit iskettiin suodattamattomina suoraan juttuun.

Lainataan siis Suomen homeopaattien yhdistyksen Satu Järvilehtoa:

Suomen homeopaattien yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Satu Järvilehto pitää Kaukosen kommentteja kyseenalaisina. Samaa mieltä hän on kuitenkin esimerkiksi siitä, että koululääketieteen ja vaihtoehtohoitojen käsitteleminen tasavertaisina vaihtoehtoina ei kannata.

Ei voi verrata omenoita ja päärynöitä. Molempia tarvitaan. Sydäninfarktissa koululääketiede on ylivertainen, homeopatia taas aivan lyömätön lasten korvatulehduksissa tai vaikka allergisessa ihottumassa, Järvilehto sanoo.

Tässä kohtaa toimittaja olisi voinut esimerkiksi kysellä hiukan näytön perään. Lyömättömät parannuskeinot kelpaisivat lääkäreillekin, vaikka Järvilehto onkin sopivasti valinnut suhteellisen harmittomat sairaudet, jotka toki ovat kiusallisia mutta joilla on tapana tulla ja mennä ja parantua myös lääkkeittä.

Samalla olisi voinut kysäistä kommenttia esimerkiksi PLOS Onessa julkaistuun seurantatutkimukseen Comparative Effectiveness of Homoeopathic vs. Conventional Therapy in Usual Care of Atopic Eczema in Children: Long-Term Medical and Economic Outcomes. Paperin mukaan lasten atooppinen ekseema ei hoitunut homeopatialla sen paremmin kuin perinteisellä hoidollakaan, mutta homeopatian hoitokulut kyllä olivat suuremmat.

Käypä hoito -ohjeet eivät muuten tunne atooppiselle iholle tehokkaita vaihtoehtohoitoja. Homeopaattien yhdistykseltä epäilemättä löytyy kasapäin viitteitä päteviin vertaisarvioituihin kaksoissokkotutkimuksiin, joten julkisen palvelun hengessä nämä olisi voinut listata artikkelin perään.

Suomen homeopaattien yhdistyksen Satu Järvilehto sanoo, että vaikka esimerkiksi homeopatian vaikutusmekanismia ei ole tieteellisesti todistettu, se ei tarkoita, etteikö hoitomuoto toimisi.

Se kertoo siitä, että tiede ei ole vielä tarpeeksi edistynyttä. Homeopatiaa on käytetty satoja vuosia, joten vaikuttavuus on kokemuksen perusteella todistettu moneen kertaan.

Tässä taas toimittaja olisi voinut kysyä ihan keneltä tahansa tieteelliseen metodiin edes auttavasti perehtyneeltä apua. Vaikka vaikutusmekanismista ei olisi minkään valtakunnan käsitystä, tehon voi kyllä tutkia, monesti vaikkapa tuolla kaksoissokkotutkimuksella. Se on vallan tuttua tekniikkaa, siihen tiede kykenee vallan mainiosti – ja se on testi, jota homeopatia ei läpäise. Kun ei ole vaikutusta, ei tuon vaikutusmekanisminkaan todistelulla tarvitse pitää niin kiirettä.

Satu Järvilehto huomauttaa, että vaihtoehtohoitoja on turha niputtaa yhteen, koska ne ovat täysin erilaisia hoitomuotoja.

Kritisoijien ongelma on, että he eivät alkuunkaan ymmärrä esimerkiksi homeopatiaa vaan sekoittavat sen vaikka yrtteihin ja rohdoksiin. Homeopatia on integroitu terveydenhuoltojärjestelmiin useissa Euroopan maissa, joissa se on myös sairausvakuutuksen piirissä, Järvilehto sanoo.

Ne voi niputtaa yhteen siinä mielessä, että näyttöä niiden vaikutuksesta ei ole. Toki osa vaihtoehtohoidoista saattaa olla ihan oikeasti, aktiivisesti vaarallisia kohteilleen, kun taas osa vie vain rahat ja antaa taudin viedä terveyden.

Homeopatia on tosiaan paikoitellen integroitu terveydenhuoltojärjestelmiin. Tyypillisesti tässä yhteydessä tuodaan esille Saksa, joka on perinteisesti vahva homeopatian maa, mutta vilkaistaan toki muuallekin.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa on jopa homeopaattisia sairaaloita, vaikkakin Wikipedian mukaan homeopatian käyttö on vähentynyt reilusti. Paikallinen terveysviranomainen NHS kertoo sivuillaan, että homeopaattiset valmisteet vastaavat vaikutukseltaan plaseboa, ja periaatteet, joihin homeopatia pohjautuu, ovat tieteellisesti epäuskottavia. Parlamentti on julkaissut asiasta laajan katsauksen (PDF).

Sveitsissä puolestaan valtio lopetti homeopatian vakuutuskorvaukset vuonna 2005 todettuaan, että homeopatiasta ei ole hyötyä. Sveitsissä kuitenkin kansa saa päättää ja kansa haluaa huuhaata, joten vuoden 2009 kansanäänestyksessä homeopatia palautettiin korvattavaksi. Äänestyksen jälkeen Sveitsi teetti arvioinnin, joka julisti homeopatian tehokkaaksi; raportin tekijät tosin paljastuivat yhtä lukuunottamatta homeopaateiksi, ja tuotoksen laadusta on esitetty rankkaa kritiikkiä.

Terveydenhoitojärjestelmään integroituminen ei siis kerro mitään homeopatian tehosta. Se kertoo ainoastaan, että muuallakin Euroopassa uskotaan huuhaahan, ja joskus se pääsee vaikuttamaan myös terveyspolitiikkaan.

Yleisradion terveysuutisoinnilla ei mene kovin vahvasti. Virtsakurlaus voi karkoittaa kurkkukivun, Syöpä on upea lahja, Syyllinen on vehnä, Sähkösaasteen sairastuttama jää heitteille, Jäsenkorjauksella vähennetty satoja leikkauksia. Uutistyötä näyttää vaivaavan omanlaisensa homeopatia: kun jatkuvasti laimennetaan ja laimennetaan, ei lopputuotteessa ole journalismista enää jälkeäkään.

2014-03-25

Unohdetaan Suvivirsi

Oikeuskanslerin virasto julkaisi eilen ratkaisunsa uskonnon harjoittamisesta kouluissa. Syystä tai toisesta keskustelu on taas kääntynyt Suvivirren kieltämiseen, vaikka päätös ei varsinaisesti käsittele yhtä laulua, eikä se kirjaimellisesti ottaen kiellä mitään.

Populistikkojen megafoni Ilta-Sanomat päästi ääneen muun muassa Timo Soinin (ps), joka päätyi henkilökohtaiseen mielenosoitukseen:

Kuinka se nyt yhtäkkiä on muodostunut ongelmaksi, varsinkin kun kohta itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta.

Puumalaisen linjaukset saivat Soinin sen verran tolaltaan, että hän päätti järjestää tänään eduskunnassa oman pikku protestin.

Lauloin Suvivirttä eduskunnassa niin, että työhuoneen ovi oli auki.
Ilta-Sanomat: Soini lauloi suvivirttä protestiksi eduskunnassa

No ohhoh ja yhden kerran, ihanko työhuoneen ovi auki – tällaisesta kansalaistottelemattomuudesta sopii kaiken maailman kiakkovieraiden ottaa oppia. Mukaan saatiin myös sopivasti kansallistuntoa, kun kerran itsenäisyyden satavuotisjuhlakin on tulossa. Näiden perusteiden rinnalla apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mainitsemat lasten perusoikeudet ovat kieltämättä paperia.

Uskonnonvapaus on perustuslain mukainen perusoikeus. Siihen kuuluu oikeus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskontoa sekä oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uskonnonvapauslain mukaan valtion tehtävänä on turvata uskonnonvapaus ja luoda edellytykset sen toteutumiselle. Tietyn toiminnan järjestäjä on päävastuussa uskonnonvapauden toteutumisesta.

[...]

Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan 6 §:stä seuraa julkisen vallan käyttöön kohdistuva velvoite kohdella tasapuolisesti kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia tai maailmankatsomuksellisia suuntauksia (HE 309/1993 vp, s. 55). Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä. Säännös yhdessä saman pykälän yhdenvertaisuussäännöksen kanssa korostaa aikuisten vastuuta lasten yhdenvertaisen kohtelun turvaamisessa. Lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen (16.8.1991/1130, SopS 60) 14 artiklan mukaan lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen on kunnioitettava.

Apulaisoikeuskansleri viittaa myös pariinkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen uskonnonvapautta koskevaan päätökseen.

Mutta kun perustuslakivaliokunta...

Toisin kuin luultavasti useimmat Suvivirren puolesta mölisijät, oikeuskanslerin virasto on tutkinut asiaa muutenkin kuin iltapäivälehtien otsikoista. Viraston ratkaisu tunnustaa kyllä perustuslakivaliokunnan vuoden 2002 mietinnön ja jopa käsittelee sen sisältöä. Sitä ei kuitenkaan hyväksytä absoluuttisena ja muuttumattomana totuutena.

Puumalaisen päätös sijoittaa valiokunnan maininnan yksittäisten virsien vaikutuksesta kontekstiinsa – uskonnonvapauslain säätämiseen – ja toteaa, että vaikka yksittäinen virsi ei määritä koko tilaisuutta, voi virsi olla kuitenkin uskonnonvapauden kannalta olennainen. Ratkaisussa myös kyseenalaistaan kulttuurin ikiaikainen pysyvyys:

[Valiokunnan lausuma] tarjoaa kuitenkin rajallisia mahdollisuuksia oikeudellisena perusteena arvioida suomalaisen kulttuurin, juhlaperinteen ja perusoikeuksien välistä suhdetta. Tämä on ehkä ymmärrettävää, koska suomalainen kulttuuri taikka juhlaperinne eivät ole oikeudellisia, objektiivisia eivätkä varsinkaan pysyviä ja staattisia ilmiöitä. Ne muuttuvat vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kehityksen kanssa. Tämä voi ilmetä vaikeuksina, joihin Opetushallitus viittaa. Siinä voi kuitenkin olla vain kysymys siitä, että juhlatraditio ei ole enää pysynyt yhteiskunnan muutoksessa mukana. Valiokuntakaan ei – vaikka tahtoisikin – voi tätä kulttuurista muutosta estää.

Se, että Suvivirttä laulettiin aikanaan kiertokoulussa, ei yksinään riitä perusteeksi sille, että sitä pitäisi laulaa edelleen vuonna 2014. Perusteita saattaa toki löytyä, hyviäkin, mutta ne pitää sovittaa yhteen muiden arvojen kanssa eikä vain jyrätä vanhojen hyvien aikojen esimerkillä.

Unohdetaan Suvivirsi

Kaikkein ärsyttävintä tässäkin orastavassa äläkässä on, että oikeuskanslerinviraston ratkaisu mainitsee Suvivirren vain ohimennen eduskunnan oikeusasiamiehen taannoista ratkaisua (PDF) kuvaillessaan. Kyse on uskonnollisista elementeistä koulussa; uskokaa tai älkää, niitä on muitakin kuin Suvivirsi.

Vanhemmat saavat järjestää lapsilleen aamuhartauksia ja herätyskokouksia vaikka joka viikonpäivä. Timo Soini saa jollottaa negrospirituaaleja omassa rauhassaan tasan niin antaumuksellisesti kuin hyvältä tuntuu. Sitä sen sijaan olisi ehkä jo syytä miettiä, kuinka asiallinen nykyaikana on eduskunnan istuntokauden aloittava jumalanpalvelus.

Ratkaisun pihvi on tässä:

Julkisen vallan käyttäjä ei näin ollen saa profiloitua toiminnassaan niin, että neutraalisuus eri uskontoihin vaarantuisi. Näkemykseni mukaan negatiivisen uskonnonvapauden toteutumisen kannalta on merkityksellistä, miten yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus siinä toteutuvat. Valtion neutraliteettia ja lähtökohtaista pidättyväisyyttä kaikissa suoria uskonnollisia ja vakaumuksellisia ulottuvuuksia omaavissa kysymyksissä on pidettävä uskonnollisen ja vakaumuksellisen yhdenvertaisuuden keskeisimmin turvaavana periaatteena.

Vaikka perinteiden noudattaminen sinänsä voi olla arvokasta, laillisuusvalvonnassa lähtökohdaksi on otettava se, mikä on perinteen sisältö muun muassa perusoikeuksien näkökulmasta.

[...]

Julkisen vallan tulee perustuslain 22 §:n mukaan turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen joihin kuuluvat muun muassa yhdenvertaisuus ja uskonnnvapaus. Tämä julkiselle vallalle kuuluva turvaamisvelvoite menee perinnesyiden edelle.

Lopuksi Puumalainen ehdottaa, että Opetushallitus toisi vuonna 2006 laatimansa tiedotteen tälle vuosituhannelle ja ottaisi huomioon perus- ja ihmisoikeudet.

Niin kuin vaikkapa tuosta Opetushallituksen ohjeistuksesta voi lukea, kouluilla on kyllä velvoite järjestää uskonnolliseen tilaisuuteen osallistumattomille muuta puuhasteltavaa. Sitä voi sitten itse kukin miettiä, kuinka tasapuolista ja yhteisöllistävää tuo lasten jakaminen eri kasteihin on. Samoin voi varovaisesti pohdiskella, saattaisiko koululla paikoitellen olla lievä intressi ohjata kaikkia lapsia osallistumaan, vaikka pakkoa ei olisikaan.

Viime kädessä kyse on siitä, että valtion tulee olla neutraali. Kyse on julkisesta vallasta, auktoriteetista ja sen käytöstä. Josko keskityttäisiin itse asiaan ja unohdettaisiin viimein se Suvivirsi.

P.S. Apulaisoikeuskanslerin ehdotus saattaa kaikua kuuroille korville, sillä meillä on oikeus myös harjoittaa uskoa. Opetushallitus on itse asiassa tuomassa seurakuntavaaleja oppilaitoksiin. Mikään ei hohka neutraaliutta enemmän kuin yhteistyö seurakunnan kanssa, eikä mikään anna parempaa ensimmäistä vaalikokemuksta kuin uurnilta käännyttäminen kirkkoon kuulumattomuuden takia.

P.P.S. Kannattaa lukea myös Libero-lehden artikkeli Tervetuloa islamisaation Suomeen ja Kaarnatuuli-blogin Ihan tavallinen työpäivä? Pienestä karikatyyrinomaisuudesta huolimatta kirjoitukset ehkä avaavat ongelmaa. EDIT: Tai sitten voitte lukea Kaarnatuulen seuraavan kirjoituksen, jossa karikatyyri onkin totta.

P.P.P.S. Lisäilin ratkaisun lainauksiin linkkejä asiaankuuluviin asiakirjoihin. Linkkejä ei ollut alkuperäisessä PDF:ssä, mutta menköön nyt tällä kertaa. Korjasin minä sieltä typonkin.

2014-03-15

Oolannin sota

Kuvitelkaapa mielessänne tilanne. Kaksi eurooppalaista valtiota, naapurukset, ovat menneinä vuosina olleet yhtä valtiota. Maailmanpolitiikan melskeet ovat ajaneet kansat erilleen, mutta kaukana etelässä on vielä maatilkku, johon kummallakin maalla on kiinnostusta.

Vaikka maa-alueen omistuksesta ei kansainvälisen lain näkökulmasta ole epäselvyyttä, tilanne ei ole aivan suoraviivainen. Nykyisen emämaan historiallinen yhteys alueeseen on tulkinnanvarainen, naapurin puolestaan selkeä. Suurin osa alueen asukkaista puhuu äidinkielenään naapurivaltion kieltä, tunteepa osa jopa selvää yhteenkuuluvuutta tuon valtion kanssa.

Sattuu sitten niin, että emämaassa päätetään panna valta vaihtoon ja aletaan kärhämöidä. Huomaavainen naapuri kuulee rajan yli siviilien avunhuudot ja lähettää oitis joukkoja tuolle ystävällismieliselle erillisalueelle. Loppujen lopuksi kovin suurta hätää ei ole, mutta naapuri katsoo kuitenkin parhaaksi jättää joukkonsa valvomaan tilannetta – rauhanturvaajiksi.

Emämaa ei tietenkään ole asiasta hyvillään ja vaatii kovin sanoin naapuria poistumaan alueeltaan. Sapeleita ei aivan kalistella, mutta Euroopan päättäjiin luodaan merkitseviä katseita ja ihmetellään, eikö apua tunkeutujan häätämiseen irtoa. Naapuri ei tilanteesta häkelly; alueella on selvää kiinnostusta irtautua emomaasta ja lyödä hynttyyt yhteen naapurin kanssa. Demokratian mallimaa alkaa siis vaatia järjestettäväksi kansanäänestystä siitä, mihin valtioon alueen asukkaat itse asiassa haluaisivat kuulua.

Kuulostaako tutulta? Niin pitäisikin, puhun nimittäin Ahvenanmaan tapahtumista vajaa sata vuotta sitten.

Hivenen historiaa

Ahvenanmaa oli kuulunut Ruotsiin aina vuoteen 1809 asti, ja siitä ensimmäisen maailmansodan loppumetreille asti se oli osa Venäjää. Vuonna 1917 saarelaiset olivat täysin ruotsinkielisiä, ja leijonanosa asukkaista tunsi itsensä ennemmin ruotsalaisiksi kuin suomalaisiksi tai – Herra paratkoon – venäläisiksi. Kun Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917, Ahvenanmaalla valmisteltiin kiivaasti liittymistä Ruotsiin.

Tammikuussa 1918 ahvenanmaalainen valtuuskunta saapui Ruotsiin ja pyysi virallisesti saarten liittämistä takaisin osaksi vanhaa emämaata. Suomi ei tietenkään ajatuksesta pitänyt, mutta uunituoreella valtiolla oli muitakin ongelmia: maassa oli juuri käynnistynyt sisällissota.

Helmikuuussa 1918 Ruotsista lähetettiin kaksi laivaa Ahvenanmaalle evakuoimaan siviilejä Ruotsiin, ja näiden vanavedessä satamaan lipui ruotsalaisia merivoimia valvomaan saariston rauhaa. Suomessa valkoiset puhisivat kiukusta; Ruotsi ei ollut suostunut avustamaan punaisten kukistamisessa, ja nyt mokomat miehittivät jo Ahvenanmaata. Hätäpäissään Suomi pyysi virka-apua Saksalta, ja germaanisin voimin ruotsalaiset ajettiinkin pian takaisin lahden toiselle puolen.

Ruotsissa oltiin kuitenkin lämmetty ajatukselle Ahvenanmaan haltuunotosta, ja niinpä Ruotsin hallitus ehdotti joulukuussa 1918, että asiasta järjestettäisiin kansanäänesyts. Suomen mielestä ehdotus oli kertakaikkisen surkea, sillä tulos olisi ollut selvä: maakunnan asukkaat olivat jo aiemmin olleet Ruotsin kannalla. Ehdotus siis tyrmättiin.

Seuraavan vuoden ajan ahvenanmaalainen delegaatio kierteli ympäri Eurooppaa ja supatteli erinäisiin korviin näkemyksiä Ruotsin ja Ahvenanmaan kohtalonyhteydestä. Ruotsissa puolestaan piirrettiin karttoja uudestaan – hukattiin osa Turun saaristosta, siirrettiin Ahvenanmaan pääsaaria hiukan Ruotsin suuntaan, mitä nyt tällaisissa tilanteissa on tapana tehdä.

Suomi kuitenkin piti maakunnasta kynsin ja hampain kiinni ja merkiksi siitä antoi sille entistä enemmän löysää. Vuonna 1920 säädettiin laki, jolla Ahvenanmaalle taattiin itsehallinto.

Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa voittajavaltiot olivat perustaneet maailmaa parantamaan Kansainliiton. Kun Ahvenanmaan kysymystä ei muuten saatu ratkottua, se päätyi tuoreen maailmanjärjestön pöydälle. Vaikka liitto myöhemmin paljastui sangen hampaattomaksi, kahden pohjoisen pikkuvaltion kiistan se onnistui sovittelemaan.

Kansainliiton arvovaltaiset herrat kävivät niin Tukholmasa, Helsingissä kuin Ahvenanmaallakin. Suomessa ulkomaalaisille vieraile väännettiin rautalangasta kuinka Ahvenanmaa yhdistyy Suomen mantereeseen yhtenäisen Turun saariston kautta. Kieli ja kulttuuri, kuka niistä välittää!

Kesäkuussa 1921 Kansainliitto julisti, että Ahvenanmaa jäisi Suomelle. Jo 1856 sovittu demilitarisointi vahvistettiin uudestaan: ei linnoituksia, ei laivastotukikohtia, ei sotilasilmailua, ei minkäänmoista aseistusta edes läpikulkumatkalla. Ruotsinkielisen väestön kielen ja kulttuurin asema tuli taata ja itsehallintoa edelleen laajentaa. Ruotsi vastusti Kansainliiton päätöstä mutta ei onneksi ollut halukas sotaan. Suhteet pysyivät kuitenkin sangen kireinä aina 1930-luvulle asti.

Alun kuvauksessa lienevät faktat kohdallaan, vaikka niiden esilletuonti onkin ehkä aavistuksen tarkoitushakuinen. Olisipa mielenkiintoista lukea vuosien 1917–1922 lehtikirjoituksia aiheesta, niin meiltä kuin muualtakin. Jos nimittäin alun kuvaus synnytti mielikuvia Krimiltä, myös aiheen käsittelyssä eri osapuolten mediassa saattaisi olla mielenkiintoisia yhtymäkohtia nykypäivään.

P.S. Ruotsi oli ehkä hakemassa Ahvenanmaata itselleen, mutta ei Suomessa oltu pekkaa pahempia. Vuonna 1919 perustetun Länsipohjan toimikunnan tarkoituksena oli nostattaa suomenmielisyyttä Ruotsiin kuuluvalla Länsipohjan alueella ja mahdollisesti jopa liittää se Suomeen. Sotaisampi valtio voisi pitää moista toimintaa provokaationa. Tästäkin voi muuten halutessaan löytää yhtäläisyyksiä nykypäivään.

P.P.S. Lähteenä on käytetty yllä linkitettyjen Kansainliiton päätöksen ja sopimuksen lisäksi Wikipediaa ja ulkoministeriön artikkelia. On muuten perin surkeaa, että sekä ruotsalainen että englanninkielinen Wikipedia-artikkeli kertovat Ahvenanmaan kiistasta huomattavasti enemmän kuin suomenkielinen versio.

2014-03-07

Keinotekoinen reaktori ja muita kertomuksia

Tekniikka & Talous julkaisi viime viikolla uutisen ranskalaisesta ITER-reaktorista. Klikkijournalismin uusi huippu lienee saavutettu, sillä mitäänsanomattoman otsikon lisäksi (Tämä saattaa ratkaista energiakysymykset 30 miljoonaksi vuodeksi) myös itse jutusta on jätetty pois koko joukko strategisia sanoja.

Ranskassa on tarkoitus ottaa käyttöön maailman suurin keinotekoinen reaktori, kertoo New Yorker.

[...]

Mikäli hanke onnistuu ja tähden valjastaminen taloudellisesti on mahdollista, ITER voi ratkaista maailman energiaongelmat seuraavan 30 miljoonan vuoden ajaksi ja pelastaa maailman ympäristökatastrofilta.

Hanke perustuu siihen, että vety on maailmankaikkeuden yleisin alkuaine ja potentiaalisin kaikista mahdollisista polttoaineista, sillä vetyvarojen ehtymisestä ei juuri ole uhkaa.

Rakenteilla on siis keinotekoinen reaktori, joka perustuu vedyn polttoainepotentiaaliin ja tähden taloudelliseen valjastamiseen. Sieluni silmin näen jo ranskalaisen tähtipaimenen lassoamassa villinä kirmaavaa taivaankappaletta – taloudellisesti, tietenkin. Mutta ei siinä vielä kaikki!

ITER on suunniteltu ympäristöystävälliseksi ja energiaa säästäväksi. Mallin mukaan reaktori kykenee tuottamaan sähköä ilman hiiltä, käytännössä ilman ympäristönsaasteita ja vain niukasti radioaktiivista jätettä.

[...]

Reaktorin ytimessä tiheään pakatut on koteloitu syvään alipainekammioon, jossa raskaasta vedystä koostuva äärimmäisen kuuma pilvi pyörii ääntä nopeammin.

Minkä mallin mukaan? Mitä on pakattu tiheään? Reaktori, joka tuottaa energiaa energiaa säästävästi? Mistä hitosta tässä oikein puhutaan?

Lainaanpa vihjeeksi jälkimmäisen lauseen alkuperäisestä New Yorkerin artikkelista:

At its core, densely packed high-precision equipment will encase a cavernous vacuum chamber, in which a super-hot cloud of heavy hydrogen will rotate faster than the speed of sound, twisting like a strand of DNA as it circulates.

Alkuperäisessä artikkelissa on käytetty ehkä aavistuksen lennokasta kieltä, mutta siitä voi muodostaa karkean mielikuvan laitteiston rakenteesta. Tekniikka & Talouden jutun runneltu lauseentursake on vain käsittämätöntä sanasalaattia.

FUUSIO

Arvon Tekniikka & Talous, sana jota haette on fuusio. ITER on kokeellinen fuusioreaktori, jota rakennetaan kansainvälisin voimin Etelä-Ranskaan. Merkittäväksi sen tekee koko ja se, että ensimmäistä kertaa reaktorista yritetään tosissaan saada ulos enemmän energiaa kuin siihen laitetaan sisälle.

Jutun runnellut toimittaja on tästä ilmeisesti autuaan tietämätön eikä Googlekaan ole laulanut edes parin avainsanan vertaa. Niinpä energiaosastoon on onnistuttu kirjoittamaan juttu ehkä lähiaikojen merkittävimmästä kehityshankkeesta mainitsematta kertaakaan sanaa fuusio.

Jutun kruunaa artikkelin päättävä lähdemerkintä:

Lähde: Talouselämä

Niinpä niin. Oikeastaan lähde mainittiin jo heti jutun alussa. Alkuperäiseen New Yorkerin juttuun T&T ei kuitenkaan linkitä – sehän on vain JSN:n periaatelausuman vaatimus, ei osa journalistin ohjeita – joten jos lukija haluaa saada aiheesta edes jotain selvää, on pakko klikkailla läpi toisesta, lähes yhtä kelvottomasta jutunkuvatuksesta. Vaikka Talouselämän artikkelia on jälkikäteen paikkailtu, sieltä löytyy edelleen muun muassa tällainen helmi:

Reportaasista kuitenkin ilmenee, että hankkeen onnistuminen on sen monimutkaisuudesta huolimatta kaikkea muuta kuin varmaa.

No juurikin näin. Yleensähän juuri monimutkaisuus takaa hankkeen onnistumisen.

Pienenä vihjeenä talous-, tekniikka-, tiede- ja ylipäätään toimittajille. Siinä vaiheessa, kun jutun loppuun joutuu laittamaan korjauksen: ITER on fuusioreaktori, ei "tähti", kuten jutussa aiemmin luki. tietää, että nyt ei homma mennyt ihan putkeen.

P.S. Ranskan keinotekoisen reaktorin vastapainona Oklossa avattiin vastikään pari miljardia vuotta sitten luonnollinen reaktori.

2014-03-06

Ei-pilleri miehille

Yleisradio julkaisi pari viikkoa sitten artikkelin miesten e-pilleristä – tai tarkemmin sanoen sen puutteesta. Tämän päivän Helsingin Sanomissa Maija Aalto kolumnoi samasta aiheesta ja valittelee, kuinka naisilla terveysriskejä sallitaan miehiä enemmän.

Aihe on hyvä ja mielenkiintoinen, mutta siitä ollaan vähän turhan takia vääntämässä sukupuolten välistä sotaa. Aalto puhuu naisilla jatkuvista ihmiskokeista mutta vertaa e-pillereiden sivuvaikutuksia väärään mittatikkuun: ei ehkäisyssä ole vastakkain miehet ja naiset, vaan ehkäisy ja ehkäisemättömyys. Ylen uutisessa professori Jorma Toppari viittaa tähän:

Miesten ehkäisyasioissa on nollatoleranssi riskejä kohtaan. Naisilla riskejä sallitaan enemmän.

Raskaana olevalla naisella on aina jonkinlainen terveysriski, mutta miehelle terveysriskiä ei muodostu lapsen siittämisestä. Henkisellä puolella tietenkin voi jotain tulla, jos lapsi ei ole toivottu.

Toisin sanoen ilman ehkäisyä lopputuloksena saattaa olla raskaus, joka jo itsessään on melko merkittävä vaikutus, ja komplikaatioiden sattuessa terveysvaikutukset voivat olla hyvinkin negatiivisia. The Lancetissa julkaistu artikkeli arvioi, että ehkäisykeinojen yleistyminen kehittyvissä maissa on vähentänyt äitien kuolemia 40 prosentilla ja listaa samalla joukon muita positiivisia vaikutuksia. Tähän verrattuna e-pillereiden sivuvaikutukset ovat loppujen lopuksi melko lailla merkityksettömiä.

Miesten kohdalla taas siemenen levittäminen sinne tänne ei sinällän aiheuta minkään valtakunnan terveysriskiä, on spermassa sitten eläväisiä ituja tai ei. Niinpä myös hyväksyttävät sivuvaikutukset ovat pienemmät. Asiasta voi kiukutella niin paljon kuin haluaa, mutta kun vaihtoehdot ovat nämä, ei ehkäisypiikin ottaminen juuri houkuta.

Ehkäisy ei tämän suhteen eroa millään tavalla muista lääkkeistä. Vaikkapa syanidimyrkytyksen hoitoon saatetaan vaikeissa tapauksissa käyttää Kelocyanoria, joka voi aiheuttaa kobolttimyrkytyksen, ja jolla on muutenkin nippu perin harmillisia sivuvaikutuksia. Tämä on kuitenkin hyväksyttävää, sillä on parempi kärsiä oksentelusta, rytmihäiriöistä ja vakavasta allergisesta reaktiosta kuin kuolla. Päänsärkylääkkeellä moisia sivuvaikutuksia ei tarvitse suvaita, kun varsinainen vaivakin on lievempi.

Piikki, ei pilleri

Toppari luettelee kehitystyön hankaluudelle syitä, mutta perimmäinen ongelma on siittiötuotannon hiukan vaille hillitön tahti. Riittävällä tuurilla yksikin siittiö riittää raskauteen, ja kivekset kasvattavat varastoon uusia nuijapäitä tuhannen siimahännän sekuntivauhdilla. Ei siis riitä, että spermaa hiukan laimennetaan, koneisto täytyy saada sammuksiin kokonaan.

Pahaksi onneksi tämä ei kuitenkaan onnistu luotettavasti suun kautta otettavalla pillerillä, sillä hormonin imeytyminen vaihtelee eri ihmisillä. Iholle levitettäviä voiteita vaivaa sama ongelma, ja lisäksi rasvaa saattaisi joutua myös kumppanin iholle; miesten ehkäisyn sivuvaikutus olisi siis naisten parrankasvu. Ylipäätään epävarma ehkäisy on tuotteena aika lailla käyttökelvoton.

Niinpä lopputuloksena on, että miehille tehokas hormonaalinen ehkäisy vaatii viikottaisia pistoksia, eikä tulos siitä huolimatta ole taattu. WHO:n tutkimuksen mukaan ehkäisyvaikutuksen aikaansaaminen kesti keskimäärin 120 päivää, mutta kaikilla sitä ei tullut vielä kuuden kuukauden jälkeenkään. Toisessa päässä testiä hedelmällisyys myös palautui viipeellä, ja siittiötuotanto palautui minimitasolle 3–7 kuukaudessa. Jos pariskunta päätyy yrittämään lapsen hankkimista, ehkäisyn vaikutusten hälvenemistä saa siis odotella pitkäänkin.

Maija Aallon kutsu barrikadeille on siinä mielessä paikallaan, että naisten ehkäisytutkimus kärsii rahapulasta ja keskittyy lähinnä nykykeinojen parantamiseen. Ei kuitenkaan huolta: vaikka miesten hormonaalinen ehkäisy näyttää olevan hyllyllä, muita keinoja kehitellään. Ideoita riittää, ja vasta joulukuussa uutisoitiin uudesta, siittiöiden erittymisen estävästä menetelmästä. Testirottien ehkäisy tosin saatiin aikaan geenimuokkauksella, joten ollaan vielä pienen hyppäyksen päässä ihmisiin käytettävästä ehkäisymallista.

Hormonaalisella ehkäisyllä on sivuvaikutuksia, ne on hyvä tiedostaa ja pyrkiä parempaan. Samaan aikaan myös naisille on tarjolla koko joukko vaihtoehtoisia keinoja. Jos hormonaalisesta ehkäisystä haluaa päästä eroon, se on mahdollista. Jos vastuun haluaa jättää miehelle, kondomeja myydään joka kaupassa. Ja jos koko asia ahdistaa liikaa, voi aina unohtaa koko ehkäisyn ja laittaa jalat ristiin tai luottaa arpaonneen.

P.S. Vapaaottelussa on viime aikoina kohuttu TRT-hoidoista – muutamalla ottelijalla on todettu alentunut testosteronitaso, jonka takia he ovat saaneet erityisluvan lisätestosteronin käyttöön. Tätä on pidetty epäreiluna muita ottelijoita kohtaan, ja helmikuun lopussa Nevadan urheilukomissio päättikin kieltää hoidot kokonaan.

Ehkäisyn kannalta asia on siinä mielessä olennainen, että pahat kielet pitävät alhaisten testosteronitasojen syynä aiempaa steroidikäyttöä. Jatkuva anabolisten steroidien – joihin myös testosteroni kuuluu – käyttö kun pidentää kehon oman testosteronituotannon palautumista, ja saattaa jopa lopettaa sen kokonaan. En nopealla etsimisellä löytänyt asiasta artikkelia enkä tiedä, onko vaaraa olemassa ehkäisyruiskeita käytettäessä, mutta pysyvää hedelmättömyyttä pitäisin melko vakavana sivuvaikutuksena. Joku epäilemättä lukuisasta endokrinologi-lukijakunnastani voi varmaan tyrmätä ajatuksen täysin vääränä.

P.P.S. Lancetin artikkelin mukaan maailman yleisin ehkäisymenetelmä on (naisten) sterilointi, toisena tulee kierukka. Se mainitsee myös ehkäisypillerien olevan yksi maailman tutkituimmista lääkkeistä. Mutta epäilemättä kyse on silti vain ihmiskokeesta, jonka pitkäaikaisia vaikutuksia ei juuri tunneta.

2014-03-03

Voi voi

Helsingin Sanomat julkaisi tänään uutisen Marjo Eskelisen väitöstutkimuksesta, jossa on seurantatutkimuksella tutkittu ruokavalion vaikutusta vanhuuden dementiaan.

Riippuen siitä, mistä tuutista uutista lukee, Helsingin Sanomat vaihtaa otsikkoa.

Voita keski-iässä, muistisairaus vanhana

Helsingin sanomat, 3.3.2014, s. A15

Paperilehden mukaan kyse on siis väistämättömyydestä: voista seuraa muistisairauksia, tai vaihtoehtoisesti voittaminen johtaa muistisairauksiin. Otsikko saattaa johtaa harhaan, mutta se on vielä perusteltavissa tilavaatimuksilla.

Voin ahmiminen keski-iässä voi viedä muistin vanhana

Helsingin Sanomien verkkouutinen 3.3.2014

Verkkosivujen uutisessa kulutustapaa on täsmennetty ja yhteyttä lievennetty: voin ahmiminen saattaa johtaa muistisairauteen. Sanavalinta on vähintäänkin epäonnistunut, sillä kaupungilla harvemmin tulee vastaan ihmisiä valiolainen puolen kilon energiapatukka suupielessä. Kukaan ei ahmi voita.

Runsas voinsyönti keski-iässä lisää muistisairauden vaaraa vanhuudessa

Helsingin Sanomat, päivän lehti 3.3.2014

Päivän digilehden versio on selvästi informatiivisin ja antaa jo otsikossa olennaisen tiedon, mistä on kyse: runsas voin syöminen kasvattaa dementian riskiä. Tämä on sitä, mitä otsikolta perinteisesti halutaan: kiteytetään jutun olennaisin osa.

Itse väitöskirja perustuu Pohjois-Karjala-projektista osittain ponnistaneeseen CAIDE-tutkimukseen. Väitöksen mukaan runsas tyydyttyneiden rasvojen käyttö on yhteydessä erilaisiin muistihäiriöihin, monityydyttymättömät rasvat puolestaan ovat hyväksi, ja samoin kahvi alentaa dementiariskiä. Jos geeneissä sattuu pesimään riskitekijä Alzheimerin tautiin, jo kohtalainenkin tyydyttyneiden rasvojen käyttö lisää riskiä. Kaikkien ei siis tarvitse ahmia, ei edes syödä runsaasti.

Kaikki tämä itse asiassa kerrotaan uutistekstissä, mutta otsikot luovat erilaisia mielikuvia ja johdattavat lukijaa jopa harhaan. Parhaiten tämä käy ilmi HS:n Facebook-jaon kommenteista. Otsikko on napattu verkkouutisesta, ja niinpä moni kommentoija tarttuu ahmimiseen eikä vaivaudu edes lukemaan itse uutista.

Väitöskirja vahvistaa siis tietoa tyydyttyneiden rasvojen haitallisuudesta. Vaikka 1970–80-luvun pohjoiskarjalaista ruokavaliota ei välttämättä voi suoraan rinnastaa tiukkaan Atkinsin noudattajaan, moni innostuu muotidieettien seurauksena palauttamaan kovat rasvat takaisin ruokavalioonsa. Koskapa tästäkään tutkimuksesta ei malteta ottaa opiksi, seurauksia päästään ihmettelemään taas parinkymmenen vuoden päästä.

Itse kukin voi varautua seuraavaan nettiväittelyyn hakemalla koko väitöskirjan (PDF) iltalukemisiksi. Jos lukeminen ei maita, voin paljastaa loppuratkaisun: kannattaa syödä kasviksia ja kalaa.

P.S. Pikanttina lisämausteena HS:n digilehden jakopainikkeet jakavat lehtijutun sijaan verkkouutisen. Sinällään toiminta on järkevää, sillä verkkosivuilla on mukana myös kommentointi. On kuitenkin hiukan ikävää, että jakolinkki ei osoitakaan siihen sivuun, jonka haluaa jakaa.

P.P.S. FB-kommentit kertovat myös, miksi tiedeuutisointiin pitäisi panna rutkasti paukkuja. Otsikon ihmettelijöiden jälkeen seuraavaksi suurin ryhmä ovat ne varmaa tietoa levittävät ihmiset, jotka kiistävät uutisen, koska naapurin 98-vuotias Mairekin elää pelkällä voilla.