2006-10-23

Happamia hedelmiä

Eduskunta hyväksyi reilu viikko sitten uuden hedelmöityslain lähes tulkoon veretseisauttavalla äänestystuloksella 105-83. Parikymmentä vuotta pyöritelty uudistus vahvisti käsitystä siitä, miten asiat toimivat: riittävästi toistamalla ehdotuksen kuin ehdotuksen saa läpi.

Ehkä näkyvin uudistus, ja suurin kiistan aihe, uudessa laissa on, että se sallii hedelmöityshoidot myös yksinäisille naisille ja naispareille. Lain kannattajien mukaan kyseessä on lähinnä olemassa olevan tilanteen vahvistaminen: lailla luotiin sääntökehys toiminnalle, jota ei ole aiemmin säädelty.

Samalla eduskunta lainsäätäjänä tekee myös moraalisen linjauksen ja tietyllä tavalla liputtaa yksinhuoltajuuden ja lesboparien puolesta.

En ota kantaa yksittäisten ihmisten kykyihin vanhempina. En epäile hedelmöityshoidon mainostettua valintaseulaa. Tiedän, että yksinhuoltajia on Suomen niemi täynnä, monet varmasti erinomaisia vanhempia. Siitä huolimatta ihmettelen, kuinka moni kansanedustajakin voi vakavalla naamalla sanoa ajattelevansa lapsen parasta. Onko lapsen etu tosiaankin elää kokonaan ilman toista vanhempaa? Kahden äidin kanssa ilman isähahmoa?

Jep, edelleen on noin ziljoona juoppoa, väkivaltaista ja muuten vain laiminlyövää isää, jotka voi vetää keskusteluun olkiukoksi, mutta niillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Nuo ovat menetettyjä mahdollisuuksia, epäonnistuneita kokeiluja. Tämän lain jälkeen noille tuleville lapsille ei edes anneta mahdollisuutta isään.

Itseltäni jäi huomaamatta se vaihe, kun lisääntyminen määrättiin perusoikeudeksi. Ilmeisesti näin on kuitenkin käynyt, siinä määrin vahvasti sitä naisille ajetaan. Lapsen etu tuntuu jäävän taustalle — ja ei, olemattomalla lapsella ei ole oikeutta elämään. Potentiaalilla ei ole ihmisoikeuksia.

Samainen laki poistaa anonyymit luovuttajat: jatkossa hedelmöityshoidon tuloksena syntyneellä lapsella on oikeus saada luovuttajan nimi 18 vuotta täytettyään. Voin kuvitella ne riemun kiljahdukset, kun parinkymmenen vuoden päästä munasoluja tai siittiöitä aikanaan luovuttaneen henkilön ovikelloa rimpautetaan...

Eduskunnassa, samoin kuin valiokunnissa, äänestystulokset muuten noudattivat pitkälti sukupuolirajoja: naiset kannattivat, miehet vastustivat. Jostain syystä vähemmistöistä pääsi unohtumaan yksinäiset miehet ja miesparit. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä olisi ollut äänestystulos, jos lakiesityksessä olisivat olleet mukana myös homoparit.

2006-08-13

Antiantiterrorismia

Menneellä viikolla on päästy nauttimaan jälleen uusista lentokenttärituaaleista. Terrorismista villiintynyt turvakaarti julisti nestemäiset tuliaiset pannaan; käsimatkatavaroissa saa kuljettaa vain äidinmaitoa, sitäkin mielelläään alkuperäispakkauksessa ja todistamalla, ettei nisistä heru mitään räjähdysherkkää. Tuloksia saatiin toki heti — MI5 ilmoitti saaneensa kiinni kaikki parikymmentä epäiltyä.

Terrorismista on tullut keppihevonen, jonka estämiseksi mikä tahansa on sallittua ja jopa suositeltavaa. Afganistan pommitettiin päreiksi syyskuun yhdennentoista jälkimainingeissa, ja Guantanamossa taitaa edelleenkin istuskella ihmisiä tietämättä sen paremmin kotiinpaluusta kuin oikeudenkäynnistäkään. Koto-Suomessakin poliisi on vaatinut, ja osittain myös saanut, lisäoikeuksia muun muassa terrorismiin vedoten. Eurooppalaiset lentoyhtiöt luovuttavat matkustajien henkilötietoja surutta Yhdysvaltain viranomaisille, siitä huolimatta, että EU kielsi lentotietojen luovutuksen.

Lentoturvallisuus ei tokikaan ole naurun asia. Itselläni alkaa kuitenkin olla luottamus koetuksella; Irakiin mentiin pommit ojossa massatuhoaseiden ja Al'Qaidan perässä kumpaakaan löytämättä. Edelleen on suhteellisen tuoreessa muistissa brasilialaismies, joka kohtasi loppunsa Lontoon metrossa pidettyään päällä turhan paksua takkia. Aiemmin mainitussa Afganistanissa Taliban toimii edelleen vahvana, länsimainen demokratia ei näytäkään aivan niin vetävältä vientituotteelta kuin on mainostettu.

Vaikka Taliban ja vaikkapa Iranin uhittelu ovat järjellä ajateltuna pitkälti fundamentalististen ainesten tekosia, ne muodostavat mielikuvaa koko muslimimaailmasta. Vastakkainasettelu länsimaiden ja islamin välillä kiristyy jatkuvasti. Huolestuttavaa on, että sanomalehtien sivuilla alkaa jo näkyä muslimivastaisuuteen viittaavaa tekstiä toimittajien kynästä.

Terrorismin päätavoitteena on nimensä mukaisesti pelon herättäminen ja sen kautta vaikuttaminen. Länsimaissa islam on astumassa kommunismin saappaisiin peikkona, jota vastaan on itseisarvoisesti taisteltava. Ihmisoikeudet ja yksilönsuoja ovat paperia siinä vaiheessa, kun toiseen vaakakuppiin asetetaan terrorismin vastainen sota. Kummat olivatkaan terroristeja ja kummat niiden vastustajia?

2006-07-17

Kasvot peittoon

Viime aikoina on lehdistössä ollut kovasti puhetta oikeussalikäyttäytymisestä. Aamulehti marssitti otsikoihin teettämänsä tutkimuksen, jonka mukaan kansa vaatii törkeistä rikoksista syytettyjä paljastamaan kasvonsa (Al 9.7.).

Uutisen mukaan tuomarilla ei ole oikeutta kieltää huppuun verhoutumista, sillä pukeutumiseen voidaan puuttua vain, jos se häiritsee oikeudenkäyntiä — julkisessa alussa asiaa ei vielä käsitellä.

Aihetta puitiin lisää Pekka Kymäläisen kolumnissa 12.7., jossa Kymäläinen vaatii kasvoja näkyviin.

Jos on kerran kanttia parittaa kehitysvammaista ja kohdella naisia kuin orjia, niin pitäisi olla kanttia esiintyä oikeudessa omalla naamallaan. Ei niitä rötöksiä mikään Lordi tai muuten vaan naamioituva joulupukki tee.

Kymäläiseltä on kolumnia naputtaessa ilmeisesti päässyt unohtumaan, että oikeudenkäynnin alussa on kyse tosiaankin syytetystä, ei tuomitusta. Kansan syviltä riveiltä syytetyn leimaaminen rikolliseksi onnistuu käden käänteessä, kokeneen toimittajan luulisi tietävän paremmin.

Aamulehden jutussa Lapin yliopiston professori Terttu Utriainen toteaa, että huppu halventaa enemmän mediaa kuin oikeutta. Hän taitaa osua naulan kantaan: huppuun verhoutunut syytetty on huomattavasti paljaspäistä laimeampi uutinen.

2006-07-11

Ruisrock

Suburban Tribe Ruisrockissa.

Viikonloppu vilahti Ruisrockissa, musiikkia kuunnellen ja auringosta nauttien. Bändilistalle ehti ainakin CMX, YUP, Suburban Tribe, Viikate, Ismo Alanko, Egotrippi, Mew, ja koko nippu muita. Festarit olivat molempina päivinä loppuunmyyty, mutta väenpaljoudesta huolimatta häiriköitä ei juuri näkynyt — ilmeisesti kuumuus pehmensi päät niin, ettei räyhäviinakaan toiminut.

Jos jotain negatiivista hakee, niin järjestäjiltä oli ilmeisesti päässyt unohtumaan, että 25 000 ihmistä tuottaa järjettömän määrän roskaa. Roskiksia oli harvassa, ja ne täyttyivät nopeasti. Kun muun muassa rannekkeen puutetta ja tuoppipanttia perusteltiin ympäristösyillä, tuntuu kummalta, että järjestäjät suorastaan yllyttivät yleisöä viskomaan roskansa ympäristöön.

Kokonaisuutena viikonloppu oli kuitenkin onnistunut — hyvää musiikkia, hyvää seuraa ja hyvät ilmat. Mitäpä sitä muuta kaipaisi.

2006-07-05

Taiteen määritelmä

Toimin iltapuhteina taideyhteisö Aukea.netin valokuvapuolen yhtenä ylläpitäjänä. Viime aikoina keskusteluissa on jälleen pyöritty määritelmien ympärillä. Erään kuvan julkaisu osion etusivulla kirvoitti keskustelua muun muassa moraalin, oikean ja väärän määritelmästä.

Sivuston kestosuosikki on kuitenkin taiteen määritelmä. Sen kimppuun on käyty päätä pahkaa lukuisien viestiketjujen voimin. Niiden ohella aihe pomppaa esiin silloin tällöin eri keskustelujen ja kommenttien sivulauseissa.

Yhteisenä tekijänä monille esitetyille taiteen määritelmille tuntuu olevan, että se on jollain lailla ylevää. Taidetta taiteen takia, utopistisen luomisen pakon ilmentymä. Hyvänä esimerkkinä on vaikkapa keskustelu mainoksista ja taiteesta, jossa taidetta verrataan sakramenttin. Aivan toisenlaisessa mainoskeskustelussa puolestaan nimimerkki M asettaa taiteen ehdoksi vapauden ja pitää propagandaa taiteen turmana. Taiteen määritelmää on haettu myös tekijän motiivien mukaan.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että taiteen määrittelee puhtaasti konteksti: teos on taidetta, jos riittävä auktoriteetti sen sellaisena esittää. Auktoriteetiksi riittää tyypillisesti vaikkapa taidegalleria, ja varmaa taidetta tulee siinä vaiheessa, kun tekijänä on aiemmin kannuksensa ansainnut taiteilija.

Esimerkkejä? John Cagen kuuluisin sävellys on 4′33″. Neljä ja puoli minuuttia hiljaisuutta, hyvät ihmiset. Niin viiltävän postmodernia, uutta ja ennen kaikkea taiteellista ajatusta ei epäilemättä kukaan muu olisi keksinyt esittää. Hiljentyisin hämmästelemään, mutta näin julkisesti tehtynä saattaisin rikkoa kyseisen mestariteoksen tekijänoikeutta. Rafael Wardi maalasi tasavallan presidentin muotokuvan; naivistin teokset kiertävät näyttelyissä ympäri maailmaa. Jostain syystä pikkulasten naivistisia tuherruksia pidetään... tuherruksina.

Nykytaiteen pitäisi myös olla vapaata — taiteilijan pitäisi antaa sisäisen luomisvoimansa pulputa jonkinlaisessa tyhjiössä. Taiteentuntijat löytävät kyllä teoksista piilomerkityksiä ja vaikutteita, mutta teos ei saa välittää ideologiaa, tai auta armias, kaupallista viestiä. Minunkin soittolistoiltani löytyvä CMX myi sielunsa jossain neljännen albumin tienoilla, kun yhtye sai ensimmäisen radiohitin. Eläinten vallankumous lakkasi olemasta taidetta, kun sitä käytettiin propagandistisiin tarkoituksiin, ja sosialistinen realismi on monellakin tapaa oksymoroni.

Taide kaiken sallivana käsitteenä johtaa loppujen lopuksi eroosioon. Jos mikä tahansa voi olla taidetta, mikään ei ole taidetta: on vain mielivaltainen leimasin, jota käyttävät ne, joilla on eniten ääntä. En tarkoita, että taiteella pitäisi olla yksiselitteinen määritelmä, sellaista ei tokikaan löydy. Sen sijaan esimerkiksi Aukeaa jossain määrin vaivaavasta linjattomuudesta pitäisi päästä eroon.

Kirjoituksen alussa mainittu M totesi osapuilleen, että Aukean julkaisupolitiikan määrittelevät ylläpitäjät ja heihin vaikuttava yleisö. Kaikille avoimen, kaiken kelpuuttavan julkaisupaikan nimi ei ole Aukea.net, vaan Internet. Olisiko Aukean aika ottaa itselleen taiteen määrittävän auktoriteetin asema?