2008-11-18

Almuja tekijälle

Tekijänoikeus on viime aikoina ollut useammallakin tavalla tapetilla. Ensin joukko tutkijoita otti kantaa Euroopan komission ehdotukseen laajentaa taide-esityksen suojaa nykyisestä 50 vuodesta 95 vuoteen. Sitten Teosto vaatii multimediapuhelimien lisäämistä hyvitysmaksun piiriin, ja viimeisimpänä TV-kaista vastustaa Kopioston ehdotusta iptv-palvelujen verottamisesta.

Varsinkin viimeinen tapaus tuo esiin aika mielenkiintoisen ilmiön: Digitodayn keskustelu on täynnä pyhää vihaa tekijänoikeusjärjestöjä kohtaan, eikä kukaan vaivaudu pohtimaan TV-kaistan motiiveja. Kysehän ei ole laajakaistaverosta eikä suoraan kuluttajia koskevasta maksusta, vaan ilmeisestikin tv-lähetysten edelleenlähetysmaksusta, jota esimerkiksi perinteiset kaapeli-tv-operaattorit maksavat mutta josta TV-kaista kaikesta päätellen luistaa. Näppärällä vihjailulla ja uhkakuvien maalailulla piirretään kuitenkin kuva pohjattoman ahneesta tekijänoikeusjärjestöstä, joka haluaa kaikkien suomalaisten kukkarolle. Kopiosto ehtikin jo julkaista aiheesta vastineen.

Tekijänoikeusjärjestöt ovat käyttäytymisellään saaneet aikaan tilanteen, jossa monen keskustelijan selkäytimeen on porautunut tarve vastustaa automaattisesti järjestöjen kaikkea toimintaa. Uudistumisen sijaan järjestelmässä on pyritty sovittamaan fyysisen maailman säännöt uuteen digitaaliseen todellisuuteen. Kulmikasta pulikkaa sovitetaan pyöreään reikään.

Tekijänoikeuksien perusta on hyvin yksinkertainen: jos teet jotain, voit myös tiettyyn rajaan asti määrätä, mitä tuotokselle tehdään. On vallan reilua, että työn hyödyntämisessä muistetaan myös alkuperäistä tekijää. Kiistaa voidaan sitten käydä siitä, kuinka laajalle tekijän määräämisoikeus ulottuu, ja kuinka monessa välissä uutta laskua pitäisi kirjoittaa. Saman kiistan voi ulottaa myös ajallisesti — kun tuotetun informaation määrä kasvaa osapuilleen eksponentiaalisesti, onko järkevää pyrkiä jatkuvasti kasvattamaan tekijänoikeuden pituutta.

Kuka esittävän taiteilijan suoja-ajan venyttämisestä hyötyy? Tekijänoikeusjärjestöjen kuva suoja-ajan umpeutuessa vaivaistaloon joutuvasta artistista on aika lailla kuvitteellinen. Tuskin kovin moni taiteilijakaan on niin kahvilla, että jättää vanhuudenpäivänsä parikymppisenä soitetun levytyksen varaan. Pitkän linjan muusikoille levytyksiä kertyy pitkin uraa, lyhyemmällä linjalla täytyy muita töitä etsiä joka tapauksessa. Saman suoja-ajan piiriin kuitenkin kuuluvat myös muun muassa tuottajat, toisin sanoen levy-yhtiöt.

Toisaalta laki hyvitysmaksusta on jo olemassa. Sen tarkoituksena on korvata tekijöille yksityisestä kopioinnista koituva hävikki; laissa annetaan lupa tehdä kopioita, ja vastineeksi määrätään kopioinnissa yleisesti käytetyille medioille maksu. Jos musiikkia nykyään kuunnellaan puhelimella, eikö ole ihan paikallaan, että kyseinen maksu kattaa myös puhelimet? Muun muassa Nokia ymmärrettävästi vastustaa hanketta.

Sama pätee yhtä hyvin myös Kopioston tilanteeseen. Laki antaa jonkunlaista osviittaa tv-lähetysten edelleenlähettämisestä, ja Kopiosto hallinnoi vapaiden kanavien lähetyslupia. Jos kaapeliyhtiöt ja isommat taloyhtiöt nykyisellään maksavat lähetysten edelleenlähettämisestä, millä ihmeen logiikalla maksu katoaa, jos lähetyksen toimittaakin iptv:llä?

Tekijänoikeusjärjestöillä on huono maine, ja osittain ihan syystä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ne sentään edustavat edes jonkinlaista nippua ihan oikeita tekijöitä. Nokian ja TV-kaistan kaltaiset yritykset edustavat aika tarkkaan itseään.