2013-10-30

Lähiöunelmia

Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä olleesta artikkelista (PDF), jossa Katja Vilkama, Mari Vaattovaara ja Hanna Dhalmann käsittelivät pääkaupunkiseudun eriytyneitä kaupunginosia ja sitä, vaikuttaako maahanmuuttajat alueilta muuttamiseen.

Helsingin Sanomien ensimmäisen artikkeli on otsikoitu: Sosiaaliset ongelmat ajavat väkeä karkuun lähiöistä. Artikkelissa käsitellään lyhyesti tutkimusta, todetaan maahanmuuttajien vaikuttavan jonkin verran, ja haastatellaan paria muuttajaa, jotka kertovat asuinalueidensa (päihde-)ongelmista.

Sunnuntain Helsingin Sanomat puolestaan otsikoi pääkirjoituksensa: Maahanmuuttajien suuri määrä on jo syy muuttaa pois lähiöstä. Pääkirjoituksessa kehotetaan päättäjiä tarttumaan toimeen ja pitämään huolta, että kaikki lähiöt ovat jatkossakin hyviä asuinpaikkoja.

Tämän päivän Helsingin Sanomat (29.10.) tarttuu aiheeseen kolmannen kerran, tällä kertaa Anne-Mari Sipilän paperilehden kolumnilla Älkää ampuko lähiöiden viestintuojaa. Tai siis verkkokolumnilla "Valkoinen pako" on totta, ja asiasta pitää pystyä puhumaan. Joka siis on digilehden kolumni Helsingissä on tapana syyllistää hyviin lähiöihin haluavaa keskiluokkaa. Kolumnin mukaan kantaväestön pako on täydessä käynnissä, asiasta pitää kyetä puhumaan, eikä tieteellistä tutkimusta pidä vaientaa.

Ilmeisesti eri versioilla on katsottu olevan sen verran eri lukijat, että otsikkoakin on katsottu parhaaksi viilailla tarpeen mukaan. Kolumni ja sen ydin ovat kuitenkin selvät: maahanmuuttajat tuovat mukanaan ongelmia, ja siitä pitää pystyä puhumaan.

Nyt kun Helsingin Sanomat on saanut metakeskustelun rullaamaan, sen pitäisi vielä ryhtyä keskustelemaan. Sipilän kolumnissa lainataan Vaattovaaraa, mutta epäselväksi jää, mistä lainaukset ovat peräisin. Artikkelin johtopäätöksissä nimittäin todetaan:

Toiseksi tuloksemme osoittavat, että kantaväestön poismuutossa maahanmuuttajakeskittymistä ei ole kyse yksinomaan maahanmuuttajien lisääntyneen määrän aiheuttamasta "kantaväestön paosta", kuten etenkin julkisessa keskustelussa usein tulkitaan.

Tutkimuksen johtopäätöksissä korostetaan ongelmien monisyisyyttä ja kasautumista, ja eri syiden yhteenkietoutumista. Helsingin Sanomat on nyt ansiokkaasti nostanut niistä yhden framille kahden pääkirjoitussivun artikkelin voimin. Sen, johon tutkijoiden mukaan keskitytään liikaa.

2013-10-14

Oikaisuja tekijänoikeusaloitteesta

Markus Nordenstreng kirjoittaa tänään Teoston blogissa tekijänoikeusaloitteesta ja Marimekosta. Tekijänoikeusaloite tosin on luettu ilmeisen huonosti, ja Marimekkokin jää lähinnä täkyksi keräämään klikkaajia.

Koskapa Nordenstreng kritisoi aloitetta monessakin kohtaa, ajattelin joutessani käydä läpi muutamia väitteitä.

[...] Aloite sallisi käytännössä p2p-piraattiverkkojen vapaan käyttämisen Suomessa, kun laillisen lähteen vaatimus poistettaisiin laista. Musiikin ohella elokuvista, televisio-ohjelmista, e-kirjoista, valokuvista ja tietokoneohjelmista tulisi suomalaispiraateille laillista riistaa.

Kansalaisaloite on siinä oikeassa, että laillisen lähteen vaatimus aiheuttaa tavalliselle kuluttajalle päänvaivaa ja ongelmia tulisi ratkoa. Nousee kuitenkin kysymys, kuka investoisi Suomessa enää laillisiin maksullisiin palveluihin, jos sisältöä voisi napata mielin määrin laillisesti piraattikanavia pitkin? Ja olisiko tällainen politiikka itse asiassa omiaan synnyttämään Suomeen kaupallisen piraattibisneksen, josta sisällön tuottajat eivät hyötyisi lanttiakaan?

Laillisen lähteen vaatimus tuli lakiin siis vuoden 2006 alusta Lex Karpelan myötä. Oliko p2p-verkkojen käyttäminen vapaata sitä ennen? Tietokoneohjelmista ei tulisi laillista riistaa sen enempää kuin nykyäänkään, sillä tietokoneohjelmien kopioiminen yksityiseen käyttöön on kiellettyä, eikä aloite ole tuota muuttamassa.

Aikaa on ollut lähes seitsemän vuotta, mutta tänä aikana Suomeen ei ole syntynyt esimerkiksi ensimmäistäkään järkevää e-kirjakauppaa. Tänä vuonna sähköisen kirjan markkinaosuus on puolen prosentin luokkaa. Eivät nuo tiukka tekijänoikeus ja kopiosuojaukset varsinaisesti ole kustantajia kehitykseen kannustaneet.

Ville Oksanen esittää, että tekijöiden menetykset kompensoitaisiin hyvitysmaksuilla. Vielä pari vuotta sitten Oksanen ja EFFI vastustivat hyvitysmaksujärjestelmää ja sen päivittämistä ajanutta kulttuuriministeriä jopa banderollein Helsingin katukuvassa. Takinkäännös on melkoinen. Lisäksi kiinnostaa, miten korvaustaso saataisiin sellaiseksi, että jaettavaa tekijöille ylipäätään riittäisi. Poliittista tahtoa hyvitysmaksukysymyksen ratkomiseen ei ole näyttänyt riittävän, vaikka asia kirjattiin hallitusohjelmaan.

Muun muassa tekijänoikeusjärjestöjen Hyvitysmaksu-sivusto julistaa järjestelmän toimivan hyvin ja tehokkaasti, joten avoimeksi jää, mitä kysymystä pitäisi ratkoa.

Tekijänoikeusjärjestöjen ja tekijöiden kannalta ongelma tietenkin on, että hyvitysmaksun kertymä liukuu alaspäin – vuosituhannen alun reilun kymmenen miljoonan euron kertymästä on pudottu alle seitsemään miljoonaan. Vaan onko kyseessä ongelma? Hyvitysmaksulla ei ole mitään tiettyä, ylhäältä annettua tasoa, joka sen pitäisi vuodesta toiseen saavuttaa, eikä sitä pitäisi tekijänoikeusjärjestöissäkään pitää maksuautomaattina.

Pienenä filosofisena ongelmana voi pitää myös sitä, että hyvitysmaksu on tarkoitettu korvaukseksi tekijöille lain sallimasta yksityisestä kopioinnista. Jos laillisia lähteitä – esimerkiksi Spotifyn kaltaisia suoratoistopalveluita – ei voi kopioida, millä perusteella sitä kerätään? Laittomasta lähteestä kopioinnin korvauksethan hoidetaan lain mukaan oikeussalin kautta.

[TVkaista ja sen etu sekä asiakassuhde Oksasen Turre Legaliin]

Riippumatta siitä, mitä mieltä tekijänoikeuslaista tai sen nykyisistä verkkotallennussäädöksistä ollaan, lienee ihan paikallaan kysyä, onko moraalisesti oikein ajaa oman asiakkaan ja yhtiökumppanin asiaa kansalaisaloitteen nimissä.

Tästä olen vaihteeksi samaa mieltä – kun yksi aloitteen aktiivisista puuhamiehistä on lakifirmassa, joka on oikeudessa aloitteen aihepiiriin liittyvässä asiassa, se olisi syytä tuoda selvästi esille. Toisaalta tältäkin osin aloite on ennen kaikkea kuluttajan asialla. Käyttäjälle ei ole oleellista merkitystä, onko digiboksi verkkopalvelu vai paikallinen loota, mutta jostain syystä toinen niistä on tällä hetkellä laiton.

Sinällään ei ole aivan ennen kuulumatonta, että lakialoitteessa ajetaan oman eturyhmän asiaa. Kuumana vinkkinä Nordenstrengille voin vihjata, että energiatodistuslain muuttamista koskevan aloitteen puuhamiehet näyttävät toimivan Omakotitaloliitossa.

TVkaista ei toki ole ainut nettitallennuksen tarjoaja; ainakin viime vuonna TTVK harkitsi oikeusjutun nostamista myös Elisaa ja Soneraa vastaan. Apuun tulevat onneksi HBO, Netflix ja Viaplay. Tässä kohtaa on ehkä hyvä miettiä, edistääkö palveluntarjoajien oikeuteen vieminen todella suomalaisen viihdeteollisuuden tai tekijän asiaa.

Kansalaisaloitteen allekirjoittaneet kulttuurintekijät ovat esittäneet julkisesti tyytymättömyyttään tekijänoikeusjärjestöihin. Järjestöillä on ilman muuta syytä kriittiseen itsetutkiskeluun, mutta useissa tapauksissa tyytymättömyys näyttäisi liittyvän silkkaan tietämättömyyteen. Rivien välistä käy selväksi, että kansalaisaloitteessa pyritään puuttumaan lain kautta juuri tekijöiden siteisiin tekijänoikeusjärjestöihinsä.

Aloitteen voi ilman muuta nähdä järjestöjen valtaa nakertavana. Siitä voi sitten olla monta mieltä, mikä sen vaikutus on itse tekijälle: samalla ehdotus kuitenkin rakentaa myös työsopimuslain kaltaista minimitasoa tekijänoikeussopimuksen ehdoille. Kärjistetysti voi tulkita myös, että ehdotuksella palautetaan päätösvaltaa tekijälle, ja järjestöt ohjataan keskittymään sopimuslisensointiin.

Aloite esittää karrikoidusti, että mitä tahansa teosta voitaisiin muuntaa ja parodioida lupia kyselemättä ja tekijänoikeuskorvauksia maksamatta, vaikka lopputulos päätyisi kaupalliseen levitykseen. Näin kansalaisaloitteessa puututaan tekijöiden moraalisiin oikeuksiin ja liipataan myös hyvin läheltä viime aikaisia Marimekko-tapauksia.

Todella karrikoidusti. Viime aikaisissa Marimekko-tapauksissa ei muuten yksikään edes likimain vakavasti otettava taho väittänyt, että tekijänoikeuksia olisi rikottu.

Kansalaisaloitteen välikopioihin liittyvä pykälä taas mahdollistaisi käytännössä levyjen ja elokuvien raakamateriaalien tai kirjojen editoimattomien käsikirjoituksien kaupallisen käytön ilman että tekijä tai oikeudenomistaja olisivat oikeutettuja kostumaan bisneksestä penniäkään.

No ei. Teknisillä välikopioilla ei ole mitään tekemistä raakamateriaalin tai editoimattomien käsikirjoitusten kanssa. Kyse on siitä, mitä nimikin antaa ymmärtää: prosessin osana syntyvistä välttämättömistä, tilapäisistä kopioista. Näitä syntyy jatkuvalla syötöllä vaikkapa tietokoneen muistissa, internetin välityspalvelimissa ja niin edelleen. Nykyisellään moiset on tekijänoikeuslaissa sallittu ainoastaan käytön ja välittämisen yhteydessä, aloitteessa teknisten välikopioiden täsmennettäisiin olevan sallittuja myös uutta teosta tehtäessä.

Teosten opetuskäytön laajentamistavoitteet ymmärrän sen sijaan hyvin. Voisiko ratkaisu olla siinä, että Opetusministeriö ostaisi tulevaisuudessa oppilaitoksille entistä laajempia opetusoikeuksia ja että vastaavasti tekijänoikeusjärjestöt tulisivat vastaan lisenssien hinnoissa? Ongelmallisempaa olisi, jos suomalaiset sisällöntuottajat pakotettaisiin lain voimalla luovuttamaan tuotantonsa ilmaiseksi oppilaitoksien käyttöön, kuten aloitteessa esitetään. Jos yksityisesti tuotettu sisältö yhtäkkiä pakkolunastettaisiin kunnille ja valtiolle, niin silloin otettaisiin nähdäkseni melkoinen harppaus kohti neuvostoliittolaista suunnitelmataloutta.

Onko sen sijaan parempi, että yksityisesti tuotettu sisältö pakkolunastetaan yksityiselle järjestölle, joka sitten myy sitä eteenpäin kunnille ja valtiolle? Sillä niinhän Kopiosto Digiluvallaan tekee tälläkin hetkellä.

Suomen tulevaisuuden päättäjillä on huomattavan vankka edustus allekirjoittajien keskuudessa. Toivottavasti asianosaiset oppivat Järkeä tekijänoikeuslakiin -keisin kautta lukemaan aloitteet entistä huolellisemmin läpi ennen kuin sinetöivät ne allekirjoituksillaan.

Kannattaa tosiaan lukea paperi ennen kuin tällää nimensä alle. Vaan mistä Nordenstrengille on tullut sellainen käsitys, että poliittisten nuorisojärjestöjen edustajat eivät olisi niin tehneet? Iron Sky -ohjaaja Timo Vuorensola näyttää vielä heinäkuussakin kannattaneen aloitetta, joten ilmeisesti kysymys ei ole vain hetken mielijohteesta.