2008-09-29

Promilleja nolla

Viime aikoina on kovasti ehdoteltu nuorten rattijuopumusrajan pudottamista 0,2 promilleen. Perusteet ovat tavallaan loogiset: nuorella kuljettajalla ajotaito ei ole painunut selkäytimeen, joten pienempikin alkoholimäärä häiritsee motoriikkaa.

Voi kuitenkin miettiä, millaisen viestin promillerajan pudottaminen nuorille välittää. "Ajelepa selvin päin pari vuotta, pienen harjoittelun jälkeen on ihan sopivaa suhata ympyrää pienessä etukumarassa." Kuulostaa juuri siltä asennekasvatukselta, mitä kasvavan alkoholinkulutuksen maassa tarvitaankin.

Huomattavasti selkeämpää olisi pudottaa promillerajaa kaikilta. Tokihan joidenkin elimistö muodostaa spontaanisti alkoholia, ja jotkut juovat kefiiriä ammatikseen, mutta todellista syytä lievässä hiprakassa ajeluun ei ole. Kyse on vain kännin optimoinnista   kuinka pitkään uskaltaa tinata, jotta vielä uskaltaa mennä autolla töihin maanantaiaamuna.

Jos tahdonvoima ei riitä olemaan ilman sitä yhtä, kun on liikkeellä autolla, todellinen ongelma on jossain ihan muualla kuin promillerajassa. Loppujen lopuksi sääntö on kuitenkin hyvin yksinkertainen. Jos otat, et aja. Jos olet epävarma, et aja. Jos sen takia jää menot menemättä, katso peiliin ja muista ensi kerralla. Mutta älä aja.

Ei kommentteja: