2014-12-10

Bisfenolia purkissa


Eilen maailmalle levisi tieto, että tölkkivirvokkeet nostavat verenpainetta. Syyllinen on bisfenoli A, muun muassa muoveissa ja lämpöpaperissa käytetty aine, jota saattaa olla myös säilyke- ja virvoitusjuomatölkkien sisäpinnotteissa.

Tutkimuksessa koehenkilöille juotettiin soijamaitoa joko lasipullosta tai tölkistä, jonka jälkeen testiryhmältä mitattiin virtsan bisfenolipitoisuus sekä verenpaine. Samat henkilöt hörppivät soijamaitoa eri astioista, ja näitä tuloksia sitten verrattiin keskenään. Lopputulos oli, että tölkistä juominen nosti virtsan bisfenolipitoisuutta huimasti, ja samalla myös systolinen verenpaine nousi.

Vaikuttaa vakuuttavalta, mutta koska olen luonteeltani utelias, lähdin metsästämään lisätietoa. Itse tutkimus on maksumuurin takana, eikä pelkällä abstraktilla pitkälle pötkitä. Pientä pohdintaa tässä vaiheessa herättää koeryhmä: kaikki koehenkilöt ovat yli 60-vuotiaita korealaisia ja ilmeisesti pääosin naisia. Vaikka tällä ei olisi tuloksiin olennaista merkitystä, se saattaa heikentää tulosten yleistettävyyttä. Toinen silmiinpistävä asia on käytetty juoma: vaikka juoma ehkä on suosittu Koreassa, soijamaitoa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa tyypilliseksi virvoitusjuomaksi.

Artikkelia on uutisoitu laajalti, mutta tarkemmin sisältöä on kommentoitu vain vähän. Yksi paperiin kriittisesti suhtautuvista tahoista on American Chemistry Council (ACC), yhdysvaltalainen kemian teollisuuden etujärjestö. ACC julkaisi lehdistötiedotteen, joka syyttää tutkimuksen tekijöitä tulosten ja niiden merkityksen liioittelusta:

Kirjoittajien johtopäätökset tästä ylitulkitsevat merkittävästi pienen tutkimuksen mittaustuloksia. Kuten kirjoittajat itsekin toteavat, kolmen ryhmän välillä ei ollut tilastollisesti merkittävää verenpaine-eroa, juotiin soijamaitoa sitten lasipullosta tai tölkistä.

Lisäksi tutkimuksen oheismateriaali antaa ymmärtää, että BPA-altistuminen minkä tahansa tölkkivirvoitusjuoman kautta voi nostaa verenpainetta. Tutkimuksen tulokset eivät tue näitä lausuntoja, joten ne vain huolestuttavat kuluttajia turhaan. Tutkimuksessa tutkittiin ainoastaan soijamaitoa, jota ei voi pitää tyypillisenä virvoitusjuomana.

Kuten tutkijat itse toteavat, estrogeenireseptorien uskotaan säätelevän verenpainetta. On tunnettua, että soijamaito luonnostaan sisältää vaihtelevia määriä estrogeenisiä aineita, joten soijamaidon käyttö tutkimuksessa sotkee tuloksia. BPA puolestaan on vain heikosti estrogeeninen, ja ruokavaliossa havaittujen BPA-jäämätasojen on todettu olevan aivan liian pieniä aiheuttaakseen estrogeenisiä vaikutuksia. Tutkimuksessa havaitut pienet erot verenpaineessa voivat aiheutua soijamaidosta itsestään eivätkä luultavasti johdu BPA-jäämistä.

Tässä vaiheessa on muuten huomattava, että Helsingin Sanomien jutun mukaan BPA on hormonihäirikkö, sillä sen epäillään häiritsevän ihmisen hormonitoimintaa. Koska soija sisältää estrogeenin kaltaisesti vaikuttavia isoflavoneja, sitä voisi itse asiassa kuvata samoilla sanoilla. ACC puolestaan kuvailee BPA:n vaikutuksia melko vähättelevin sanakääntein. Käytännössä soijan vaikutukset näyttävät olevan vähäisiä ja BPA:kin nykytiedolla ja altistustasoilla turvallista. Sanavalinnoilla luodaan mielikuvia, molempiin suuntiin.

Toistaiseksi vastaan tulleen uutisoinnin mielenkiintoisin tieto löytyy kuitenkin ABC:n uutisesta. Siitä käy ilmi, että kun soijamaitoa juotiin lasipullosta, systolinen verenpaine laski 7,9 elohopeamillimetriä. Kun maito juotiin tölkistä, lasku oli 2,9 elohopeamillimetriä. Toisin kuin useimmissa uutisissa ja itse tutkimuksessa otsikoidaan, kaikissa koetapauksissa soijamaidon juominen siis laski verenpainetta, tölkistä juodessa vain vähemmän kuin lasipullosta.

Nähdäkseni he [korealaiset tutkijat] ovat osoittaneet, että tölkistä juominen heikentää soijajuoman verenpainetta alentavaa vaikutusta.


Mark Nelson (High Blood Pressure Research Council, Australia)

On melko rohkeaa päätellä tämän perusteella tölkistä juotavien virvoitusjuomien yleisesti nostavan verenpainetta.

Bisfenoli ja käsidesi

Jutussa Helsingin Sanomat viittaa myös aiemmin uutisoituun tutkimukseen, jonka mukaan käsidesin käyttäminen saattaa lisätä bisfenoli A:n imeytymistä jopa satakertaisesti. Tällä kertaa on onni matkassa, sillä tämä tutkimus on julkaistu avoimessa PLOS ONE -julkaisussa.

Paperissa esitellään useita koeasetelmia, joista olennaisin testaa käsidesin vaikutusta BPA:n irtoamiseen kuitista. Kokeessa seitsemän hengen koeryhmä jaettiin kahteen osaan. Kolme henkilöä piteli kuittia käsissään vaihtelevan mittaisen ajan välittömästi käsidesiä käytettyään, neljä henkilöä puolestaan piteli kuitteja vastaavan ajan kuivin käsin.

Tässä kohtaa kannattaa pysähtyä miettimään. Koe tehtiin siis ainoastaan muutaman henkilön koeryhmällä, joten tulokset, selvätkin, jättävät aina kysymysmerkkejä. Huomattavasti olennaisempaa kuitenkin on, että toisen koeryhmän kädet olivat käsidesistä märät. Kyse ei siis ollut pelkästä käsidesin käyttämisestä: kuitti otettiin käteen välittömästi käsidesin hieromisen jälkeen.

Merkillepantavaa on myös, että tässä kokeessa ei testattu BPA:n imeytymistä, vaan BPA-pitoisuudet mitattiin iholta. Asian voi ilmaista toisinkin: kuitteja käsiteltiin alkoholista kosteilla käsillä ja sitten tarkasteltiin, kuinka paljon BPA:ta käsiin tarttui. Sinällään vitsikkäästi BPA kerättiin pyyhkimällä ihoa tämän jälkeen... alkoholiin kostutetulla pyyhkeellä.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa havaitaan kyllä bisfenolin imeytyvän tehokkaammin käsidesin käyttämisen jälkeen, mutta eri tekijöiden kontrollointi ja tulosten esittäminen ovat vähintäänkin epämääräisiä. Ainakin itselleni jää epäselväksi, imeytyykö bisfenoli tehokkaammin vai johtuvatko kohonneet pitoisuudet vain siitä, että sitä jää kosteaan ihoon enemmän kuin kuivaan. Edelleen epäselvää on, johtuuko bisfenolin liukeneminen kuitista nimenomaan käsidesistä vai riittääkö vaikkapa pelkästään vedestä kosteat kädet.

Sekä uutisoinnissa että itse artikkelissa imeytyminen liitetään käsidesin lisäksi myös ihonhoitotuotteisiin. Tälle ei kuitenkaan ole artikkelissa mitään perusteita. Tutkimukset tehdään ainoastaan runsaasti alkoholia sisältävällä käsidesillä, vieläpä ainoastaan yhdellä tuotteella (Purell, sisältää 70 % etanolia). Vaikka tutkimuksessa viitataan imeytymistä edistäviin aineisiin, näitä ei mitenkään eritellä.

Mitä tästä opimme?

Bisfenoli A on laajalti käytetty muovin komponentti, jolla saattaa olla negatiivisia vaikutuksia terveyteen. FDA:n kesällä julkaisema tutkimuskatsaus löysi joitakin mahdollisia vaikutuksia mutta myös useita ongelmia monissa BPA:ta käsittelevissä tutkimuksissa. Wikipedian mukaan sekä FDA että EFSA ovat tutkineet aihetta paljon ja pitävät nykyisä ohjearvoja turvallisina. Jos ja kun vaihtoehtoja kuitenkin on, pidän BPA:n poistamista lasten ruoka-astioista ja leluista hyvänä ajatuksena, eikä itseäänkään kannata sille ehdoin tahdoin altistaa.

Samaan aikaan BPA näyttää herättäneen tutkijoiden, median ja suuren yleisön mielenkiinnon. Hetkittäin tämä mielenkiinto sitten johtaa otsikoihin ja johtopäätöksiin, joita tutkimustieto ei välttämättä puolla. Jos siis yllä mainituista tutkimuksista haluaa vetää vahvoja johtopäätöksiä, tässä pari ehdotusta otsikoksi:

BPA vähentää soijamaitoa juovien seniorikorealaisten verenpaineen laskua

Bisfenoli A neutraloi soijamaidon verenpainevaikutukset iäkkäillä naisilla

Käsidesistä kosteat kädet? Älä koske kuittiin!

Tekniset liuottimet ja lämpöpaperikuitit eivät sovi samaan käteen

Ehdotuksiani saa vapaasti käyttää tulevassa uutisoinnissa.

P.S. Kiinnitin kuittitutkimukseen huomiota vasta, kun Skeptics with a K käsitteli asiaa. Kiitokset siis Merseysiden suuntaan.

P.P.S. Avoimesti teollisuuden palveluksessa olevan ACC:n lisäksi tutkimusta näyttää kritisoivan myös Center for Accountability in Science, joka hienosta nimestään huolimatta haiskahtaa teollisuuden lobbarilta; keskuksen takana on ilmeisesti Richard Berman. Kritiikkiinkin on syytä suhtautua kriittisesti.

2014-12-03

Lahja itselle, lahja kaikille

Taannoin kirjoitin, mitä katson tuotteista tehdessäni ostoksia. Nyt ajattelin siirtyä aineettomaan maailmaan ja ehdottaa muutamia kohteita, joihin voi näin joulun lähestyessä syytää hyvillä mielin rahaa.

Koska olen hieno ja sivistynyt ihminen, haluan tarjota kanssaihmisille mahdollisuuden tulla vähintään yhtä hienoiksi ja sivistyneiksi. Niinpä listalla on podcasteja ja luettavaa. Olkaa hyvät.

Serial

Serial on, lyhyesti kuvaten, jatkokertomus murhatutkimuksesta. Kyse ei kuitenkaan ole fiktiosta, ei myöskään poliisitutkinnasta, vaan kovan luokan tutkivasta journalismista. This American Life -radio-ohjelman Sarah Koenig käy läpi vuonna 1999 tapahtuneen murhan oikeudenkäyntiä ja poliisitutkinnassa kerättyjä todisteita, seuraa johtolankoja, haastattelee murhaan liittyviä henkilöitä ja asiantuntijoita. Aihe saattaa kuulostaa karulta ja kuvaus puisevalta, mutta totuus on vallan toista. Tarina on koukuttava, ja lisäpotkua tuo tieto siitä, että kyse on todellisesta tapahtumasta, eikä tutkimuksen lopputulosta vielä tiedä edes Koenig itse.

Viime viikon jaksossa Koenig pyysi lahjoituksia, jotta Serialista tehtäisiin myös toinen tuotantokausi. Ilmeisesti tavoitteeseen päästiin samantien ja toinen tuotantokausi on varmistunut, mutta ei lisä pahaa tee: ei muuta kuin lahjoittamaan.

Hardcore History

Dan Carlin on toimittaja ja historian harrastaja, joka muutaman viime vuoden on keskittynyt tekemään pitkiä podcasteja historiallisista aiheista. Aiheet ovat mielenkiintoisia, ja teemasta riippumatta Carlinin asiantunteva, perinpohjainen, vakuuttava ja intohimoinen esiintyminen vetää mukaansa. Mukan mahtuu myös mielenkiintoista pohdintaa – koko sarja itse asiassa alkoi Aleksanteri Suuren ja Hitlerin vertailusta (Alexander versus Hitler) Ilmaiseksi pääsee kuuntelemaan esimerkiksi sarjaa mongolivalloituksista (Wrath of the Khans, germaaneista (Thor's Angels), sodankäynnin moraalista (Logical Insanity)... Käynnissä oleva, ensimmäistä maailmansotaa käsittelevä Blueprint for Armageddon uhkaa paisua mammutiksi, mutta se sisältää tuntitolkulla pureutumista sotaan ja sen syihin tavalla, joka pakottaa kuuntelemaan vielä vähän.

Kun sitten on kuunnellut nuo ilmaiset jaksot, mieli tekee tietenkin lisää. Ensimmäiset 39 jaksoa käsittelevät muun muassa puunilaissotia (Punic Nightmares, siis sitä touhua, jossa Hannibal ja muut Karthagon kaverit kaivoivat verta nenästään), Rooman tasavaltaa (Death Throes of the Republic) ja ehkä koko podcast-maailman kovimman kertomuksen, toisen maailmansodan itärintamaa käsittelevän Ghosts of the Ostfront -paketin. Muutamalla kympillä saa kymmeniä tunteja kuunneltavaa.

Long Play

Long Play on suomalainen yritys tehdä vakavasti otettavaa, pitkää journalismia. Kovin hitti lienee edelleen Himasen etiikka, mutta sen jälkeen on kirjoitettu myös kalloleikkauksista, pahuudesta, Amerikasta, Alzheimerista... Niin ja Talvivaarasta. Aiheet vaihtelevat mutta kynä on terävä.

Jos vaikka ihan jokainen juttu ei kiinnostaisikaan, hanke on kannatettava: Long Play pyrkii osoittamaan, että Suomessakin ollaan kiinnostuneita tutkivasta journalismista, ja että sitä voi tehdä suurten kustantajien ulkopuolella, digitaalisesti. Juuri tällä hetkellä Long Play tarjoaa 44 eurolla 12 seuraavaa numeroa ja pääsyn koko juttuarkistoon.

Science Based Medicine ja The Skeptic's Guide to the Universe

Science Based Medicine on lääkärijoukkion ylläpitämä blogi, joka käsittelee nimensä mukaisesti lääketiedettä siitä tieteellisestä näkökulmasta. Blogissa käsitellään erilaisia huuhaa-hoitoja, vaihtoehtolääkintää, ravintolisiä ja ihan oikeaakin tiedettä. Yksi SBM:n perustajista, neurologi Steven Novella, juontaa myös Skeptic's Guide to the Universe -podcastia, jossa harrastetaan kriittistä ajattelua hiukan lääketiedettä laajemmassa mittakaavassa.

SBM:ää kannattaa lukea ja SGU on hauskaa kuunneltavaa, mutta suositukseni varsinainen pihvi on itse asiassa hiukan sivussa molemmista. Novella ja hänen yhtiönsä on haastettu oikeuteen, sillä hän erehtyi kritisoimaan nimeltä mainiten erään lääkärin hoitotoimenpiteitä. Niinpä nyt on käynnissä varainkeruu puolustuksen järjestämiseksi. On suhteellisen huolestuttavaa, jos kriittisiä blogisteja yritetään vaientaa oikeussalin kautta, joten apua tarvitaan ja sitä kannattaa antaa.

Long Playta lukuunottamatta kaikki suositukseni tarjoavat runsain mitoin ilmaista sisältöä, joten kyse on ennen kaikkea kannatuksen ilmaisemisesta ja työn tukemisesta. Yllämainittujen kaltaista sisältöä tarvitaan, ja sitä toivoisi enemmänkin. On sääli, että listaan ei osunut enempää suomalaisia palveluita; ehdotuksia voi kaikin mokomin pukata kommentteihin.

P.S. Joku voisi väittää, että listaukseni on itsekäs – rahathan menevät rikkaille länsimaalaisille, jotka vain sattuvat tuottamaan minua kiinnostavaa sisältöä. Totta sekin, vaikka pidän kyseisen sisällön merkitystä henkilökohtaista mielihyvää laajempana ilmiönä. Jos joulu kuitenkin johdattaa ajatukset hyväntekeväisyyteen, kannattaa tarkastaa esimerkiksi Give Well. Hyväntekeväisyyttäkin voi harrastaa fiksusti.

P.P.S. Dan Carlin julkaisee myös ajankohtaisiin aiheisiin keskittynyttä Common Sense -podcastia. Aiheet ovat usein globaaleja mutta amerikkalaisella painotuksella, ote on poliittisempi kuin historialähetyksissä ja esityksessä on hetkittäin jossain määrin valtamedian vastainen vire. Suomalaisellekin Carlin onnistuu kuitenkin tarjoamaan runsain mitoin ajattelemisen aihetta.

2014-11-08

Koodi on uusi vasara



Viime aikoina on puhuttu paljon koodaamisesta. Softanikkarit pelastavat maailman, tai vähintäänkin Suomen, ja niinpä siihen kelkkaan on parempi nousta ennemmin kuin myöhemmin. Helsingin Sanomissa aiheesta on kolumnoitu ja pääkirjoiteltu ahkerasti. Lokakuun alussa työikäisten piti tarttua näppäimistöön, tämän viikon torstaina puhuttiin varovasti pelien puolesta ja muistutettiin koodaamisen naisikoneista.

Eikä siinä mitään, aihetta on hyvä pitää pinnalla. Jyrki Kasvi on puhunut aiheesta paljon; viimeisimmässä Tiedosta-lehden kolumnissaan (PDF) hän listaa tylyjä faktoja siitä, miten Suomen tietoyhteiskuntakehitys on pysähtynyt.

Samaan aikaan, aiheen pulputessa joka tuutista, tulee mieleen Arthur C. Clarken kolmas laki:

Mikä tahansa tarpeeksi edistynyt teknologia näyttää taikuudelta.

Kukaan tuskin pitää koodausta tarpeeksi edistyneenä, mutta jonkinlaista yhteiskunnallis-taloudellista magiaa siinä oletetaan olevan. Kun edellisestä Nokiasta selvittiin, alettiin etsiä uutta Nokiaa, ja nyt kun siitä ei oikein kehtaa enää puhua, pyritään löytämään uusi Supercell tai Rovio. Yritetään koodata taikatemppu, jolla Suomi lähtee nousuun.

Voin kuitenkin kertoa salaisuuden: Supercelliä ei synny pelaamalla eikä Roviota koulun ATK-tunneilla. Ne vaativat rautaista osaamista, peijoonisti työtä, rutkasti tuuria – ja siitä huolimatta ne tuovat lähinnä lottovoiton muutamille ja hetkellisen työpaikan vähän laajemmalle porukalle. Se, että nämä muutamat antavat hyvän kiertää, maksavat veroja ja auttavat vuorostaan muita yrittäjiä, on kerrassaan hieno asia, mutta sillä ei ihan vielä nosteta koko kansakuntaa.

Pieniä puroja pitää löytää paljon, ja niitä pitää löytää muualtakin kuin mobiilipeleistä. Aloittaa voi vaikka Hesarin kolumnin esimerkistä: jos sisustusliikkeen verkkokauppasovellus vaatii ohjelmointiosaamista, oikea ratkaisu ei ole opettaa koko kansa koodaamaan. Sen sijaan pitäisi tehdä parempi verkkokauppasovellus.

Tämä ei tarkoita, etteikö opetusta voisi ja pitäisi uudistaa, ja etteikö sinne pitäisi saada myös koodausta. Olennaista ei kuitenkaan ole, osaako lapsi – tai aikuinen – koodata, vaan onko hän edes tietoinen tarjolla olevista mahdollisuuksista. Koodausta ei tarvita erikseen opetettavana aineena, vaan se pitää tuoda kouluun työkaluna. Sillä siitä on kyse: tietokone, ohjelmat, ohjelmointi ovat työkaluja, joilla päästään haluttuun päämäärään. Opettajan ja aikuisen tehtävä on vihjailla noista työkaluista, herättää kiinnostusta, olla tukena ja pukata vauhtia, jos kiinnostus kasvaa... ja olla tarkka siitä, ettei lannista intoa omalla asenteella.

Omalla vaatimattomalla urallani yksi asia on ollut suhteellisen selvää alusta asti: ohjelmointiosaamisella itsessään ei tee yhtään mitään. Jotta missään projektissa pääsee edes alkuun, tarvitaan ainakin auttava määrä toimialaosaamista. Sitä taas on helpompi hankkia, jos ajukopassa velloo edes jonkinasteinen yleissivistys ja halu selvittää itselleen asioita sekä kyky omaksua uutta nopeasti. Pitäisi siis opettaa perusasioita, tarjota työkaluja ja kylvää oppilaisiin uteliasta asennetta. Näistä on hyötyä huomattavasti laajemminkin kuin vain koodaamisen apuna.

Mitä se koodaaminen muuten edes on? Ohjelmointikielet tulevat ja menevät, tietokoneiden arkkitehtuurit vaihtuvat ja softa-alalla trendit seuraavat toistaan. Muistelkaapa siis, miten HS:n kolumnissa mainittu maailman ensimmäinen ohjelmoija, Ada Lovelace, vihkiytyi alalle.

Hän opiskeli matematiikkaa.

P.S. Vantaa päätti hankkia koululaisilleen tabletit. Uuden teknologian tuominen opetukseen on sinällään positiivista, mutta samalla on myös syytä huomata, että tabletit ovat edelleen ennen kaikkea sisällön kuluttamisen välineitä. Jos diginatiivin kansalaistaidoiksi katsotaan jotain syvällisempää kuin nettisivujen selaaminen, painopisteen toivoisi ehkä olevan sisällöntuotannon puolella.

P.P.S. Pari viikkoa sitten julkaistun tutkimuksen mukaan ainakin Yhdysvalloissa opettajat ovat tietotekniikassa huomattavasti oppilaitaan osaavampia. Osaaminen ei uutu pelkästään valmiita palveluita käyttämällä.

2014-10-31

Linkkejä Suomen Terveysjärjestölle

Yleisradio esitti perjantaina 24.10. A-studion otsikolla Luontaishoitajien ja energiaterapeuttien suut tukkoon? Otsikon mukaisesti ohjelmassa käsiteltiin sitä, miten vaihtoehtohoitoja pitäisi esittää mediassa vai pitäisikö niistä jopa vaieta. Jaakko Loikkasen juontamassa ohjelmassa olivat keskustelemassa kirjailija Tiina Raevaara, toimittaja Ulla Järvi, lääkäri Tapani Kiminkinen sekä homeopaatti Merja Lindström.

Puolessa tunnissa ei kovin syvälle päästä, ja keskustelu oli paikoitellen ehkä hivenen asenteellista, joten ei liene ihme, että vaihtoehtohoitojen puolesta puhuvan Suomen terveysjärjestö -yhdistyksen puheenjohtaja Lindström koki tulleensa kaltoin kohdelluksi. Tiistaina hän julkaisikin yhdistyksen sivulla kirjoituksen, jossa hän kertoo, mitä jäi kertomatta.

Sivulla hän viittaa muun muassa WHO:n perinteishoitostrategiaan (PDF). En lähde käymään tuota läpi: WHO ainakin esittelyssä haluaa yhdistää vaihtoehtohoidot yleiseen terveydenhuoltoon, ja heti, kun nuo hoidot todistetaan toimiviksi, kannatan asiaa lämpimästi. Todettakoon kuitenkin, että esimerkiksi Skotlannissa valtio maksoi viime vuonna homeopaattiselle 1,3 miljoonaa puntaa 355 potilaan hoitamisesta. Melko iso summa hoidolle, jonka toimivuudesta ei ole todisteita eikä vaikutusmekanismissa ole varsinaisesti järkeä.

Vaan hupsis pupsis, Lindström mainitsi A-studiossa todisteita vaihtoehtohoitojen toimivuudesta olevan vaikka kuinka, ja STJ:n sivuilla oleva artikkeli listaakin tutkimuksia, joita Lindström olisi halunnut esitellä. Koska olen kaiken kaikkiaan perin joviaali heppu, ajattelin laajentaa linkkilistaa. Seuraavassa siis käsiteltyjä aiheita, linkkejä ja pohdintaa.

Ubikinonin terveysvaikutuksia ei saa mainostaa, vaikka se on todettu tehokkaaksi sydänpotilaiden hoidossa.
Madmani et al (The Cochrane Library): Coenzyme Q10 for heart failure. Loppupäätelmä: arvioidut tutkimukset ovat liian pieniä, puutteellisia ja vaihtelevia.
Larry Husten (Forbes): Interpretations Differ Over Study Of Coenzyme Q10 In Heart Failure: artikkeli käsittelee juuri STJ:n mainitsemaa Q-Symbio-tutkimusta ja sen ongelmia.
Molemmat artikkelit on julkaistu ennen kuin STJ:n viittaama artikkeli, mikä ei ole varsinaisesti ihme, koska Q-Symbio-paperi näyttää tulleen ulos tässä kuussa. Vaikka artikkeli siis todettaisiin päteväksi, ihan näin nopeasti ei lupaa terveysvaikutusmainoksiin heltiä.
Kuuban leptospiroosi-homeopatiatutkimus: annettiin homeopaattinen rokote, joka vähensi leptospiroosin esiintymistä.
Peter Lipson (Science Based Medicine): Homeoprophylaxis: An idea whose time has come—and gone ja A P Gaylard: Much ado about nothing
Ennaltaehkäisevää hoitoa annettiin tiettyjen alueiden koko väestölle ja verrattiin sitä muuhun Kuubaan. Jos tautia esiintyisi tasaisesti kaikkialla homma olisi semi-ok, mutta niin ei ole, ja ajallinenkin esiintyvyys vaihtelee reilusti. Lisäksi tehoa arvioitiin ajallisesti käyttäen tarkemmin kuvaamatonta ennustemallia, jota testattiin 2000–2004 -datalla, mutta jo 2005–2007 -data käyttäytyi aivan eri tavalla. Toisin sanoen todellista kontrolliryhmää ei ollut, ja siten hoidon tehoa on vaikea arvioida. Lyhyeen lukemiseen ensimmäinen linkki, perinpohjaisempaan perkaukseen jälkimmäinen.
Kroonisesti sairaat ovat tyytyväisiä homeopaattiseen hoitoon: Witt et al (BMC Public Health): How healthy are chronically ill patients after eight years of homeopathic treatment? – Results from a long term observational study

Tutkimuksesta siis nostetaan esiin asiakkaiden tyytyväisyys homeopaattiseen hoitoon.

Voitaisiin myös nostaa se, että yleisimmät sairaudet olivat heinänuha, pääkipu, atooppinen ihottuma ja lasten toistuvat tulehdukset – kaikki vaivoja, joiden vakavuus vaihtelee ja jopa katoaa ihan ilman hoitoakin.

Tai voitaisiin nostaa esiin se, että asiakkaat saivat käyttää homeopatian rinnalla mitä tahansa hoitoa – myös lääkehoitoa, jota käytti noin 40 % asiakkaista. Tai se, että 26 prosenttia asiakkaista koki, että homeopaatilta ei saanut apua.

Voitaisiin nostaa esiin se, että hoidon tehokkuutta arvioi lähinnä asiakas itse, eikä kontrolliryhmää ollut. Tai se, että todennäköisimmin parani lasten tulehduskierre; ei ihme, niillä on kahdeksan vuoden kuluessa tapana parantua.

Voitaisiin myös nostaa esiin, että tutkijat itsekin tunnustavat, että tässä ei tutkittu homeopatian tehoa, koetun paranemisen taso vaihtelee rajusti, plaseboefektiä tai muita vaikuttavia tekijöitä ei voitu tai edes haluttu kontrolloida, muiden hoitojen vaikutusta ei voi erottaa eikä edes arvioida.

Mutta ei. 40 % potilaista oli hoitoon tyytyväisiä, joten mennään sillä.

Pycnogenolin (männynkuoriuutteen?) käyttö kuukautiskipuihin.
Esitetyn tutkimuksen mukaan uute toimii siis vaikeisiin kuukausikipuihin. Tutkimus näyttää asiaa tuntemattoman korvaan melko suppealta, mutta voi hyvin toimiakin – niin yllättävää kuin se onkin, luonnosta ihan oikeasti löytyy tehokkaita aineita.
Heitetään kuitenkin ilmaan Cochrane-arvio Pycnogenolin käytöstä kroonisiin sairauksiin, Schoonees et al: Pycnogenol® (extract of French maritime pine bark) for the treatment of chronic disorders: tutkimukset pieniä ja vaihtelevia, tarvitaan laadukkaita tutkimuksia ennen kuin voi tehdä päätelmiä mihinkään suuntaan. STJ:n mainitsemasta tutkimuksesta pääsen lukemaan ainoastaan abstraktin, mutta saattaa olla, että mainittu tutkimus menisi samaan laariin.

Suomen Terveysjärjestö saa kaikin mokomin lisätä antamani linkit katsaukseensa.

P.S. Esimerkiksi Liinan blogissa on osittain ihan paikallaan olevaakin kritiikkiä. Liinan esittämät tutkimukset vahvistavat sitä, että jos ei muuta, potilaat kaipaavat ainakin enemmän kädestä pitämistä; potilaan kohtaamisessa lääketieteellä on aivan varmasti parantamisen varaa.

Samaan aikaan on kuitenkin todettava, että Liinan näkemys vaihtoehtohoidoistakin on aika ruusuinen. Ei siitä ole kuin pari kuukautta, kun ihan kotimainen homeopaatti Satu Järvilehto tarjoili homeopaattista ennaltaehkäisyä ebolaa vastaan. Tuohon hoitoon tarttuminen on oikeasti vaarallista.

2014-10-29

Väitteitä maidosta

Päivän kuuma perna on uutinen ruotsalaistutkimuksesta, jonka mukaan maito ei suojaakaan osteoporoosilta, ja itse asiassa runsas maidon juonti saattaa johtaa ennenaikaiseen hautaan.

En ole kahlannut koko tutkimusta läpi, mutta pikaisena huomiona todettakoon, että vaikutuksia havaittiin siis lähinnä naisissa – miesten luunmurtumiin tai kuolemiin maidolla ei ollut kovin merkittävää vaikutusta. Lisäksi kyse oli nimenomaan maidon juonnista: esimerkiksi hapatetuilla maitotuotteilla ja juustoilla havaittiin olevan päinvastaisia, siis positiivisia vaikutuksia.

Ei siis ihme, että tutkijaryhmä toivoo kokeiden toisintamista ennen kuin lähdetään rukkaamaan ravintosuosituksia. Ei myöskään ihme, että Kemikaalicocktail kirjoitti välittömästi aiheesta.

Unohdetaan kuitenkin hetkeksi itse tutkimus ja tarkastellaan muutamia useilla foorumeilla tämänkin uutisen yhteydessä esitettyjä väitteitä.

Maito ei kuulu normaaliin ruokavalioon

Aivan ensiksi pitäisi määritellä, mikä on normaali. Wikipedia tietää kertoa, että vuonna 2011 maitoa tuotettiin maailmanlaajuisesti 730 miljoonaa tonnia ja maitotuotteita käyttää yli kuusi miljardia ihmistä. Maitoa alettiin käyttää ravintona suurin piirtein 10 000 vuotta sitten.

Normaali ei siis viittaa yleisyyteen, sillä lähes koko maailman väestö käyttää maitotuotteita. Se ei viittaa myöskään ikään, sillä maitoa on käytetty pitkään. Maidon juonti on hiukan harvinaisempaa, mutta sitäkin harrastaa ainakin jossain mittakaavassa vähintään koko läntinen maailma.

Saman argumentin variaatio on väite, jonka mukaan maito on tarkoitettu vasikan, ei ihmisen juomaksi. Aivan totta. Samoin omenat ovat vain omenapuun väline siemeniensä levittämiseen, hunaja on mehiläisten henkilökohtaiseen käyttöönsä keräämää, sienet ovat lisääntymistarkoitukseen kyhättyjä itiöinstallaatioita ja kananmunista ei uskalla edes puhua. Harva ihmisen käyttämä ravintoaine on alunperin nimenomaan ihmisen nautittavaksi tarkoitettu.

Vaikka kokonaan oman postauksensa voisi tehdä erilaisista maidon korvikkeista. Soija-, kaura- ja riisimaidot eivät nekään liene osa normaalia ruokavaliota, ei liioin chiasiemenhyytelö.

Kyse on teollisesta maidosta

Teollinen maito viittaa naturalistiseen kuvitelmaan, jonka mukaan luonto osaa homman ja esimerkiksi homogenointi tekee maidolle jotain peruuttamattoman tuhoisaa. Perusteina tälle on yleensä anekdootteja, sillä syystä tai toisesta tutkimuksissa näitä tuhoisia elementtejä ei yleisesti ottaen ole havaittu. Olen kirjoittanut aiheesta pari kertaa aiemminkin.

Siinä mielessä tässä voi olla perää, että koska happamilla maitotuotteilla havaittiin positiivisia vaikutuksia, voisi ajatella bakteerikannan vaikuttavan tulokseen. Tutkimus ei tähän ota kantaa, ja toisaalta hapatusprosessi on sekin teollinen ja kontrolloitu, kun taas raakamaidon bakteerit ovat sitä, mitä tilalla sattuu elämään – vaikkapa yersiniaa.

Sinällään vitsikkäästi ruotsalaistutkimuksen voi tulkita niinkin, että maidon juojien pitäisi suosia nimenomaan teollisia maitoja. Tutkijat nimittäin spekuloivat ennenaikaisten kuolemien johtuvan ainakin jossain määrin laktoosista, jota taas meikäläisissä viimeisen päälle prosessoiduissa vähälaktoosisissa ja laktoosittomissa tuotteissa ei ole nimeksikään.

Suomessa juodaan maailman eniten maitoa ja johdamme osteoporoositilastoja

Tämä väite on yleinen, mutta en oikein löytänyt sille sen paremmin järkevää lähdettä kuin perusteitakaan. Suomessa juodaan kyllä paljon maitoa, mutta niin tehdään myös muissa länsimaissa. Osteoporoosi on valitettavan yleinen, mutta on eri asia, johtuuko se maidon juonnista.

Maa Väkiluku Maidon kulutus
l/hlö
Osteoporoosi-
tapauksia
Luun heikkoudesta
johtuvat murtumat / v
Kreikka 10 8162 86 47,6 640 000 86 000
Belgia 11 198 638 48,9 600 000 80 000
Ranska 66 616 416 52,6 3 480 000 377 000
Saksa 80 219 695 52,6 5 020 000 725 000
Tsekki 10 436 530 56,7 530 000 72 000
Brasilia 202 656 788 57,2 10 000 000
Uusi-Seelanti 4 242 048 65,2 87 000
Yhdysvallat 318 968 000 74,0 10 000 000 1 500 000
Venäjä 143 800 000 76,4 14 000 000
Kanada 33 476 688 77,0 1 400 000
Slovenia 2 061 085 77,6 590 000 16 000
Espanja 46 815 916 80,6 2 450 000 204 000
Tanska 5 639 719 87,2 280 000 66 000
Ruotsi 9 658 301 89,2 520 000 107 000
Iso-Britannia 63 181 775 102,9 3 210 000 536 000
Australia 21 507 707 105,9 2 200 000
Suomi 5 470 828 128,3 400 000 40 000
Irlanti 4 588 252 135,6 300 000
Romania 20 121 641 185,6 590 000 94 000

Koska maailman tilastointikäytännöt vaihtelevat ja osteoporoosin tunnistaminen vaihtelee, löytämäni lukemat ovat melko suurpiirteisiä arvioita. Slovenian ja Uuden-Seelannin luvut ovat jo sen verran epärealistisen suuria, että graafeista ne pudotin pois, taulukosta ne voi edelleen lukea.

Näyttää kuitenkin siltä, että ainakaan länsimaissa aivan päivänselvää yhteyttä osteoporoosin ja maidon juonnin välillä ei ole, ei myöskään maidon ja luun heikkoudesta johtuvien murtumien välillä. Aasian maista ei juuri ole tietoa, mutta Osteoporoosisäätiön mukaan osteoporoosi on siellä massiivisen alidiagnosoitu sairaus. Lähi-itää ja Afrikkaa puolestaan vaivaa riisitauti.

Ennakoivana huomiona myös todettakoon, että nk. A2-maidon mallimaat Uusi-Seelanti ja Australia tarjoavat nihkeästi dataa, mutta ne numerot, mitä sieltä on saatavissa, ovat isompia kuin Suomessa. Tämän hyvin epätieteellisen analyysin perusteella kyytönmaidolla ei siis meikäläisiä luita pelasteta.

Ehkä on jossain määrin syytä hyväksyä, että osteoporoosi on muun ohella myös elintasosairaus. Kalsiumin lisäksi tarvitaan vähintäänkin D-vitamiinia ja liikuntaa, ja varsinkin jälkimmäisestä on monessa länsimaassa puutetta.

Tästä muuten päästään lievällä aasinsillalla taas ruotsalaistutkimuksen suuntaan: Suomen tavoin Ruotsissakin maitoon lisätään D-vitamiinia, mutta en aivan saanut varmuutta, koska tuo käytäntö on aloitettu. Suomessa D-vitamiinia on lisätty maitoon vuodesta 2003. Mahtaako tuolla olla vaikutusta tulevien sukupolvien luuntiheyteen?

Maidonjuonti on maitoteollisuuden salajuoni

Tätä ajatusta on hetkittäin varovaisesti ehdotellut muun muassa Yle. Aikajana ei kuitenkaan oikein täsmää: jos maitoa on juotu kymmenen tuhatta vuotta, idea lienee saanut alkunsa piirun verran ennen teollisuutta tai salaliittoja.

Maailman maitoteollisuus makaa sellaisissa maissa kuin Sveitsi, Ranska, Uusi-Seelanti, Tanska, Saksa, USA, Japani... Osa maista on innokkaita maidonjuojia, osa vähemmän innokkaita, Valio ei vaikuttajien listalle mahdu. Maito ja terveys ry:n mukaan maidon kulutus on pudonnut alle puoleen 1950-luvulta. Jos kyse on teollisuuden lobbauksesta, se on tehnyt jo vuosikymmenien ajan kelvotonta työtä.

Esitänkin varovasti vaihtoehtoisen hypoteesin: mitäpä jos maitoteollisuus ei luonut maidonjuontia, vaan juonti loi teollisuuden? Euroopassa on ollut lypsykelpoisia kotieläimiä, ja perimään on pesiytynyt kohtalainen laktoosinsieto, joten ei liene ihme, että maitoa on päädytty käyttämään ravintona. Teollisuus syntyi siinä samalla, kun teollistuminen ylipäätään eteni ja väestö alkoi valua kaupunkeihin.

Ei ole mitenkään yllättävää, että ravintosuosituksissa tarjotaan aineita, joita yleisesti tuotetaan. Toki mukana on poliittinen aspekti, mutta se on myös käytännöllistä: jos tuote on ennestään tuttu ja se sattuu vielä olemaan terveellistä, suositusten noudattaminen on peijoonin paljon helpompaa kuin kokonaan uuden ainesosan esittely.

Saattaa olla, että Michaëlssonin ja kumppaneiden tutkimus pitää paikkansa ja maidon juontia on syytä hillitä. Voi olla, että maitorasva lisää kakkostyypin diabeteksen esiintymistä. Kummankaan tutkimuksen tekijät eivät edes itse ota kovin vahvaa kantaa asiaan, mutta saa niiden pohjalle toki henkilökohtaisen ruokavalionsa perustaa. On kuitenkin väsyttävää lukea jokaisen uutisen yhteydestä vuodesta toiseen toistuvat, perusteettomat kommentit maidonjuonnin paheellisuudesta.

P.S. Yksi vitsikkäimmistä maidonkorvikkeista on Muufri. Muufri on laktoositonta ja sen voinee luokitella vegaaniseksi, mutta geenimanipuloituun hiivaan perustuva valmistusprosessi saattaa aiheuttaa hiukan toisenlaisia nikotuksia.

P.P.S. Helsingin Sanomien tutkimusta koskevassa uutisessa on oikaisu: Toisin kuin alkuperäisestä uutisen otsikosta saattoi ymmärtää, maidonkulutuksella ei ole tutkimuksen mukaan vaikutusta luunmurtumien riskiin. Väärinymmärryksen vaara oli tosiaan olemassa, sillä alkuperäinen otsikko kuului: Tutkimus: Runsas maidonjuonti saattaa jopa lisätä luunmurtumia.

2014-10-20

Valintoja kaupan hyllyltä

Eilen tuli vastaan kirjoitus sokerista lapsille suunnatuissa elintarvikkeissa, ja sitä lueskellessani tuli sitten mieleen, miten itsekin nykyään kyylään tuoteselosteita melko tarkkaan.

Pääasiallisesti katselen sokeri- ja suolapitoisuuksia sekä valmistusmaata, mutta välillä tulee vastaan muutakin. Tässäpä siis joitakin huomioita.

Arlan rahkaisa jogurtti
Rahkaisa jogurtti on pehmeää, täyteläistä... ja valmistettu suomalaisesta ja ruotsalaisesta maidosta. Voin ilomielin ostaa vaikkapa ruotsalaisia juustoja, koskapa esimerkiksi Skånen suunnalla tunnutaan tekevän kovia (ja suolaisia ;) juustoja, joita ei meiltäpäin juuri löydy. Sen sijaan en keksi yhtään syytä, miksi maitoa tai jogurttia pitäisi laivata Pohjanlahden yli. Korvikkeeksi ei kuitenkaan kelpaa...
Rainbow-jogurtit ja -viilit
Ainakin osa pikkupurkeista tehdään Suomessa suomalaisen ja ruotsalaisen maidon seoksesta, litran tölkeistä moni puolestaan valmistetaan Virossa paikallisesta maidosta, riisiviritykset näyttävät olevan tanskalaisia ja turkkilainen jogurtti tulee tietenkin Saksasta. On siellä puhtaasti kotimaisiakin tuotteita, mutta toistaiseksi koko sarja saa olla pannassa.
Lidlin leivänpäälliset
Jos aikomuksena on laittaa leivän päälle muutakin kuin rasvaa ja ylähuuli, Lidlissä mukana tulee aina reippaasti suolaa. Kaikki kaupan omat merkit tuntuvat olevan voimakassuolaisia; ei tönkkösuolatulla tasolla, mutta sitä lähestyen.
Varrasleivät
Varrasleipä on peijoonin addiktiivista kamaa, jota pitää aina olla kaapissa, ja perinteinen valinta on tietenkin Linkosuo. On kuitenkin jokseenkin vaikea perustella itselleen Linkosuon pakettia, kun vieressä on neljänneksen halvempi Rainbow-varrasleipä – jonka valmistaja on Linkosuo.
Valion Arkimaitojuoma
Kuten nimikin kertoo, tässä tuotteessa maitoa on räplätty sen verran, että sitä ei saa enää kutsua maidoksi. Tarkemmin sanoen proteiinipitoisuus on tasattu – siis tyypillisesti siitä on riipaistu siivu, oletettavasti rahakkaampiin tarkoituksiin. Odotan edelleen ensimmäistä kuluttajaa, joka oikeasti koki tarvitsevansa tätä tuotetta.
Ruokakermat
Eläinrasvat saattavat olla paha asia – vähintäänkin niillä saa rasvasodan aikaiseksi – mutta siitä huolimatta ruokakerma on melko jännittävää tavaraa. En ilmeisesti kuulu kohdeyleisöön, kun koen jotenkin ongelmalliseksi kerman, jota ensin laimennetaan vedellä ja sitten sakeutetaan maissi- ja tapiokatärkkelyksellä.
Pekoni
On se peijooni, kun kotimaasta ei tunnu irtoavan enää edes pekonia. Pouttu laivaa pekoninsa Hollannista, Atrian siat siivutetaan Ruotsissa, HK:n Amerikan pekoni tehdään kotimaisesta lihasta Puolassa. Tulipeista ja X-troista ei viitsi edes puhua.
Päivitys: Yleisövihjeenä sain kuulla, että Pajuniemen luomupekoni valmistetaan Suomessa, ja asia vahvistetaan pari vuotta vanhassa Facebook-päivityksessä. Pajuniemen markkinoinnissa viljellään muotisanoja (luomu, ei natriumglutamaattia, soijaton, GMO-vapaa), joten sitä voi punnita, kuinka paljon hippeilyä on valmis sietämään suomalaisen pekonin saamiseksi.
Snellmanin tuotteet
Snellman on tehnyt ison numeron siitä, että sen liha on GM-vapaata. Viis siitä, että ne eläimet eivät ole geenimanipuloituja muuallakaan. Tai siitä, että näyttöä geenimanipuloidun rehun vaikutuksista ei ole näkynyt; itse asiassa viime kuussa julkaistun laajan katsauksen mukaan GM-rehulla ei ole ollut vaikutusta tuotantoeläinten terveyteen. Snellman vetoaa mainonnallaan ihmisten perusteettomiin pelkoihin ja jatkaa sitä nyt muun muassa työntämällä suoleen lisäaineetonta lenkkiä, joka on maustettu aidolla merisuolalla. Hämäräksi jää, miten tämä aitous ja merellisyys tuotteen maussa tai laadussa ilmenee. Jos vain mahdollista, valitsen aina jonkun muun valmistajan lihaa.
Pakettikoot
Margariinilaatikko on perinteisesti 400 grammaa... Paitsi, jos ostaa esimerkiksi Keijuriinia, jossa samankokoiseen pakettiin onkin isketty rasvaa vain 300 grammaa. Pauligin kahvipaketeissa taas on purujen laadusta riippuen 500 g (Juhlamokka ja kumppanit), 450 g (Presidentti Gold Label) tai 400 g (Parisien). Viimeksi paketteja rinnakkain mallaillessani ulkoinen koko oli aika lailla sama.
Semimaustamattomat lihat
Näitä on ilmaantunut kauppojen hyllyille aivan viime aikoina, esimerkkeinä K-Menu porsaanlihasuikale ja Kotimaista Broilerin fileesuikale. Maustamattomilta näyttävissä lihoissa on mukana vähintäänkin suolaa ja vettä. On huomattavasti helpompi tarjota edullista vaihtoehtoa, jos lihaa onkin paketista vain 85 prosenttia.

Kahta jälkimmäistä voi pitää jo pienimuotoisena huijauksena, jossa käytetään hyväksi kuluttajan tottumuksia; tuotteiden koko, muoto ja ulkonäkö ovat niin tuttuja, että sisältöä ei tule tarkistettua, vaikka nimenomainen tuote olisi ennestään tuntematon.

Noin muuten kyse on lähinnä huomioista, joiden mukaan ainakin osittain navigoin ruokakaupassa asioidessani. En tunne ostoksia tehdessäni suunnatonta isänmaallisuutta, en liioin käytä kaikkialla punaista maitoa ja meijerivoita. Syön iloisesti lisäaineita ja olen vain tyytyväinen, jos teuraseläimestä käytetään viimeisetkin jänteet hyödyksi.

Olen kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että voin tehdä muitakin kuin hinnan tai ruoka-aineallergian sanelemia valintoja. Niinpä syynään valmistusmaan, tarkastelen ainesosia, ärsyynnyn mainoskampanjoista ja lievästä epärehellisyydestä – ja äänestän lompakollani.

P.S. Jos kotimaisen suosiminen kiinnostaa, Helsingin Sanomat kirjoitti elokuussa kotimaiselta tuntuvien tuotteiden valmistusmaista.

P.P.S. Lapsille tuputettavaa sokeria käsitteli taannoin myös Ylen Sanna Ukkola blogikirjoituksessaan Sokerilla kyllästetyt lapset.

Päivitys 20.10.2014 20:05: Lisätty maininta Pajuniemen pekonista.

2014-10-18

Ebolavirus lisää lukijakuntaa

Ebola tulee, viimeinen sammuttakoon valot! Tämä on ainakin Tekniikka & Talouden viesti, kun se päätti julkaista jutun, jonka otsikko on Matemaatikkojen karu päätelmä: Taistelu Ebolaa vastaan on jo hävitty - Sairastuneiden määrä 2-kertaistuu 3 viikon välein. Jos jätetään huomiotta otsikon jäätävän kauhistuttava kirjoitusasu, se on lähes oikeassa: pieleen menee vain päätelmä ja sen tekijät.


Tekniikka & Talous esittelee innovaation: virheelliselläkin kohuotsikolla saa klikkauksia.

Juttu alkaa hyvin – tai tarkemmin sanoen, se onnistuu lainaamaan lähteenä käytettyä Washington Postin artikkelia ainakin osapuilleen oikein. Vetoa lyövistä matemaatikoista Washington Post ei tosin puhu, mutta ensimmäiset isommat virheet ilmaantuvat vasta, kun puhutaan epidemian hillitsemisestä:

[...] Matemaatikot ovat laskeneet, että maailman pelastaminen Ebolalta vaatii kolme lukua: 70, 70 ja 60.

70 tarkoittaa, että niin monta prosenttia kuolleiden Ebola-potilaiden hautajaisista on suoritettava turvallisesti.

70 toisen perään tarkoittaa, että niin monen prosentin sairastuneista pitää päästä hoitoon.

60 tarkoittaa, kuinka monessa päivässä hoitoon pitää päästä.

Luvut on kertonut Ernest Bai Koroma, joka on Sierra Leonen presidentti. Maa tarvitsee kipeästi 750 lääkäriä, 3 000 sairaanhoitajaa, 1 500 hygienistiä ja muuta apua.


Matemaatikkojen karu päätelmä: Taistelu Ebolaa vastaan on jo hävitty - Sairastuneiden määrä 2-kertaistuu 3 viikon välein, Tekniikka & Talous, 17.10.2014

Voi olla, että luvut on laskenut matemaatikko, mutta niiden esitystapa alkuperäisessä uutisessa on hiukan toinen:

[WHO:n apulaispääjohtaja Bruce] Aylward oli saapunut Länsi-Afrikkaan vain muutamia tunteja aikaisemmin. Hän esitti kolme lukua: 70, 70 ja 60. Jotta epidemia saataisiin hallintaan, vähintään 70 prosenttia ebolaviruksen uhreista pitää saada haudattua turvallisesti, ja vähintään 70 prosenttia sairastuneista pitää saada hoitoon [seuraavien] 60 päivän sisällä.


Lukuja ei siis esitellyt Sierra Leonen presidentti vaan WHO:n pomo Bruce Aylward. T&T:n esittämä 60 päivän hoitoonpääsy on yksittäiselle potilaalle täysin merkityksetöntä, sillä siinä vaiheessa sairastunut on tyypillisesti ollut jo kuukauden verran kuopassa. Sen sijaan seuraavan kahden kuukauden aikana pitää päästä tilanteeseen, jossa 70 prosenttia sairastuneista saadaan hoitoon.

WHO:n mukaan Länsi-Afrikassa on todettu yli 8 000 tautitapausta ja 3 865 kuolemaa. Nykyisellä leviämistahdilla tautitapauksia on 1,4 miljoonaa tammikuuhun mennessä.

Lausahdus sinällään pitää paikkansa, mutta se jättää pois äärimmäisen olennaisen jatkon: kyseessä on tasaisen vauhdin taulukolla laskettu ekstrapolaatio alun räjähdysmäisestä kasvusta, kun epidemian hillitsemiseksi ei vielä ollut ehditty tehdä mitään. Vaikka Washington Postin jutussa sinällään maalaillaan synkkää kuvaa Länsi-Afrikan maiden reagointikyvystä, ja vaikka maailmakin liikkuu hitaasti, pyörät kuitenkin pyörivät. Yhdysvallat rakentaa parhaillaan hoitokeskuksia, joilla pyritään hidastamaan taudin leviämistä. Suomikin antaa ebolan vastaiseen taisteluun kymmenen miljoonaa euroa. Jos sillä ei saada minkäänlaista vastausta aikaiseksi seuraavan kolmen kuukauden aikana, ebola ehkä ansaitseekin voittaa.

WP:n artikkeli haastattelee myös Arizonan osavaltion yliopiston matemaattista epidemiologia Gerardo Chowellia, joka laski uutisen alussa mainitun ebolan leviämiskertoimen. Hänen mukaansa leviämiskertoimen saaminen nykyisestä 1,5–2:sta jonnekin 1,2–1,3:n nurkille saattaisi antaa sen verran lisäaikaa, että epidemia saadaan kontrolliin. Tämä on kuitenkin liian optimistista Tekniikka & Talouden uutisessa julkaistavaksi.

Ehkä jutun pahin väärinymmärrys tulee kuitenkin lopussa:

Ebolan itämisaika on yleensä 7–10 päivää, joten sinä aikana ihmiset voivat tietämättään levittää virusta toisiin ihmisiin.

No ei. Ebola on siinä mielessä kiitollinen sairaus, että se leviää vasta, kun tartunnan saaneelle ilmaantuu oireita. Itämisaikana ympäristö on turvassa.

Tämä kyllä sanotaan myös Washington Postin jutussa. Itämisajan ongelma on, että virukselle altistuneiden ihmisten seuraaminen vaatii työtä: koska oireiden ilmaantumiseen saattaa kulua jopa kolme viikkoa, tartunnan saaneiden tunnistaminen on vaikeaa ja vaatii samojen ihmisten toistuvaa seurantaa.

Artikkelissa ilmeisesti oli alunperin enemmänkin virheitä, sillä kommenteissa listataan virheitä ja kehotetaan muun muassa lukemaan WHO:n ebola-sivua. Ei kuitenkaan hätää, sillä jutusta on

14:45 Korjattu muutamia kohtia

Kaiken kaikkiaan siis kyseessä on pelkoa lietsova artikkeli, jonka teho perustuu otsikolle, jolle ei ole pohjaa sekä muutamalle melko oleelliselle väärinymmärrykselle lähdemateriaalista. Tämä kuitenkin näyttää olevan sitä, mitä ihmiset haluavat, sillä kyseessä on Tekniikka & Talouden tämän viikon luetuin ja kuukauden toiseksi luetuin artikkeli. Näin se journalismi kuolee.

P.S. Ebolavirus suositellaan kirjoittamaan pienellä ja yhteen. Tuomas Aivelo kirjoittaa blogissaan, kuinka kielenhuolto saattaa aiheuttaa sekaannuksia.

P.P.S. Jaa että kuka sen päätelmän tekee? Ainakaan alkuperäisestä artikkelista en T&T:n tasoista tappiomielialaa tehnyt, ja jutussa seikkaileva matemaatikkokin on ennustuksissaan ainakin puolittain optimisti. Eiköhän päätelmän tehnyt toimittaja ihan itse.

2014-10-15

Vanhemman valinta

Tänään sekä Savon että Helsingin Sanomissa käsitellään äitiyttä, isyyttä, vanhemmuutta. Aivan ensimmäiseksi suosittelenkin lukemaan Eeva Lankolaisen kolumnin Sata prosenttia kaaosta ja Katja Lahden Äitimyytti kannattaa haastaa lapsen edun takia. Molemmat ovat rautaisia kirjoituksia tärkeästä asiasta. Aihe koskettaa melko läheltä omaa elämää, sillä oma poika on nyt reilun vuoden ikäinen. Nyt viimeistään on aika miettiä kotihoitoa, päivähoitoa, työrytmiä ja lapsen kanssa olemista.

Kirjoitin reilu vuosi sitten siitä, kuinka Kela, työpaikat ja muu yhteiskunta ovat teorian tasolla kovasti huolissaan vanhemmuuden epätasa-arvoisuudesta, mutta käytännössä vanhempia pukataan monilla tahoilla hienovaraisesti perinteisiin rooleihin.

Niin Lahti kuin Lankolainenkin puhuvat siitä tekosyystä, että miesten työelämä ei jousta. Totta kai se joustaa, eihän sillä ole edes vaihtoehtoa: perhevapaiden pitäminen on oikeus, johon työnantajalla ei ole juurikaan vastaansanomista.

Jollakulla ilmeisesti kuitenkin on, sillä vuonna 2013 äidit käyttivät vanhempainrahapäivistä 91 prosenttia (Lähde: Kelan lapsiperhe-etuustilasto). Vaikka äitiysrahaa maksetaankin isäkautta pidempään, on suhdeluku aika synkeä. Vielä piirun synkeämmäksi se muuttuu, kun tarkastellaan kotihoidon tukea – Helsingin Sanomien selvityksen mukaan kotihoidon tuen saajista 94,2 prosenttia on naisia.

Mutta moderni mieshän on kuitenkin kotia hoitava pehmo, eikö vain? No ei aivan niinkään. Tilastokeskuksen Naiset ja miehet Suomessa 2014 -raportin mukaan 1980-lukuun verrattuna kotitöitä tehdään hiukan tasaisemmin, mutta vetovastuu on edelleen selvästi naisilla. Erityisen naispainotteisia ovat perinteiset naisten työt: ruuanlaitto, siivous, ja – niin – lastenhoito.


Kotitöiden jakautuminen naisten ja miesten välillä. Todella tasaiselta näyttää.

Saman tutkimuksen mukaan muuten miesten kiireisintä aikaa on eläkeikä: eniten aikaa kotitöihin käyttävät 65 vuotta täyttäneet. Naisten korkein piikki osuu 25–34-vuotiaisiin, josta lähtien sitten tehdään jatkuvasti kotitöitä enemmän kuin miehet kiireisimmilläänkään. Mahtaakohan kukaan keksiä syytä?

On mieheydessäkin on toki omat haasteensa. Kuten Antti Leikas hiljan kirjoitti, miehen pitää osata kokata ja huoltaa öljypoltin. Vaikka tunnistan ilmiön, käytännössä dilemma esiintyy kuitenkin pitkälti mielikuvatasolla. Miehen malli on ehkä muuttumassa ja elokuvien uroot asettavat uudenlaisia ulkonäköpaineita, mutta yhteiskunnallista painostusta ei todellisuudessa juuri näy. Siinä, missä äideiltä kysellään imetyksestä, päivähoidosta, töihin palaamisesta ja urasuunnitelmista, kukaan ei ole kuluneen vuoden aikana sanallakaan ihmetellyt, miksi minä en ole kotona hoitamassa lasta. Auto- tai keittiöremontin voin nekin huoletta teettää ulkopuolisilla ilman, että kukaan suuremmin kyseenalaistaa miehuuttani. Itseruoskintaa saatan kyllä hetkittäin harrastaa.

Taloudelliset seikat toki saattavat vaikuttaa perheen päätökseen vanhempainvapaiden pitämisestä, mutta kuinka todellinen syy se on? Ihmiset sopeutuvat työttömyyteen, pätkätöihin, pääkaupunkiseudun poskettomiin asuinkustannuksiin, opiskeluun, yksinhuoltajuuteen... On se peijooni, jos parempipalkkaisen vanhemman jääminen lasta hoitamaan on juuri se korsi, joka suomalaisessa perheessä katkaisee kamelin selän.

Ei tilanne oikeasti tietenkään ole lainkaan huono. Sekä isät että äidit viettävät lasten kanssa aikaa, ehkä enemmän kuin koskaan. Lapset ymmärretään kehittyviksi ihmistaimiksi, joiden kehitykselle vanhempien läheisyys ja pysyvyys on ensiarvoisen tärkeää. Nämä ovat juttuja, joita ei vanhoina hyvinä aikoina juuri mietitty. Samaan aikaan paljon on kuitenkin parannettavaa.

Suomi on perhearvojen suhteen hyvin konservatiivinen maa, jossa äitimyytti voi hyvin. Isän osallistuminen perheprojektiin on edelleen vapaaehtoista.


Vuoden vanhemmuuden jälkeen en voi kuin yhtyä Katja Lahden sanoihin. En puhu yhteiskunnasta, vaan itsestäni. Niin edistyksellinen kuin sitä ajatteleekin olevansa, vaivihkaa meidänkin perheessämme on ajauduttu muottiin, jossa äiti hoitaa lasta kotona, kun isä tuo leivän pöytään. Työelämän sijaan oma pää ei jousta; kukaan ei ole estänyt pitämästä lomia.

Ei kyse tietenkään ole siitä, että olisin yksiselitteisesti kieltäytynyt isyyslomasta tai kotiin jäämisestä. Ei myöskään siitä, että vaimo olisi vaatinut jäädä kotiin lasta hoitamaan. Päinvastoin, kaikki on sujunut sulassa sovussa, keskustellen, lähes automaattisesti. Sehän tästä pelottavaa tekeekin.

P.S. Yhdenlaisia kuvauksia työn ja perheen yhdistämisestä voi lukea vaikkapa Yleisradion sivuilta. Kolumni löytyy sekä nais- että miesnäkökulmasta. Molempien vahva marttyyrivivahde lienee sattumaa.

2014-09-19

Keinomakeaa mahan täydeltä

Internetissä pyörii parhaillaan joukko uutisartikkeleita, joissa kerrotaan keinotekoisten makeutusaineiden ja diabeteksen välisestä yhteydestä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien mukaan Tutkimus väittää: Keinotekoiset makeutusaineet voivat lisätä diabetesriskiä. Samoilla linjoilla on myös muun muassa The Guardian (Artificial sweeteners may promote diabetes, claim scientists), kun taas IFLScience (Artificial Sweeteners Associated With Glucose Intolerance) on otsikoinnissaan huomattavasti tarkempi.

Eikä siinä mitään, tutkijat tosiaan esittävät keinotekoisten makeutusaineiden aiheuttavan diabetesta:

[...] Together with other major shifts that occurred in human nutrition, this increase in NAS [Non-caloric Artificial Sweeteners] consumption coincides with the dramatic increase in the obesity and diabetes epidemics. Our findings suggest that NAS may have directly contributed to enhancing the exact epidemic that they themselves were intended to fight. [...]


Itse tutkimuksen mukaan sakariini näyttäisi muokkaavan suoliston bakteerikantaa siten, että glukoosin sietokyky heikkenee. Sakariinin nauttiminen saa siis verensokerin nousemaan entistä korkeammalle ja pysymään ylhäällä pitkään; ääritapauksessa tämä saattaa johtaa jopa diabetekseen.

Ekstrapoloimalla hyvä tulee

Mutta hetkinen... Sekä uutisissa että itse artikkelin otsikossa puhutaan keinotekoisista makeutusaineista, ja meikäläinen vaan horisee joutavia sakariinista. Luetaankohan tässä nyt edes samaa paperia?

No kyllä, tekijät vain ovat tehneet tuloksistaan hiukan odotettua laajempia johtopäätöksiä. Artikkelin ensimmäisessä osassa nimittäin joukolle hiiriä annettiin kolmea eri makeutusainetta: sakariinia, sukraloosia ja aspartaamia. Näistä sakariini aiheutti kovimman vasteen, joten tutkijat päättivät napata sen jatkotutkimuksiin prototyyppisenä keinotekoisena makeutusaineena.

Itse tutkimus on sinällään ihan mielenkiintoinen: hiirille siis syötettiin sakariinia ja todettiin sen vaikuttavan verensokeriin. Tämän jälkeen hiirien ruuansulatuskanavan mikrobikanta murjottiin antibiooteilla matalaksi ja niille syötettiin uudemman kerran sakariinia, jolloin makeutusaineen verensokeria nostava vaikutus näytti katoavan. Hypoteesille haettiin vielä lisävahvistusta siirtämällä makeutusainetta syöneiltä hiiriltä (ja itse asiassa myös ihmisiltä) ulostetta puhtaiden hiirten suolistoon. Glukoosiherkkyys seurasi mukana. Kaiken kaikkiaan näyttää siis vahvasti siltä, että glukoosin käsittely on yhteydessä suoliston bakteeritoimintaan.

Ihmisistä puhuttaessa tutkimus siirtyykin sitten heikolle jäälle. Tutkijat kävivät läpi aiemman ravintotutkimuksensa (Personal Nutrition Project) tiedot makeutusainelasit silmillä, ja tuloksia löytyi: keinotekoisten makeutusaineiden käytöllä oli yhteys useisiin indikaattoreihin, kuten esimerkiksi painoon, keskivartalolihavuuteen, glukoosiyliherkkyyteen ja tiettyihin piirteisiin suolistofloorassa. Syy-seuraussuhdetta ja varsinkaan sen suuntaa tutkimus ei kuitenkaan kykene osoittamaan.

Lopuksi tutkimuksessa tehtiin sakariinikokeita myös ihmisillä. Tarkemmin sanoen koeryhmässä oli seitsemän henkilöä, joille annettiin viikon ajan suurin sallittu annos sakariinia. Näistä kolme ei reagoinut kokeeseen mitenkään, neljällä mitattiin kohonnut verensokeri ja muutoksia suoliston bakteeristossa. Kiinnostavaa, ehkä, mutta ei tällä vielä myyntikieltoja pystytetä.

Käsissä on siis aika näppärä tutkimus sakariinin vaikutuksesta hiirten sokerisietoon suolistobakteerien kautta. Tämä on kuitenkin paisutettu koskemaan myös ihmisiä sekä kaikkia keinotekoisia makeutusaineita. Ilkeämielinen voisi ajatella, että valitsemalla päätutkimuskohteeksi todennäköisimmän ongelmavalmisteen ja otsikoimalla hiukan yli saatiin tutkimus, joka kiinnostaa myös suurta yleisöä.

Itsehän en ole minkään sortin kemisti, en ravintotieteilijä enkä makeutusaineasiantuntija, mutta tutkimuksen luettuani minulle heräsi muutamia kysymyksiä.

  • Onko kolmella mainitulla makeutusaineella (sakariini, sukraloosi, aspartaami) mitään muuta yhteyttä kuin niiden tuottama makea aistimus?
  • Onko muilla makeutusaineilla kuin sakariinilla vaikutusta glukoosinsietoon?
  • Miksi puhutaan juuri keinotekoisista makeutusaineista? Eikö esimerkiksi stevia vaikuta vastaavalla tavalla?
  • Vaikuttavatko makeutusaineet verensokeriin myös ihmisillä?

Osaan kysymyksistä löytynee suoraan vastaus, osa lienee herännyt myös tutkijoille ja saamme aiheesta lisätutkimuksta. Vaan miksi näitä kysymyksiä ei herää toimittajissa?

P.S. Tutkimuksessa muuten käytetään paitsi puhdasta sakariinia, myös kaupallisia makeutusainevalmisteita. Tarkemmin sanoen osa sakariinikokeista tehtiin valmisteella, jossa on viisi prosenttia sakariinia ja 95% glukoosia. Myös sukraloosi- ja aspartaamikokeissa suurin osa valmisteesta oli jotain ihan muuta kuin varsinaista makeutusainetta.

P.P.S. Toisin kuin Helsingin Sanomat väittää, hiirille ei syötetty makeutusainecocktaileja. Jokainen makeutusaine testattiin (tietenkin) omassa ryhmässään. Annosvaihtelukin on vähintään kyseenalaista.

P.P.P.S. Koska ette kuitenkaan usko, myös Steven Novella käsittelee tutkimusta blogikirjoituksessaan.

2014-09-05

Ei telepatiaa näillä nurkilla, ei edes Intiassa

Mutanttien aika on alkamassa! Meediot eivät olleetkaan väärässä! Telepatia toimii!

Tai ehkä ei ihan, mutta Yleisradion uutisen mukaan viestejä välitettiin aivoista aivoihin.

Aivan Charles Xavierin kaltaisesta ilmiöstä ei kuitenkaan ole, vaan Intiassa ja Ranskassa istuvien koehenkilöiden välissä oli pari aivosähkökypärää ja internet. Annetaan Ylen kertoa:

Intialaisessa laboratoriossa olleen koehenkilön päähän oli asennettu aivosähkökäyrää eli EEG:tä mittaava laite, joka oli yhdistetty internetiin. Henkilö ajatteli yksinkertaista viestiä, joka oli tässä tapauksessa tervehdys "hei!".

Laite purki ajatellun viestin binäärikoodiksi, joka lähetettiin Ranskassa olleelle toiselle koehenkilölle, hänen päähänsä asennettuun purkulaitteeseen. Laite sai aikaan aivostimuloinnin, mikä näkyi vastaanottajan silmissä näkökentän laidalla pieninä valonvälähdyksinä. Vastaanottaja pystyi tulkitsemaan viestin sisällön.

Jo tässä vaiheessa ollaan aika kaukana telepatiasta: puhutaankin siis vain yksinkertaisista viesteistä, eikä kyseinen viesti edes ilmaannu kallon sisään sanoina tai ajatuksina, vaan vastaanottaja joutuu tulkitsemaan ääreisnäössä vilkkuvia kipinöitä.

Hiukan kiusallisempaa uutisen kannalta on, että lähettäjäkään ei itse asiassa ajatellut sanaa Hei. Tarkemmin katsoen vastaanottajakaan ei oikeastaan tulkinnut viestiä.

Itse asiassa kokeessa lähettäjä tuijotti Pongin tyyppistä kuvaruutua ja ohjasi kädellä ja jalalla palloa kohti maalilätkää; näistä liikkeistä muodostuvat aivoimpulssit tulkittiin sitten ykkösiksi ja nolliksi. Vastaanottajapäässä puolestaan koehenkilö istui laput silmillä, kun päähän kohdistettiin magneettimanipulointia, ja jännäsi, kipinöikö silmissä. Kipinöinti tarkoitti ykköstä, pimeys nollaa.


Vasemmalla lähettävä koehenkilö ajattelee ankarasti. Oikealla vastaanottaja keskittyy vastaanottamaan tervehdyksiä.

Yle ei ole uutisoinnissaan aivan yksin: Bloomberg View kertoo koneen lukevan ajatuksia, maalailee kauhukuvia väärinkäytöksistä ja mainostaa vapaita markkinoita. Telegraph puolestaan toistaa Ylenkin käyttämää AFP:n uutista ja kertoo koneen lukeneen sanan koehenkilön aivoista.

Julkisuushakuinen tutkimusasetelma

Mistä media sai idean ajatuksia lukevasta koneesta? No, aika pitkälti tutkijoilta itseltään. Itse artikkelissa kerrotaan, kuinka sanoja Hola ja Ciao käytettiin syötteenä, kun lähetettävää viestiä muodostettiin:

[...] In both cases, the transmitted pseudo-random sequences carried encrypted messages encoding a word – hola (hello in Catalan or Spanish) in the first transmission, ciao (hello or goodbye in Italian) in the second. Words were encoded using a 5-bit Bacon cipher (employing 20 bits) and replicated for redundancy 7 times (for a total of 140 bits). The resulting bit streams were then randomized using random cyphers selected to produce balanced pseudo-random sequences of 0's and 1's (for subject blinding and proper statistical analysis purposes in addition to providing word-coding). On reception, de-cyphering and majority voting from the copies of the word were used to decode the message.

Lyhyesti: sanojen kirjaimet muutettiin viisibittisiksi koodeiksi, toistettiin sen seitsemän kertaa ja kaupan päälle salattiin.

Lopputuloksena syntyi lähes satunnainen 140 bitin jono, joka ohjasi lähettäjäpään Pong-peliä, joka vilkutti lähettäjän aivoja, joita luettiin EEG-laitteella, josta lähetettiin bittejä sähköpostilla, jotka vastaanotti robotti, joka heilutti magneettikenttää, joka aiheutti fosfeenejä, jotka aisti vastaanottaja, joka kertoi nähneensä kipinöitä, jotka tulkitsi biteiksi tutkija, joka epäilemättä asui talossa, jonka rakensi Jussi.

Toisin sanoen koehenkilöt eivät välttämättä edes tienneet, että viestinä oli jokin sana. Se ei ollut missään luettavassa muodossa viestissä, ei myöskään sen paremmin lähettäjän kuin vastaanottajankaan aivoissa. Sanan ainut merkitys on, että vastaanottajapäässä viestin oikeellisuus tarkastettiin purkamalla salaus ja lukemalla sana. Oikeaksi sanaksi tulkittiin se, joka toistui useimmin noilla seitsemällä toistokerralla.

Koska tämä ei kuitenkaan kuulosta kovin mediaseksikkäältä, Harvardin lehdistötiedote jättää muutaman väliportaan mainitsematta ja kertoo lähettäjän koodanneen tervehdyksen binäärikoodiksi ja vastaanottajan dekoodanneen viestin sisällön ja [...] vastaanottaneen tervehdyksen.

Lehdistötiedote viittaa myös pikaviestintään ja päättyy lainaukseen tutkimusjohtaja Alvaro Pascual-Leonelta:

Käyttämällä kehittynyttä neuroteknologiaa, kuten langatonta EEG-lukua ja robotti-TMS-laitteita, pystyimme lähettämään ajatuksen suoraan henkilöltä toiselle, ilman että heidän tarvitsi puhua tai kirjoittaa. Tämä itsessään on jo merkittävä askel kommunikaatiossa, mutta se, että pystyimme välittämään ajatuksen tuhansien kilometrien päähän on tärkeä todiste niistä periaatteista, joilla aivoista-aivoihin-kommunikaatiota kehitetään. Pidämme tätä koetta tärkeänä ensiaskeleena tutkimuksessa, jolla täydennetään tai ohitetaan kokonaan perinteinen kielellinen tai motorinen kommunikaatio.

Otapa nyt Alvaro kynä käteen ja alleviivaa tutkimuspaperista se kohta, jossa todistetaan kenenkään lähettäneen tai vastaanottaneen ensimmäistäkään ajatusta. Siinä samalla voit selittää, miten tiedon lähettäminen sähköpostilla Intiasta Ranskaan millään merkityksellisellä tavalla eroaa siitä, että sama koe tehtäisiin lähettäjän ja vastaanottajan istuessa vierekkäisissä huoneissa.

Yleisradiolle myönnän isot pisteet siitä, että uutisessa on linkki suoraan tutkimuspaperiin. Aika iso osa niistä pisteistä kuitenkin putoaa siksi, että kyseistä paperia ei ilmeisesti ole lainkaan luettu. Ei tätä kuitenkaan voi aivan Ylen piikkiin pistää, sillä aika moni muukin media ympäri maailmaa on jo uutiseen haksahtanut. Eikä ihme, sillä yliopiston lehdistötiedote on julkisuushakuisuudessaan hävettävän harhaanjohtava.

P.S. Tiedonsiirron nopeus koko ketjussa oli noin kaksi bittiä minuutissa. Bloombergin toimittaja vertaa lähetystapaa morsetukseen. On onni, että menneiden aikojen merenkulkijoilla ei ollut käytössään Harvardissa kehitettyä telepatiaa; tällä menetelmällä SOS:n lähettämiseen kuluisi viitisen minuuttia.

P.P.S. Lehdistötiedotteen voi toki tulkita siten, että lähettäjä on lähetettävän sanan keksinyt tutkija, vastaanottaja puolestaan toisessa päässä bittejä purkanut tutkimusassistentti. Samalla tosin kypäräpäiset koehenkilöt redusoituvat vain (kuvaannollisesti) aivottomiksi osasiksi viestinvälitysketjussa – mitä he tietysti pitkälti olivatkin.

P.P.P.S. Otsikosta huolimatta tutkimuksessa ei siis saatu aikaan Telepatiaa. Aivosähköä sen sijaan mittailtiin enemmänkin.

2014-08-19

Lääke vaatii lumetta

Helsingin Sanomat julkaisi tänään (19.8.) uutisen, jossa pohditaan, miten masennusta oikeastaan pitäisi hoitaa. Juttu on saanut kimmokkeensa Mielenterveys ja medikalisaatio -seminaarista, jonka pääpuhuja Peter Gøtzsche pitää masennuslääkkeitä tehottomina ja suorastaan vaarallisina.

Tässä ei sinällään ole mitään uutta; maailmassa on ainakin jonkinmoinen joukko tutkijoita, psykiatreja ja psykologeja, jotka kiistävät koko masennuksen kemiallisen mallin tai vähintäänkin siihen perustuvan, välittäjäaineita sorkkivan lääkehoidon. Yksi näistä vastarannan kiiskeistä on plasebo-tutkija Irving Kirsch, jonka kirjasta Emperor's New Drugs kirjoitin muutama vuosi sitten. Suomessa viime aikojen näkyvin lääkkeiden vastustaja on Aku Kopakkala, jonka mielipiteitä saatiin viimeksi lukea Iltalehdestä. Vitsikkäästi saman lehden blogisti Hanna Markuksela kritisoi omassa kirjoituksessaan jutun kehnoa journalistista tasoa.

Oma mielenkiintoni kiinnittyy kuitenkin lähinnä psykiatrian professori Erkki Isometsän lausahduksiin Helsingin Sanomien jutussa.

Isometsän mukaan kiistoja syntyy kysymyksestä, onko vähäinenkin lääkkeistä saatava hyöty lievässä masennuksessa hoidollisesti merkittävä. Isometsän mielestä on, vaikka asia on välillä suhteellinen.

Lääkkeiden tehoa ei tulisi Isometsän mukaan verrata lumelääkkeisiin, sillä niitä ei voida hoitokeinona käyttää. Tulisi tarkastella eroa siihen, ettei hoideta ollenkaan.

Isometsän puhe vetää hiljaiseksi. Onko nyt tosiaan niin, että Käypä hoito -suosituksia kehittävän työryhmän puheenjohtaja esittää lumevertailun unohtamista, jotta masennuslääkkeiden teho saattaisiin näyttämään merkittävämmältä?

Image-lehdessä vuonna 2010 julkaistussa Iso ei -artikkelissa Isometsä myöntää suoremmin, että kyse on oikeastaan hoidon järjestämisen puutteista:

Missä reaalitilanteessa Suomessa ollaan, meillä ei ole sellaista psykoterapian saatavuutta, missä se olisi laajalti masennuksen hoidolle vaihtoehto. Vaikka lääkkeiden vaikutus on vähäinen, se on parempi kuin ei mitään.

On taas kerran syytä pysähtyä hetkeksi. Siis Käypä hoito -suosituksissa suositellaan lääkkeitä, joiden teho tiedetään vähäiseksi, koska sekin on parempi kuin ei mitään – mitä monessa tapauksessa olisi muuten tarjolla. Vaan onko tämä oikea tapa kirjoittaa suosituksia? Iltalehden jutun mukaan masennuslääkkeitä syö 430 000 suomalaista ja 4 500 suomalaista jää vuosittain masennuksen takia sairaseläkkeelle. Lukemat ovat siinä määrin merittäviä, että hoitosuositusten toivoisi keskittyvän tehokkuuteen ja jättävän kannattavuuslaskelmat vaikka kansantaloustieteilijöille.

Jos sitten kaikesta huolimatta haetaan kustannustehokkuutta pillereistä, minulla on uutisia Isometsälle: ei tehottoman lääkkeen syöttäminen ole yhtään sen sallitumpaa hoitoa kuin lumelääkkeidenkään. Lumelääkkeillä hoitamisen kieltohan ei ole lähtöisin laista, vaan kyse on ammattietiikasta, jota ilmaisevat esimerkiksi Lääkäriliiton eettiset ohjeet.

Lääkärin tulee pitää yllä ja kartuttaa tietojaan ja taitojaan, ja hänen tulee suositella vain lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella tehokkaina ja tarkoituksenmukaisina pidettyjä tutkimuksia ja hoitoja.

Jos siis oletetaan, että masennuslääkkeiden teho on vähäinen tai olematon, lumelääkkeen ja varsinaisen lääkkeen eroksi jää se, että masennuslääkettä markkinoidaan hoitovaikutuksella. Harmi kyllä eettisissä ohjeissa ei puhuta mitään markkinoinnista.

P.S. Huomattakoon, että minulla ei ole kompetenssia antaa vahvoja arvioita masennuslääkkeiden tehosta. Sen sijaan olen kyllä sitä mieltä, että lääkkeen teho mitataan juurikin vertaamalla sitä lumelääkkeeseen. Jos lääkkeen teho ei ole sokeripilleriä kummempi, kannattaa käyttää sitä sokeripilleriä.

P.P.S. Mitä tulee lääketieteelliseen tietoon ja kokemukseen, lumelääke voi olla hoitona hyvinkin tehokas – jopa silloin, kun potilas tietää syövänsä plaseboa.

2014-08-12

Perusteetonta uskonvahvistusta rasvasta nauttiville

Länsiväylä julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan kovat rasvat ovatkin itse asiassa terveellisiä, ja jopa lääkärit ovat asiasta samaa mieltä. Alkuperäinen otsikko kuului ilmeisesti Tutkimus: Maidon kovat rasvat ovat hyväksi – lääkärit samaa mieltä. Pienen pohdinnan jälkeen otsikko kuitenkin muutettiin muotoon Rasvasota alkoi jälleen – lääkärit kovien rasvojen puolella.

Uutinen perustuu Cambridgen yliopiston Lancet-lehdessä julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan tietyillä rasvahapoilla on yhteys alentuneeseen kakkostyypin diabeteksen esiintymiseen. Tarkkaavainen lukija saattaa jo tässä vaiheessa havaita, että Länsiväylän ja yliopiston tutkimuksen viestissä on pieni vivahde-ero.

Länsiväylä yleistää diabetesta koskevassa tutkimuksessa löydetyn korrelaation surutta yleiseksi kovien rasvojen puolustuspuheeksi. Alkuperäisessä otsikossa puhuttiin vielä maidosta, uudemmassa ja itse jutussa päädytään käsittelemään tyydyttyneitä rasvoja yleisesti. Tutkimus ei anna tälle mitään perustetta.

Itse asiassa Cambridgessa vertailtiin siis diabeetikkojen ja ei-diabeetikkojen veren rasvahappokoostumusta. Kyse on seurantatutkimuksesta, jossa isoa joukkoa eurooppalaisia seurattiin vuosia. Näistä valkattiin reilut 12 000 tutkimuksen aikana diabetekseen sairastunutta sekä noin 15 000 henkilön vertailujoukko, ja lähdettiin tutkimaan, millainen rasvahappokoostumus heidän veressään on. Lopputulos lyhyesti on, että henkilöillä, joilla ei ollut diabetesta, oli veressään suhteellisesti enemmän sellaisia rasvahappoja, joissa on pariton määrä hiiliatomeja. Tällaisia rasvahappoja puolestaan on erityisesti maitotuotteissa.

Tutkimuksessa on kuitenkin puutteensa. Ensinnäkin koko analyysi perustuu yhteen verinäytteeseen: rasvahapot analysoitiin tutkimuksen alussa annetusta verinäytteestä. Myöhempiä näytteitä ei ole, joten kyse on yhden mittaushetken tilanteesta. Näytteestä ei myöskään tutkittu rasvahappojen määrää vaan ainoastaan niiden suhteita; tekijöiden mukaan tosin rasvahappojen keskinäiset suhteet ovat validi mittausmenetelmä, joten mikäpä minä olen sitä kiistämään.

Olennaisinta on kuitenkin se, että tutkimus ei koske terveysvaikutuksia yleisesti vaan ainoastaan suhdetta kakkostyypin diabetekseen. Myönteinen havainto ei koske kaikkia kovia rasvoja vaan ainoastaan tiettyjä tyyppejä. Itse asiassa tutkimus ei suoraan kerro edes maitorasvan vaikutuksesta, vaan tutkijat myöntävät itsekin, että myös esimerkiksi kalsiumilla, D-vitamiinilla ja maitotuotteiden hapatuksella voi olla vaikutusta.

Ylipäätään tutkimuksessa jää itselleni hiukan epäselväksi, mistä tutkijat päättelevät juuri tiettyjen rasvahappojen suojaavan diabetekselta. Esimerkiksi tutkimuksessa mainittua pentadekaanihappoa on maidon rasvassa vain reilun prosentin verran, pääosa on niitä parillisen hiiliatomimäärän epäterveellisiä happoja. Tutkimuksen ruokavaliokyselyssä parittoman hiiliatomimäärän rasvahapot yhdistyvät maitotuotteiden lisäksi muun muassa kakkuihin ja kekseihin, mutta myös ennalta terveellisiksi tiedettyihin ruoka-aineisiin kuten pähkinöihin, siemeniin, hedelmiin ja vihanneksiin. Tutkimuksen kohteena ovat rasvahapot, mutta miksi juuri niiden merkitys olisi tässä yhteydessä olennainen? Tähän en saanut oikein tyydyttävää vastausta.

Länsiväylä ei tietenkään vastauksia etsikään, vaan lehti julistaa rasvasodan uudelleen alkaneeksi. Ja miksipä ei julistaisi, kannattavathan lääkäritkin nyt kovia rasvoja!

Paitsi että ei, eivät kannata. Länsiväylä ei katso tarpeelliseksi haastatella ravitsemustieteilijöitä, vaan raudanlujiksi asiantuntijoiksi kovia rasvoja kannattamaan on sen sijaan valittu verisuonikirurgi Taija Somppi sekä ortopedi Antti Heikkilä. Mielipidettä on siis kysytty lääkäreiltä, jotka jo ennestään tunnettiin ravintosuositusten vastustajina ja kovien rasvojen kannattajina. Nyt heidän mielipiteensä nostetaan esiin uuden tutkimuksen yhteydessä ja laajennetaan sitten koko lääkärikunnan yleiseksi mielipiteeksi.

Virallista puolta edustaa THL:n ylijohtaja Erkki Vartiainen, jonka kommentit ovatkin sitten huomattavasti laimeampia: Vartiaisen mukaan tulokset ovat mielenkiintoisia mutta eivät ilman lisätutkimusta anna aihetta ravintosuositusten muokkaamiseen. Kanta on ymmärrettävä – ja se sattuu olemaan myös suora lainaus Cambridgen tutkijoilta.

P.S. Somppi on profiloitunut muun muassa rokoteasiantuntijana, kannattaa Bemer-hoitoja ja toimii muun muassa rokotevastaisen, yleistä huuhaata levittävän Suomen Terveysjärjestön (entinen Suomen Luontaisterveyden liitto) hallituksessa. Luonnehdinta saattaa olla hiukan henkilöönmenevä, mutta tämä historia ei varsinaisesti tee Sompista asiantuntijaa.

P.P.S. Heikkilä on hänkin intoutunut vastustamaan muun muassa HPV-rokotetta, geenimanipulaatiota, ilmastonmuutosta...

P.P.P.S. Olisi tämän jutun voinut tehdä toisinkin, ja esimerkiksi Helsingin Sanomissa ote onkin huomattavasti varovaisempi. Hesari toisaalta myös haastattelee ravitsemustutkijaa, mikä epäilemättä tekee uutisesta joissakin piireissä epäluotettavan.

2014-07-22

Viinaanmenevä jatkojuttu Jazzeilta

Yleisradio julkaisi tänään aamupäivällä uutisen Pori Jazzeista: Miten tässä näin kävi? Omien viinojen kielto lisäsi humalaisten määrää. Jutun otsikko kiteyttää sinällään oivallisesti uutisen sisällön: viranomaiset kielsivät omien viinojen tuonnin, ja sen seurauksena katukuvassa näkyi humalaisia.

Juttu keräsi kohtalaisesti kierroksia niin sosiaalisessa kuin tavallisessakin mediassa, ja miksipä ei – onhan aina mukavaa, kun säätelyvimmainen auktoriteetti saa näpeilleen. Ainut ongelma on, että jutussa ei varsinaisesti ole faktapohjaa nimeksikään.

Uutisen kova ydin on siinä, että tuntematon joukko kokeneita Pori Jazzin kävijöitä oli lähes yksimielisiä siitä, että humalaisia näkyi aiempaa enemmän. Valitettavasti on kuitenkin aika lailla se ja sama, kuinka kokeneita tai yksimielisiä kävijät ovat: yksittäisten kävijöiden subjektiivinen mielikuva ei varsinaisesti tee väitteestä totta.

Myöhemmin päivällä uutinen sai jatkon, jossa Jazz-pomo myöntää: Humalaisia oli paljon. Jazz-pomo tosin myös lisää, että hän oli huomaavinaan sen lähinnä alkupäivinä, jolloin konserttipäivät olivat aiempaa pidempiä.

Ja tässäpä juuri on se ongelma: satunnainen viipottaja tuskin huomasi edes noita pidempiä päiviä, saati sitten muita asiaan mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä. Kuinka paljon yleisöä oli verrattuna aiempiin vuosiin? Erosiko ikäjakauma aiemmasta? Käytiinkö jazzeilla keskimääräistä enemmän tai vähemmän omalla rahalla – edustusmenojen verotuskäytäntöhän muuttui tämän vuoden alusta?

Ja ennen kaikkea: oliko niitä humalaisia oikeasti enemmän? Vai oliko alkoholinkäyttö kenties havainnoijien mielessä uunituoreen juomakiellon vuoksi, ja siksi siihen kiinnitettiin entistä enemmän huomiota? Ylen oman kyselyn mukaan festivaalivieraat, samoin kuin haastateltu Jazz-pomo Juha Miikkulainen, haluaisivat sallia omien juomien tuonnin, joten silmään sattuneet humalikot todennäköisesti pantiin herkästi juomakiellon piikkiin, vaikka asioilla ei yhteyttä olisikaan.

Fiilistelyn ja yhteen suuntaan puolueellisilta tahoilta kyselemisen sijaan oltaisiin toki voitu yrittää löytää asialle mittareita. Otto Peura tiesi Twitterissä kertoa, että vuonna 2008 poliisilla oli 234 tehtävää ja tänä vuonna 400, joten ainakin jotain Jazzeilla tapahtui; toisaalta Yleisradion oman artikkelin mukaan Pori Jazz ja Suomi Areena sujuivat poliisin näkökannalta hyvin, ja muun muassa rattijuopumuksia oli tavanomaista vähemmän. Heikki Sairanen puolestaan mainitsi, että vuonna 2007 humalaisia otettiin kiinni 57, nyt noin 40, joten näillä mittareilla festareilla olikin aiempaa rauhallisempaa.

Asiaa olisi siis voinut kysyä esimerkiksi poliisilta. Samoin oltaisiin voitu kysellä jonkunnäköistä tilastotietoa vaikkapa terveyskeskuksilta. Monenlaiset järjestöt tuppaavat pyörimään yleisötapahtumissa humalaisia, erityisesti nuoria, auttamassa, joten tuolta olisi voinut etsiä lisää datapisteitä. Tai oltaisiin voitu haastatella vaikka nippua pitkän linjan järjestysmiehiä ja kysellä heidän kokemustaan järjestyshäiriöiden määrästä. Samalla oltaisiin voitu pohtia noita aiemmin mainitsemiani muita mahdolliseen humalan tilaan vaikuttavia tekijöitä.

Näistä oltaisiin sitten kenties saatu aikaiseksi ihan oikeita johtopäätöksiä. Ja jos niin sattuisi käymään, että alkuperäisen jutun otsikko piti paikkansa ja alkoholikielto tosiaan lisäsi humalaisten määrää, olisi saatu vähintäänkin oiva kolumnin aihe siitä, mikä ihme saa ihmiset asettamaan humalatilan musiikkikokemuksen edelle.

Mutta ei, tehdään sen sijaan klikkimittarilla epäilemättä hyvin sijoittuvia viranomaistoiminnalle irvailevia mutu-juttuja. Siihenhän voi sitten rustata jatkoa, jos tarve vaatii. Tai vaikka päivittää – kaikkia mainitsemiani juttuja on nimittäin muokattu jälkikäteen.

Ylen jälkimmäisessä jutussa on myös yhdenlainen helmi:

Julkisuudessa on spekuloitu, että humalaisten määrä voi johtua festivaalin uudesta alkoholikäytännöstä. Ensimmäistä kertaa omien alkoholijuomien vieminen konsertteihin oli kiellettyä. Miikkulainen ei osaa sanoa, onko asioilla yhteyttä, mutta hän toivoo, että jatkossa festivaali voisi palata vanhoihin käytäntöihin.

Käsi sydämellä: kuka muu asialla on julkisuudessa spekuloinut kuin Yle Satakunta?

P.S. Niin, sitä yleisöä oli tämän vuoden Jazzeilla enemmän kuin viiteen vuoteen. Kaiken kaikkiaan siis festareilla tuntui menevän ihan kivasti.

2014-07-21

Televisiopalvelu kaipaa kehitystä

Ostin muutama kuukausi sitten television. Vanha kuvaputkihirviö toimi kyllä mainiosti, mutta sisustuselementtinä 32-tuumainen, 70-kiloinen mötikkä on melko tilaa vievä. Niinpä kipaisin kauppaan, ostin Samsungin 48-tuumaisen uutuusmallin ja nostin sen seinälle. Television mukana tuli kolmen kuukauden Total Sport -lahjakortti MTV Katsomoon. Tilauksella näkee kaiken, mitä MTV:n urheilukanavat näyttävät, joten penkkiurheilijalla alkaisi tämän myötä kissanpäivät. Harmi kyllä itse seuraan aktiivisesti ainoastaan UFC:tä, joten alusta asti oli melko selvää, että lahjakuukausien jälkeen palvelun voisi unohtaa.

Kotimaista palvelua myymässä

Ennen kuin jatkan kertomusta, lainaan tammikuista Kotekin tiedotetta:

Televisio hankitaan yhä useammin kodin viihdekeskukseksi, jonka ympärille keskittyvät sekä tv- ja videosisällöistä nauttiminen että pelaaminen ja valokuvien katselu. Perinteinen käsitys televisiosta on muuttumassa, sillä internet- ja verkko-ominaisuuksilla varustetut Smart-tv:t tarjoavat katsojille mahdollisuuden seurata useaa eri lähdettä yhtäaikaisesti sekä hankkia erilaisia ostopalveluita tv-ruudulle.

Suomalaiset mtvkatsomo.fi, ruutu.fi ja areena.yle.fi toimivat moitteettomasti, ja samoin Netflixin, Viaplayn ja HBO:n kaltaisten videosisältöpalveluiden käyttö lisääntyy jatkuvasti. Smart-televisioon on helppo ostaa sisältöä suoraan verkosta, eikä asiakkaan tarvitse sitoutua kuin kuukausi kerrallaan, sanoo Markus Nummisalo (Kotek viihde-elektroniikka).


Palveluja siis riittää, kaikki toimivat moitteetta ja ostaminenkin on kovin helppoa.

Lausahdusta peratessa kannattaa ehkä huomata, että Nummisalo työskentelee Samsungilla. Tästä voi sujuvasti jatkaa vaikkapa Yle Areenan tuettujen laitteiden listaan ja sen useisiin Samsungin televisioiden huonoa tukea valitteleviin kommentteihin. Yleisradio itse asiassa tukeekin ainoastaan Sonyn Bravia-televisioita, ja muissa telkuissa Areena saattaa toimia esimerkiksi selaimella, tai vaihtoehtoisesti olla toimimatta – ja kuten Ylen listan PS3-kommentista näkyy, tuki ihan oikeasti saattaa lakata.

Maksullisena kaikki on pahemmin

Vaan palataan Katsomoon. Suoria ja vähemmän suoria ohjelmia pääsee katsomaan selaimella, kännykkäsovelluksilla ja hyvällä tuurilla jopa televisiolla. Omakin töllöni sisältää oman sovelluksen Katsomon tiirailua varten, joten ei muuta kuin katsomaan!

Nettisivulla Katsomo on näyttävä, mutta televisiosoftan käyttöliittymä vaatisi hiomista. Ongelmat alkavat jo ohjelman löytämisestä: haikailemani UFC täytyy metsästää vapaaottelu-nimikkeellä kaikkien ohjelmien listasta, ja kun listassa on koko MTV:n kanavien tarjonta, ohjelmalista on pitkä kuin nälkävuosi. Palvelussa voi kyllä merkata ohjelmalajeja suosikeiksi, mutta mitään keinoa valita noita suosikkeja televisiossa ei näytä olevan.


Urheilu-osastolla kaikki valikon ohjelmat ovat tulevia ohjelmia, joten tästä listasta ei pääse katsomaan mitään. Vitsikkäästi listan ensimmäisiksi on järjestetty kauimpana tulevaisuudessa olevat lähetykset.

UFC-lähetykset tulevat Suomen aikaa yleensä keskellä yötä, joten niitä harvemmin tulee katsottua suorana. Niinpä vapaaottelu-kategoriaa avatessa kannattaa pistää silmät kiinni: ruudulle tosiaan pamahtaa kaikki vapaaotteluaiheinen sisältö. Torstaiaamuna 04:00 alkanut Cerrone vs. Miller ei nimittäin lomalaisen herätessä ole enää listan uusin ohjelma, vaan sen edelle on kiilannut aamukahdeksalta uutisklippi, jonka otsikko on Cerrone tyrmää Millerin päähän kohdistuneella.... Näin Katsomo säästää tilaajaltaan aikaa, kun pääottelun tulos on kerrottu kätevästi jo ohjelmalistauksessa.


Ohjelmalistassa näkyy niin otteluilta kuin pääottelun tuloksen kertova klippikin. Tulevan Lawler vs. Brown -otteluillan kuvassa muuten ei esiinny sen paremmin Lawler kuin Brownkaan.

Näiden ongelmien kanssa voi vielä elää. Sen sijaan isompi pulma on, että itse lähetys ei toimi. Cerrone vs. Millerin katsoin tietokoneelta tuijottaen kuvaa, joka muistutti VHS-nauhasta tehtyä huonolaatuista digikopiota; ruudun nurkkaan poltettu Max HD -logo olisi naurattanut, jos siitä olisi saanut selvää.

Joskus kuva on kieltämättä loistava. Esimerkiksi sunnuntai-iltapäivällä päätin kannustaa suomalaiset F1-kuljettajat puolitoisvoittoon ja viritin television Katsomon taajuudelle. Kuva oli kaunis kuin postikortti ja hyvin lähellä katselukelpoista – vain vanhaa savianimaatiota muistuttava nykivä ruudunpäivitys esti urheilujuhlaan osallistumisen.

Vaan ei niin pahaa ettei jotain pahempaakin. Samsung muisti televisiota päivityksellä, joten totta kai laitoin uuden ohjelmiston valumaan. Tuoreella 2113-ohjelmistoversiolla ei tarvitse enää kärsiä sen enempää huonosta kuvanlaadusta kuin nykivästä lähetyksestäkään: Katsomo-sovellus ei suostu toistamaan enää ensimmäistäkään videota.

P.S. Lisää käytettävyyskukkasia: suoratoisto ei olisi suoratoistoa, jos lähetys ei katkeaisi vähintään kerran katselusession aikana. Onneksi Samsungin televisiossa pikakelausnappia painamalla pääsee aina puoli minuuttia eteenpäin, joten kolmen tunnin UFC-lähetyksen katkeaminen loppumetreillä ei vaadi montakaan sataa painallusta. Edellyttäen tietenkin, että se ei katkea uudelleen, minkä se väistämättä tekee. Jos jostain löytyy oikea kelaus- tai hyppytoiminto, otan mielelläni tiedon vastaan.

P.P.S. Ei tietenkään sovi unohtaa, että Katsomo käyttää videon toistamiseen Microsoft Silverlightia, joten ohjelmaa ei pääse katsomaan esimerkiksi Linuxilla. Ja kun Macin Chromeen ei tällä hetkellä saa Silverlight 5 -pluginia, ei ohjelmia katsota silläkään.

P.P.S. Huijasin vähän tuon päivityksen jälkeisessä videotoistossa. Televisio toistaa iloisesti ilmaissisältöä edeltävän mainoksen.