2014-01-27

Varhainen jakelu ei paljon nappaa

Yksi viime viikon suuria uutisia oli Itellan YT-neuvottelut. Postin määrä on vähentynyt niin paljon, että neuvotteluissa on pölkyllä jopa 1200 työpaikkaa.

Samaan aikaan tuli julkisuuteen myös tieto, että Itella on irtisanonut useiden kymmenien sanomalehtien varhaisjakelusopimukset ja aikoo neuvotella tuleviin sopimuksiin korkeammat hinnat.

Kuten arvata saattaa, kustantajien reaktio oli pöyristynyt. Miten se sika kehtaa, monopoliyhtiö ja vielä vaatii rahaa palvelusta? Kalevan toimitusjohtaja Jukka Haapalainen pukee asian sanoiksi:

Oululaisella Kalevalla on taajamissa oma jakeluyhtiö, mutta haja-asutusalueilla varhaisjakelusta vastaa Itella. Sen osuus kaikesta Kalevan jakelusta on 15 prosenttia.

Nyt mietitään, miten hoidetaan alueet, jotka Itella on irtisanonut. Se on meille hirvittävä isku, Kalevan toimitusjohtaja Jukka Haapalainen sanoo.

He eivät ole tehneet meille edes tarjousta, millä ehdoilla he jatkaisivat. Se on aikamoista painostusta, Haapalainen sanoo.

Hän muistuttaa, että postilla on ollut jakelumonopoli yli 300 vuotta.

Ne ovat saaneet monopolissa ja yhteiskunnan rahoilla kasvaa tuohon asemaan, ja nyt ne antavat puoli vuotta aikaa polkaista pystyyn joku uusi jakelujärjestelmä. Se on ihan käsittämätöntä.

Koska käsite epäilemättä on useimmille lukijoille tuntematon, lainataanpa Wikipediasta pätkä monopolin määritelmästä.

Monopoli (kreik. μονοπώλιο, monopolio < μόνος, monos 'yksin' + πωλεῖν, polein 'myydä') on taloustieteessä tilanne, jossa markkinoilla on vain yksi tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja. Monopolille ominaista on siten kilpailun puuttuminen ja usein tästä johtuva epäluonnollisen korkea hintataso sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä. Useimmiten voittoa maksimoidessaan monopoliyritys rajoittaa tuotantoaan markkinahinnan nostamiseksi.


Tarkkaavainen lukija saattaa huomata, että tähän tiukkaan määritelmään sopii melko huonosti Kalevan oma jakeluyhtiö ja Itellan vaivainen 15 prosentin osuus lehden jakelusta. Yleisradion uutisen mukaan Itellalla on kyllä reilu siivu, itse asiassa noin 60 prosentin osuus varhaisjakelusta.

Haapalaisen maininta yhteiskunnan rahoilla kasvamisesta on epäilemättä tavallaan totta mutta ehkä hiukan maustettua tarinankerrontaa. Sanoma myi varhaisjakeluyhtiönsä Leijonajakelun Itellalle kymmenisen vuotta sitten, ja hetkeä myöhemmin samaa tietä seurasi Etelä-Karjalan Jakelu Oy. Ainakin vielä 2001 Leijonajakelulla oli yli neljänneksen osuus varhaisjakelusta (PDF). Yllä lainatun HS-uutisen mukaan Turun Sanomat oli myynyt oman jakeluyhtiönsä Postille jo aiemmin.

Hätäisempi voisi päätellä, että varhaisjakelua ei ole koettu sanomalehtiyhtiöiden ydinliiketoiminnaksi; niinpä ollaan oltu tyytyväisiä, että joku on ostanut sen pois kiusaamasta. Kalevakin pyörittää omaa jakeluaan mutta on ulkoistanut Itellalle ne kiusalliset 15 prosenttia haja-asutusalueella. Nyt on sitten suru puserossa, kun kirottu valtionyhtiö haluaisi tehdä jakelulla rahaa.

Itellan monopoli

Mikä Itellan monopoli tarkalleen ottaen on? Riippuu siitä, mitä monopolilla tarkoitetaan. Varhaisjakelua pyörittää tusinan verran yrityksiä. Vaikka Itella nykyään on selvästi suurin, kustantajilla on tässä asiassa peiliin katsomisen paikka.

Paketteja kuskaa kaikki kynnelle kykenevät. Jos ei Itellan palvelu kelpaa, ei muuta kuin soitto DHL:lle. Tai UPS:lle. Tai DB Schenkerille. Niin, tai Matkahuollolle. Palvelusta ei ole pulaa, mutta nuokin peijoonit pyytävät kuljetuksista rahaa.

Päivittäispostissa Itellalla on kyllä käytännössä selvä monopoli, mutta ei sekään enää aivan kiveen hakattu ole: nykyinen postilaki ei mainitse Itellaa nimeltä. Ja miksi mainitsisikaan, kun Esan Kirjapaino on mukana kisassa.

Postin historia säädeltynä monopolina on kyllä tarjonnut sille erinomaisen kasvualustan, eikä Itellan haastajiksi päivittäisjakeluun välttämättä suurta tunkua ole. Kirjeiden kuljettaminen harvaan asutussa maassa ei välttämättä ole aivan ilmaista puuhaa, ja kirottu postitoimilupa asettaa haltijalleen myös ikäviä velvollisuuksia. Ainakin tällä haavaa näyttää siltä, että päälle päätteeksi kyseessä on auringonlaskun ala.

Sanomalehti Ilkan mukaan jokapäiväisestä jakelusta ei voi tinkiä. Avoimeksi jää, miksi ei – esimerkiksi Etla ehdottaa jo kolmipäiväistä jakelua. Jos kuljetettavan määrä jatkuvasti vähenee, myös kuljetusten pitää harventua tai vastaavasti maksajan kaivaa kuvetta.

Tästähän on kyse sanomalehtien sopimuksissakin. Kun levikit laskevat, on vaikea perustella, miksi jakajan pitäisi herätä ennen kukonlaulua kuljettamaan aiempaa ohuempia lehtiä entistä harvempaan taloon. Verkko tuo uutiset lukijalle heti, eikä paperilehdellä enää ole samaa vankkumatonta jalansijaa aamukahvipöydässä, mikä sillä aiemmin oli. Uutisten luku sujuu mainiosti tabletiltakin.

P.S. Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan lehdille pitäisi harkita jonkinlaista varhaisjakelutukea. Niin, sanomalehdillehän voisi harkita vaikka jonkinlaista veroalennusta. Ai niin.

P.P.S. Sanomalehtien liiton sivuilta löytyy muun muassa tulevaisuusraportti vuodelta 1996 (PDF), jossa pohdittiin varhaisjakelun tulevaisuutta. Tuohon aikaan lehtien tilaajamäärät pysyivät vakaina eikä verkkoon ollut tulossa mitään toimintaa. Jakelun nähtiin siirtyvän enemmän pienille, yhden miehen yrityksille. Justiinsa näinhän siinä taisi käydä.

2014-01-16

Ei poika viinistä parane

Olen aina silloin tällöin blogissani viitannut Kemikaalicocktailiin, joka on siis arjen kemikaaleihin – ravintoon, kosmetiikkaan, vaatteisiin jne – keskittynyt blogi.

Kelailin tänään läpi viime aikojen postauksia, ja silmiini sattui lause mahdollisista uutiskirjeen aiheista:

Jos leikitään ajatuksella, että olisin lähettänyt teille uutiskirjeen marraskuussa [...]

Olisin saattanut tarjota ale-koodin joihinkin luonnonkosmetiikan nettikauppoihin ja kertonut, että tanskalaistutkimuksen mukaan viiniä raskausaikana nauttivat saavat paremmin käyttäytyviä lapsia.

Jaa siis mitä? Vaikka kyse on vain yhdestä lauseesta, sen sisältämä viesti on jokseenkin häkellyttävä. Lyhyesti: ei hitossa.

Mainittu tanskalaistutkimus on siis tarkalleen ottaen osa Janni Niclasenin väitöstä, jossa Niclasen tutki raskaana olevien naisten alkoholinkäytön ja heidän lastensa henkisen tilan yhteyttä. Linkkejä tutkimuksiin on kerätty Kööpenhaminan yliopiston uutissivulle, tässä yhteydessä merkittävin lienee Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä julkaistu Prenatal exposure to alcohol, and gender differences on child mental health at age seven years (PDF).

Tutkija siis huomasi, että vähäisestä alkoholinkäytöstä raskauden aikana on jonkin verran ristiriitaisia tutkimustuloksia, ja päätti selvittää, mistä se johtuu. Tutkimuksessa 37 152 aiempaan alkoholinkäyttötutkimukseen osallistuneen naisen lasta testattiin seitsenvuotiaana SDQ-testillä, joka mittaa lasten käytöstä, tunne-elämää ja ihmissuhteita.

Mikä sitten oli lopputulos? Lainataanpa paperista:

Results Controlling for relevant confounders, small positive associations were observed between binge drinking and internalising (relative change in mean: 1.04–1.06), externalising scores (relative change in mean: 1.01–1.07), and conduct scores (OR 1.12 to 1.23) for boys. No associations were observed with
lower doses of alcohol.

Conclusions Exposure to binge drinking is weakly associated with impaired behavioural and emotional development measured at age seven. Large differences in background characteristics were observed between the groups defined by cumulated alcohol exposure, leaving the interpretations of findings uncertain.

Suomennettuna: äidin humalahakuinen juominen näyttäisi olevan lievästi yhteydessä käyttäytymishäiriöihin ja tunne-elämän kehittymisen ongelmiin seitsenvuotiaana. Henkilöiden taustat vaihtelevat niin paljon, että mitään suurisuuntaisia tulkintoja löydöstä ei voi tehdä.

Paperin keskusteluosiossa kuitenkin käydään läpi myös korrelaatioita vastakkaiseen suuntaan. Suurisuuntaisiksi ne valitettavasti muuttuvat siinä vaiheessa, kun Niclasen esittelee asian yliopiston lehdistötiedotteessa:

My study shows, among other things, that the children of mothers who drank small quantities of alcohol – 90 units or more – during their pregnancies show significantly better emotional and behavioural outcomes at age seven compared to children of mothers who did not drink at all. At first sight this makes no sense, since alcohol during pregnancy is not seen as beneficial to child behaviour. But when you look at the lifestyle of the mothers, you find an explanation. Mothers who drank 90 units or more of alcohol turn out to be the most well educated and healthiest lifestyle over all, says Janni Niclasen.

Jos nyt unohdetaan lainauksen sekavuus – 90 tai enemmän annosta raskauden aikana on vähintään pari lasia viikossa, jonka vähäisyydestä voi olla monta mieltä – Niclasen siis toteaa, että raskauden aikana hiukan alkoholia nauttineiden äitien lapset olivat tutkimusten kermaa. Nyt tarkkana: Tämä ei kerro mitään alkoholista, vaan äideistä; kyseinen joukko on keskimääräistä paremmin koulutettua ja heillä on yleisesti ottaen paremmat elämäntavat.

Toinen Niclasenin paperi, Alcohol and Alcoholism -lehdessä julkaistu Drinking or Not Drinking in Pregnancy: The Multiplicity of Confounding Influences käsittelee tavallaan juuri tätä aihetta. Alkohonlinkäyttö on vain yksi osatekijä. Ryhmittelemällä äidit sen perusteella muodostuu ryhmiä, joilla on monia muitakin yhtäläisyyksiä: tanskalaistutkimuksessa esimerkiksi absolutistit olivat muita nuorempia, vähemmän koulutettuja, lihavampia ja enemmän tupakoivia.

Toisin sanoen, kyse on jälleen kerran korrelaatiosta, ei kausaatiosta. Vaan varovainenkin viesti värittyy, kun se siirretään tutkimuksesta lehdistötiedotteeseen ja siitä edelleen uutisartikkeliin. Niinpä tätäkin tutkimusta luultavasti käytetään perusteena sille, että viinin litkiminen voi raskaana jatkua siinä missä ennenkin. Turvallista rajaa ei kuitenkaan tunneta, eikä tämäkään tutkimus sellaista väitä.

Entä mitä tutkimuksen tekijä suosittelee? Kaikesta alkoholista pidättäytymistä.

P.S. Kappas vain. Talouselämäkin kirjoitti aiheesta uutisen, joka lytätään täysin Kaksplussan blogissa.

P.P.S. Jos ette minua usko, niin lukekaa tuo Kaksplussan kirjoitus. Siinä on mukana kommentit THL:n tutkimusprofessori Mika Gissleriltä.

Rottakokeen mahalasku

Reilu vuosi sitten ranskalainen tutkija Gilles-Eric Séralini julkaisi Food and Chemical Toxicology -lehdessä kohua herättäneen geenimanipulaatiotutkimuksen. Tutkimuksessa rotille syötettiin GM-maissia ja Rounduppia, ja seurattiin sitten kauhistuneina, kuinka eläimille pukkasi kasvaimia ympäri kehoa.

Tutkimus ymmärrettävästi herätti kohua ja sai Monsanton vastaiset roviot palamaan hiukan kirkkaampina; se lienee osaltaan taustalla myös juuri umpeen menneen GM-merkintäaloitteen syöpäperusteluissa. Viimeksi aihe tuli vastaan kesällä, kun Taloussanomat julkaisi artikkelin geenimuuntelun repimästä tiedeyhteisöstä. Kommentoin tuolloin aihetta Facebookissa Kemikaalicocktailin sivulla. Koska en tiedä, miten se näkyy maailmalle, lainaan hiukan itseäni heinäkuulta.

Aihetta voi yrittää itsekin aavistuksen verran arvioida vilkuilemalla esimerkiksi tuosta Taloussanomien linkistä sitä alkuperäistä paperia sekä siihen liittyviä kommentteja, vastineita ja vastineen vastineita.

Esim. tuo lainaamasi maininta kasvaimista yksinään vaikuttaa aika lailla turhalta, kun tutkimuksessa on käytetty jalostettua rottaa, joille joidenkin tutkimusten mukaan todennäköisesti kehittyy kasvaimia ihan ravinnosta riippumatta. Séralini vastineessaan sanoo ottaneensa tämän huomioon, mutta pressitiedotteessa maininta tavallisella maissilla kasvaimia kehittyi vähän vähemmän tietysti söisi hiukan tutkimuksen dramaattisuutta.

Aiheesta on kirjoitettu myös Wikipedia-artikkeli.

Jos tutkimus, kritiikit ja Wikipedia tuntuvat liian raskailta läpi kahlattaviksi, eipä hätää: muut ovat tehneet sen tavallisten sukankuluttajien puolesta. Yltäkylläisen palautteen johdosta asiaan tarttui alun perin paperin julkaissut tieteellinen julkaisija Elsevier, joka marraskuun lopussa päätyi vetämään Séralinin julkaisun takaisin.

Lehti pyysi Séralinilta nähtäväkseen tutkimuksesta kerätyn raakadatan ja analysoi sen uudelleen. Tällä uusintakierroksella todettiin, että kun tunnetusti kasvaimia kasvattavat Sprague-Dewley-rotat yhdistetään vähäiseen koe-eläinmäärään, ei tutkimusdatasta voi päätellä mitään suuntaan eikä toiseen. Niinpä paperi (PDF) sai komean retracted-leiman sivuilleen.

Unequivocally, the Editor-in-Chief found no evidence of fraud or intentional misrepresentation of the data. However, there is a legitimate cause for concern regarding both the number of animals in each study group and the particular strain selected. The low number of animals had been identified as a cause for concern during the initial review process, but the peer review decision ultimately weighed that the work still had merit despite this limitation. A more in-depth look at the raw data revealed that no definitive conclusions can be reached with this small sample size regarding the role of either NK603 or glyphosate in regards to overall mortality or tumor incidence. Given the known high incidence of tumors in the Sprague-Dawley rat, normal variability cannot be excluded as the cause of the higher mortality and incidence observed in the treated groups.

Tarkoituksellista harhaanjohtamista ei siis havaittu, mutta ei myöskään kontrolliryhmästä poikkeavia tuloksia. Science-Based Medicine -sivusto muotoilee asian hiukan jyrkemmin:

If you look at the survival curves for the various groups, I think you will see that the results are all over the place. This is a typical scatter of data with no clear pattern. In the male groups, the GMO and glyphosate groups tended to do better, if anything. In the female groups they did worse, but there is no clear dose-response effect evident, and the overall results are a wash. Inconclusive is being polite – the data do not show anything, especially absent any statistical analysis.

Ilmestyessään Séralinin tutkimus tuotti nipun kohuotsikoita, välillä höystettynä kuvilla kärsivistä rotista. Alkuperäinen tutkimus on nyt vedetty takaisin. Mitä tehdään otsikoille?

2014-01-09

Journalismi ja sen ohjeet

Kirjoittelin yömyöhään faktantarkistusartikkelin Talouselämän juttuun kodittomille jaetusta rahasta. Nyt lypsän vähän, pahoittelut siitä.

Lehden artikkeli on ollut melkoisen suosittu, ja niinpä Talouselämä päätyi julkaisemaan linkin Twitterissä uudemman kerran. Käytin tilaisuutta hyväkseni, ja mainitsin aavistuksenomaisista asiavirheistä uutisessa. Sain myös vastauksen:


Ja niinhän siinä kävi, että juttuun on tehty korjauksia. Tämänhetkisessä versiossa (9.1.2014 11:16) puhutaan jo henkilökohtaisesta budjetista, ja asunnon löytäneitä on enää seitsemän. Virheitä on edelleen, mutta epäilemättä korjauksia tulee lisää.

Vaan eihän sen näin pitänyt mennä. Jutusta ei näy mitenkään, että se on ollut täynnä virheitä. Uusintapäivityksessä juttuun lisättiin huomautus asiavirheistä.

Alkuperäistä artikkelia, virheineen kaikkineen, on suositeltu Facebookissa 13 000 kertaa. Miten näiden linkkien kautta tuleville näkyy, että juttu ei ole se, mitä kaveri suositteli?

Jos tämä kuulostaa nillitykseltä, niin lainataan tueksi Journalistin ohjeita.

20. Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.

Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.

Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä.

Talouselämän jutussa on useita virheitä, joten journalistin ohjeiden mukaan toimituksen tulee julkaista uusi juttu. Virheet pitää yksilöidä ja korjata. Yleisölle pitää selvittää, mikä virhe on sekä miten ja milloin se on korjattu. Hiljainen editointi ei näitä vaatimuksia täytä.

Uskokaa nyt, hyvät journalistit: verkossa on tilaa. Juttujen muokkaaminen jälkikäteen ei paranna uskottavuutta vaan murentaa sitä. Jos virheitä sattuu, ei muuta kuin lapa pystyyn ja uutta artikkelia kirjoittamaan. Tulee samalla tehtyä uusi otsikko siihen alati materiaalia janoavaan uutisvirtaan.

Tapaus tuo esiin ison ongelman myös journalistin ohjeissa. Periaatteena on, että virhe pitää korjata ja saattaa mahdollisimman kattavasti alkuperäisen lukijakunnan tietoon. Jos samaan aiheeseen liittyy useita uutisia, muuttuvat tiedot pitäisi julkaista osapuilleen samalla intensiteetillä.

Vaan miten toimitetaan korjaus sosiaalisessa mediassa? Talouselämän juttua on suositellut 13 000 ihmistä. Kuinka moni suosituksen nähnyt näkee korjauksen alkuperäisessä uutisessa? Kuinka moni jakaa uutena juttuna julkaistun uutisen?

Ehkäpä sittenkin olisi helpompaa tarkastaa faktat ennen julkaisua.

P.S. Kirjoitusta päätellessäni Talouselämän juttuun on lisätty loppuun kommentti: Päivitys 9.1: Jutusta korjattu asiavirheitä.. Juttu on vähemmän ruusuinen, mutta yksittäisten sanojen lisääminen sinne tänne ei ole korjaamista, se on paikkailua. Ja luetaanpa ne Journalistin ohjeet uudestaan.

P.P.S. Juuri julkaisunappia lähes painettuani tuli tweetti, jossa kerrotaan aiheesta tulevan jatkojutun. Hienoa.

Lehdelle annettiin tutkimus - näin kävi

Sosiaalisessa mediassa levisi keskiviikkona kulovalkean tavoin Talouselämän nostattava artikkeli Lontoossa tehdyssä kokeesta, jossa asunnottomille annettiin 3 000 puntaa vastikkeetonta rahaa. Rahaa ei tuhlattu, moni löysi asunnon, kaikki meni hienosti.

Koska olen luonteeltani epäileväinen, liian hyvältä kuulostava tarina herättää kysymyksiä. Niinpä menin lähteelle: Joseph Rowntree Foundation julkaisi kokeilusta raportin.

Aloitetaan.

Kokeilussa kolmelletoista kodittomalle annettiin kullekin 3000 puntaa täysin vastikkeetonta rahaa. Heidän ei tarvinnut tehdä sen eteen yhtään mitään, vaan he saivat sen ilman lisäehtoja, käteisenä taskuun.

No ei. Viidelletoista kodittomalle tarjottiin mahdollisuutta henkilökohtaiseen budjettiin ja tukihenkilöön. Tavoitteena oli määritellä, miten henkilöt pääsisivät pois kadulta.

Osana projektia koehenkilön piti tukihenkilönsä kanssa kirjoittaa toimintasuunnitelma: mitä hankitaan ja mitä tehdään, jotta saisi elämän syrjästä kiinni. Toimintasuunnitelma sisälsi myös deadline-päivämäärät tavoitteille. Lappu hyväksytettiin kaupungin koordinaattorilla.

Budjetin katto oli 3 000 puntaa, mutta sitä ei tässä vaiheessa pilottihenkilöille kerrottu. Raha ei kuitenkaan ollut mitenkään korvamerkittyä: koehenkilöt saivat tosiaan itse määritellä, mihin rahaa käytetään ja kuinka paljon. Päätavoitteena oli vain kadulta pois pääseminen.

Kolmetoista henkilöä tarttui tarjoukseen.

Keskimäärin he kuluttivat rahoistaan vain 800 puntaa ensimmäisen vuoden aikana.

Tarkemmin sanoen siis ensimmäisen vuoden jälkeen budjetoituihin hankintoihin oli kulunut keskimäärin 794 puntaa. Hillo ei poltellut takataskussa vaan oli koordinaattorin hallussa.

Lisäksi yksitoista kokeiluun osallistuneesta kodittomista ei enää ollut koditon ensimmäisen vuoden jälkeen – he olivat löytäneet paikan asua.

Itse asiassa seitsemän, ja lisäksi kaksi suunnitteli sisätiloihin muuttamista. 11 kyllä yritti, mutta neljälle asuminen tuotti ongelmia, ja heistä yksi päätyi vankilaan. Koehenkilöistä neljä asui kodittomille tarkoitetuissa hostelleissa, yksi tukiasunnossa, yksi jonkinnäköisessä hoitokodissa, yksi asunnottomille suunnatussa asunnossa ja yksi B&B-huoneessa.

Yksi henkilöistä käytti koko 3 000 puntaa B&B-asumiseen ja palasi sitten takaisin kadulle.

Yksikään kolmestatoista kodittomasta ei käyttänyt rahojaan alkoholiin, huumeisiin tai uhkapeleihin. Sen sijaan he olivat poikkeuksetta säästäväisiä ja käyttivät rahansa päästäkseen pois kadulta.

Niin, koko ohjelman tarkoituksenahan oli päästä pois kadulta; tuskin budjettisuunnitelmaan silloin listataan lavallinen Karhua ja loput herskaa.

Tosielämässä yksi noista neljästä ongelma-asujasta potkittiin ulos asunnosta, irrottautui ohjelmasta ja ryhtyi juomaan entistä enemmän. Muutkaan eivät olleet raittiita; yksi kokeilun positiivista tuloksista oli kyllä vähentynyt alkoholinkäyttö.

Simon kertoo myös onnistuneensa kokeilun aikana pääsemään eroon kaksikymmentä vuotta kestäneestä heroiiniriippuvuudestaan.

Simon oli siis projektin ainut huumeiden käyttäjä, ja raportin haastattelun aikaan hän oli ollut neljä kuukautta metadonihoidossa – tavoitteena toki kuntoutuminen ja lopullinen vieroitus. Simon muuten alkuvaiheessa myi projektibudjetilla ostettuja tavaroita ja osti rahoilla huumeita.

Monet heistä olivat lisäksi löytäneet opiskelu- tai työpaikan.

Raportin mukaan projektin henkilöistä kolme oli ilmoittautunut kurssille. Töiden hakemisesta kyllä puhutaan, ja jo kadulla asuessaan henkilöt olivat tehneet satunnaisia töitä henkensä pitimiksi.

Toisin kuin Talouselämän jutusta ehkä ymmärtää, pilottihenkilöiden tulot eivät jääneet tuohon 3 000 punnan budjettiin. Itse asiassa päinvastoin: yksi ohjelman saavutuksista oli, että viisi koehenkilöistä teki sosiaalitukihakemuksen. Tämä on yksinomaan positiivinen asia: kyse oli ihmisistä, joiden tavoittaminen perinteisillä sosiaalityön tavoilla on ollut poikkeuksellisen hankalaa.

Lisäksi raportissa arvioitiin, että joidenkin kohdalla tukea yksin asumiseen ja elämiseen tarvitaan todennäköisesti vuosiksi eteenpäin. Joillakin koehenkilöillä oli aluksi vaikeuksia määritellä, mitä haluaisivat budjettiinsa laittaa: pahimmillaan 45 vuoden kadulla elämisen jälkeen on vaikea kuvitella, miten muuten voisi elää.

Pilottiprojekti maksoi enemmän kuin perinteinen sosiaalityö keskimäärin – ja sen ennustettiin aiheuttavan myös muita kuluja yhteiskunnalle, muun muassa noiden sosiaalitukien muodossa. Vastaavasti poliisi- ja sairaalakulujen arvioitiin vähenevän. Toiveena kuitenkin on, että tulevina vuosina nämä henkilöt eivät enää tarvitsisi niin intensiivistä tukea ja avustusta, jolloin kokonaisuus kääntyisi plussalle.

Olennaisempaa tietysti on, että pilottiin osallistuneiden elämänlaatu ainakin pääosin parani. Yksiselitteinen menestys se ei ollut, sillä koehenkilöistä viisi oli raportin aikaan, 13 kuukautta aloittamisen jälkeen, enemmän tai vähemmän irtautunut projektista.

Lontoon pilottia ei oikeasti pidä vähätellä: haastateltujen koehenkilöiden mukaan sekä psyykkinen että fyysinen terveys parani, heillä on tulevaisuudensuunnitelmia, he oppivat hiljalleen huolehtimaan itsestään. Olennaista lienee, että ratkaisuja ei tuputettu. Pallo oli henkilöillä itsellään.

Niinpä on hiukan ikävää, että asiasta kirjoitetaan lehtijuttu, joka maalailee kokeilusta epäuskottavan ruusuista kuvaa. Talouselämän lähteenä ollut de Correspondent toki käyttää samaa pensseliä, mutta ei se ole mikään syy jättää kotitehtävät tekemättä. Varsinkin, kun linkki raporttiin löytyy tuosta de Correspondentin jutusta.

P.S. de Correspondentin jutussa on mielenkiintoisia esimerkkejä perustulokokeiluista muun muassa Kanadassa. Niissä olisi ollut aihetta ihan oikeaksikin jutuksi; tosin Lontoon tapauksen perusteella pitänee niissäkin käydä lähteet läpi.

2014-01-07

Jatkettu maito

Kävin kaupassa, ja kyllä nyt harmittaa.

Viime käynnin jälkeen maitohyllyyn oli nimittäin ilmaantunut ykköstuotteeksi Hyvä suomalainen kevyt arkimaitojuoma (HSKAMJ). Valion lanseeraama uutuus lupaa olevansa raikkaan makuista ja hyvää maitojuomaa, jossa on tasainen kolmen prosentin proteiinipitoisuus.

Kun nyt puhutaan maitojuomasta, kyse ei siis ole siitä laktoosittomasta tuotteesta, jota Valio, Arla, Rainbow ja moni muukin myy. Ei, laktoosi-intolerantilla HSKAMJ pulputtaa ihan siinä missä tavallinenkin maito. Juoma-pääte tulee siitä, että tuote on sekoitus maitoa ja maitovalmistetta.

Pari vuotta sitten Eeropekka Rislakki luki madonlukuja maidolle kirjoittaessaan maidon uudesta aikakaudesta. Kirjoitus on edelleen melkoista alarmismia ja haiskahtaa ainakin osittain ihan puhtaalta – tai tahalliselta – väärinkäsitykseltä. HSKAMJ kuitenkin on askeleen lähempänä Rislakin kuvaamaan komponenteista kasattua maidon kaltaista valmistetta.

Valio saa, ja sen pitääkin, harrastaa tuotekehitystä. Olisi kuitenkin kiva, jos tuotteiden erot tuotaisiin selvästi esiin, jotta kuluttajalla on edes teoreettinen mahdollisuus tehdä tietoinen valinta. Arkimaitojuoma ei ollut erikoismaitojen rivistössä, vaan se seisoi isoissa rullakoissa siinä, missä yleensä on kaupan halvin maito.

Sijaintinsa takia se mielletään maidoksi, ja nimityksensä takia se menee sekaisin laktoosittomien tuotteiden kanssa. Ongelma oli nähtävissä välittömästi. Maitohyllylle astellessani nimittäin maitoseinän edessä seisoskeli naiskaksikko arkijuomatölkki käsissään: Tämä on tässä kohtaa, missä ennen oli sitä Rainbow-maitoa. [...] Onkohan tämä nyt varmasti laktoositonta? Ei, arvon rouvat. Ei ole.

Halpaa arkimaitojuoma kyllä on: Prisman hinta oli 79 senttiä litralta. Tässä lienee se arkimaitojuoman olennaisin ominaisuus – proteiinilätinällä vain saadaan sekoitteelle hiukan terveysvaikutteiselta vivahtava peruste. Mutta kaipasiko joku oikeasti tätä tuotetta?

Valiolla oli muuten jo ennestään tarjolla tuoreesta maidosta valmistettu, raikkaanmakuinen ja hyvä maitojuoma. Sen nimi on maito.

Telefooni Asconassa

Vuodenvaihteessa uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan matkapuhelimen räplääminen on vaarallisinta tuoreille kuljettajille. Tai vaihtoehtoisesti, että tekstiviestien lähettäminen autoillessa luo vaaratilanteita. Tai että puhelimen käyttö tekee kuskista huonon.

Itse tutkimuksessa vertailtiin siis häiriöiden vaikutusta ajosuoritukseen hiljattain kortin saaneilla ja kokeneilla kuljettajilla. Karkeasti ottaen lopputulos on, että lähes mikä tahansa puuhastelu nostaa tuoreen kuljettajan onnettomuusriskiä, kun taas kokenut kuljettaja luovii liikenteessä hivenen häiriintyneenäkin.

Tutkimus on siitä mielenkiintoinen, että simulaatioiden ja kyselyiden sijaan tutkittiin, mitä kuljettajat oikeasti tekevät: autoihin asennettiin kameroita, kiihtyvyysantureita, GPS:iä ja muuta sälää, ja sillä keinoin selviteltiin, mitä kulloinkin tapahtuu kajuutassa ja auton ympäristössä. Tutkijat eivät keskittyneet pelkästään onnettomuuksiin, vaan datasta poimittiin myös läheltä piti -tilanteita.

On sinällään intuitiivisesti uskottavaa, että jos huomion kiinnittää johonkin muuhun kuin liikenteeseen, reaktioaika heikkenee ja onnettomuusriski kasvaa. Aivan yhtä intuitiivisesti selvää on sekin, että nuorella kuljettajalla, jolle ei ole muodostunut ajorutiinia, häiriöiden vaikutus on suurempi kuin kokeneella kuljettajalla.

Mielenkiintoista on kuitenkin se, mikä ei vaikuta riskiin. Radion ja ilmastoinnin säätämisellä ei havaittu olevan oleellista merkitystä. Samoin ajaessa juominen ei käytännössä vaikuttanut riskiin – niin kauan, kun juoma on alkoholitonta. Sen sijaan syöminen tai vaikkapa vain tien sivussa olevaan kohteeseen huomion kiinnittäminen aiheutti junnuille ongelmia.

Tutkimuksessa piileskelevä virtahepo on, että puhelimeen puhuminen ei myöskään nostanut riskiä. Helsingin Sanomat jätti asian mainitsematta uutisessaan kokonaan, Yle lieventelee havaintoa tuomalla esiin puhumiseen liittyvät oheistoiminnot. Samaa tekevät itse tutkijat.

Paperin kirjoittajien mukaan aiemmissa puhelimen käyttöä koskevissa tutkimuksissa puhumista ja puhelimen muuta käyttöä ei ole eroteltu, ja siksi puhuminen on todettu vaaralliseksi. Tässä tutkimuksessa eri toiminnot kuitenkin pystyttiin erottamaan toisistaan, ja lopputulos oli, että puhumisella ei ole vaikutusta ajosuoritukseen. Tämän todettuaan tutkijat kuitenkin vaihtavat suuntaa ja suosittelevat, ettei tulosta otettaisi vakavasti.

Aiempaa tutkimusta tosiaan on: esimerkiksi David Strayer vertasi joitakin vuosia sitten puhelimeen puhumisen vaikutusta rattijuoppouteen (PDF). Kyseisestä tutkimuksesta käy ilmi, että hands-free-laite ei vähennä häiriötä; ongelma on puheluun keskittyminen, ei puhelimen pitely. Esimerkiksi The Invisible Gorilla selittää, miksi auton sisäinen keskustelu häiritsee vähemmän: autossa ollessaan myös muut osallistujat pystyvät reagoimaan liikennetapahtumiin, jolloin havainnointi on helpompaa ja keskustelu katkeaa tarpeen tullen.

Kiusallista ristiriitaisissa tuloksissa on, että Virginia Tech ajelutti ihmisiä vuoden ajan oikeassa liikenteessä, kun taas esimerkiksi Strayerin testi perustuu simulaatioon. Voi siis hyvinkin olla, että reaalimaailman tilanteessa puhelulla ei oikeasti ole vaikutusta. Syystä tai toisesta Virginia Techin tutkijat päätyvät kuitenkin väittämään omia tuloksiaan vastaan. Havaintoa ei sen kummemmin perata, eri tutkimusten menetelmiä ei vertailla, selitystä ei anneta. Älkää uskoko meitä ei ehkä ole se viesti, jonka tieteellisestä paperista toivoisi lukevansa.

Jos puhumisen turmiollisuus jääkin hiukan ilmaan roikkumaan, yksi asia on kuitenkin kaikkien tutkimusten mukaan selvää: numeron valitseminen, tekstiviestien lukeminen ja kirjoittaminen, todennäköisesti myös Facebookin päivittäminen ovat aivan liikaa kenen tahansa kuskin pollalle. Pysykääpä siis erossa siitä luurista.

P.S. AAA:n kyselyn mukaan kokeneet kuskit räpläävät puhelintaan useammin kuin aloittelijat. Sama havaittiin myös Virginia Techin tutkimuksessa, ja siinä ei edes tutkittu kokeneiden kuskien tekstiviestittelyä.

P.P.S. Läheltä piti -tilanne muuten määriteltiin kiihtyvyysanturien avulla. Jos siis kuski on niin koomassa ettei edes tajua jarruttaa, tilanne todennäköisesit jäi rekisteröimättä tutkimuksessa. Jääpähän tilaa lisäspekuloinnille.

2014-01-06

Kansanedustajan epämääräaikainen työsuhde

Eurovaalien ehdokaslistoja täytellään, ja ilmeisesti ainakin SDP lähtee liikkeelle kansanedustajavetoisella ehdokasasettelulla.

Periaatteessa kansanedustajan pesti kestää vaalikauden, ja pois pääsee vain anomalla ja hyväksyttävästä syystä. Perustuslaissa poikkeukseksi tosin määritellään erikseen muun muassa europarlamenttiin pääseminen, jolloin kansanedustajuus keskeytyy. Käytännössä syyksi tuntuu kelpaavan vaikkapa Suomen perheyritysten liiton toimitusjohtajuus.

Suomalainen vaalitapa kannustaa puolueita valitsemaan samat kärkinimet kaikkiin vaaleihin: kotimaan politiikasta ja päivittäisistä uutisista tutut naamat tuppaavat vetämään ääniä, ja suhteellinen vaalitapa tarkoittaa, että näillä harvoilla haravilla saadaan hyvällä tuurilla vedettyä läpi myös vähemmän tunnettuja ehdokkaita.

Tässä touhussa äänestäjän kuluttajansuoja on kortilla. Moni kansanedustajaksi äänestetty ehdokas lähtee puolen vuoden päästä istuskelemaan europarlamenttiin, ja Arkadianmäelle istahtavat uudet, ehkä ennestään täysin tuntemattomat kasvot. Ulkomuistista noin puolet kansanedustajista oli tarjolla myös kunnanvaltuutetun tehtävään; Brysselistä kunnallinen päätöksenteko epäilemättä tuntuu entistäkin läheisemmältä.

Helsingin Sanomien Vieraskynässä muutama päivä sitten poliittisen historian dosentti Mikko Majander karsasti markkinatermistön tuomista politiikkaan. Kuluttajansuojaa ei ole, vaan äänestäjä antaa luottamuksensa puolueelle tai henkilölle, ja se mitataan uudelleen neljän vuoden välein. Mitä siis luottamuksen kohteesta kertoo se, että mielenkiinto ei riitä viemään pestiä loppuun asti?

Tavallisten ihmisten maailmassa määräaikainen työsuhde sitoo molempia osapuolia: työsuhteelle määritellään päättymispäivä, ja siitä ei voi poiketa ilman erityisen painavia syitä. Eduskunnassa tällaisia rajoitteita ei tunnu olevan. Perheyhdistysten liiton ohella eduskunnasta lähdettiin viime vaalikaudella europarlamenttiin, Kelaan, EBRD:n johtokuntaan, kaupunginjohtajaksi ja apulaiskaupunginjohtajaksi. Mahtaako olla syytä, jolla kansanedustajuudesta ei voisi luopua?